Tapaus Jäätteenmäki osoitti kuitenkin, että keskustalaisessa politiikassa olisi voinut olla myös aito ja edistyksellinen ulottuvuus, jonka nykyinen pääministeripuolue on haaskannut.
Lokakuussa YLE esittää draaman, joka käsittelee pääministeri Jäätteenmäkeä ja hänen eroonsa johtaneita tapahtumia vuonna 2003. Jäätteenmäki voitti vaalit kovalla poliittisella taistelulla Paavo Lipposta vastaan.
Taistelu johti lopulta Jäätteenmäen eron pääministerin paikalta, koska eduskunnalta oli mennyt luottamus Jäätteenmäkeen tämän valehtelun vuoksi.
Tapaus Jäätteenmäki osoitti kuitenkin, että keskustalaisessa politiikassa olisi voinut olla myös aito ja edistyksellinen ulottuvuus, jonka nykyinen pääministeripuolue on haaskannut. Ei puhuta hajautetusta energiasta vaan puhutaan ydinvoimasta, ei puhuta lähiruoasta vaan puhutaan yhä suuremmista ruokayksiköistä, ei puhuta raide- ja muun joukkoliikenteen kehittämisestä maaseudulla vaan edistetään yksityisautoilua, ei puhuta kuntien aseman edistämisestä vaan kurjistamisesta.
Jäätteenmäen erodraamaa kannattaa verrata nykyiseen poliittiseen valehtelu- ja korruptiokriisiin. Jäätteenmäen tapauksessa yksittäinen kansanedustaja hankki kansalaisille yleisen edun nimissä tietoja, jotka olivat salaisia ja jotka kyseenalaistivat pääministeri Lipposen toiminnan. Tiedot olivat totta ja ne paljastivat Irakin sotaan liittyvän falskin politiikan. Äänestäjät palkitsivat Jäätteenmäen ja hänestä tuli pääministeri.
Kuitenkin jälkikäteen systeemi käytti Jäätteenmäen menettelytapavirhettä hyväkseen ja likvidoi hänet vallasta, koska Jäätteenmäki ei ollut osa hyvä veli -verkostoa. Jäätteenmäki jopa myönsi valehtelunsa tietolähteestä sanomalla, että ”puhun niin totta kuin osaan”.
Mitä saatiin tilalle? Painajainen, jonka johdossa heiluu toimitusjohtaja-pääministeri, mies joka kielsi aluksi edes haluavansa valtaa, ratsasti perhearvoilla ja päätyi erilaisiin parisuhdeskandaaleihin, joita puitiin oikeudessa. Puhumattakaan siitä, että viimeiset puolitoista vuotta hänen johtamansa hallitus ja koko eduskunta on rypenyt vaaliraha- ja korruptioskandaaleissa. Poliittisen järjestelmän uskottavuus natisee.
Muistellaan vaalirahakohua. Mistä kaikki alkoi? Oman edun piilottelusta: Kansanedustaja Timo Kalli myönsi vuonna 2008 A-studion haastattelussa jättäneensä kertomatta vaalilahjoituksesta.
”Minä olen jättänyt oikeusministeriölle ilmoituksen, enkä halunnut siinä ilmoituksessa eritellä – vastoin kuin se laki kehottaa, että yli 1 700 euron tuki ilmoitetaan – keltä se on tullut. Itse lähdin siitä, että se on minun ja antajan välinen asia. Kun tämä asia ei ole sanktioitu, koen, että olen ainoastaan poliittisessa vastuussa tukijoilleni ja äänestäjilleni.”
Kalli ei siis edes tiedostanut, että on väärin toimia väärin.
Mitä tapahtui, kun YLE raportoi Silminnäkijä-ohjelmassaan Matti Vanhasen väärinkäytöksistä oman talonsa rakentamisessa? Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli vaati Yleisradion toimitusjohtajan Mikael Jungnerin eroa: ”Jos väitteet ovat perättömiä, niin kyllä se vaatii toimitusjohtajan eroa”, Kalli kertoi MTV3:n uutisille.
On vaikea keksiä mitään röyhkeämpää vaatimusta Timo Kallilta, joka ei itse tehnyt tätä poliittista johtopäätöstä. Puhumattakaan Matti Vanhasesta.
Kriisi ravistelee myös muita puolueita. Moraalin puute näyttää olleen – jos ei nyt sittenkään maan tapa niin ainakin – istuvan eduskunnan tapa.
Eduskunnan hajottaminen ja uudet vaalit eivät tietenkään puhdistaisi politiikkaa kaikista ongelmista.
Mutta eivät ongelmat tähän jää. Ei, vaikka nyt politiikan moraalin rappio uhkaa typistyä kysymyksiksi lautakasoistaja median moraalista. Kyse on ollut yhdistysten ja rakennusbisneksen rahankierrätyksen kytkeytymisestä vaalirahoitukseen, ja siellä se yhä luuraa.
Kimmo Jylhämö
