Finanssimarkkinoilla voitot korjataan nyt huippunopealla algoritmikaupalla.
Markkinaliberalismin keskeisimpiä teoreettisia kivijalkoja on tehokkaiden markkinoiden hypoteesi. Sen mukaan rahoitusmarkkinat määrittelevät arvopapereiden hinnan parhaalla mahdollisella tavalla, jolloin markkinoiden tuottama tieto toimii luotettavimpana perustana sijoituspäätösten tekemiselle.
Hypoteesilla on perusteltu pääomavirtojen vapauttamista: sääntelemättömien finanssimarkkinoiden on uskottu palvelevan sijoittajia ja johtavan taloudelliseen vakauteen.
Michael Lewis osoittaa nämä oletukset markkinaliberalistiseksi toiveajatteluksi tuoreessa kirjassaan Flash Boys. Kirjaa myytiin sen ilmestymisviikolla Yhdysvalloissa yli 130 000 kappaletta, ja siitä ollaan jo tekemässä elokuvaa.
Flash Boys kuvaa Wall Streetin viimeisimpiä villityksiä ilman mässäilyä meklareiden kokkelinhuuruisilla seksiseikkailuilla. Se kertoo finanssikriisin jälkeisestä Wall Streetin vallankumouksesta, johon ei ole toistaiseksi kiinnitetty mitään huomiota. Kirjan mukaan edes suurin osa meklareista ei tiedä, kuinka finanssimarkkinat nykyisin toimivat.
Lewisin mukaan globaalin finanssikapitalismin keulakuva, Yhdysvaltain osakemarkkinat, ei toimi tehokkaiden markkinoiden hypoteesin mukaisesti. Markkinoiden tuottamaan tietoon ei voi luottaa, sillä niitä manipuloidaan jatkuvasti sisäpiirikaupalla.
Kirjan alussa Chicagon ja New Jerseyn välille rakennetaan 1 300 kilometriä pitkää valokuitukaapelia. Se lyhentää kaupankäyntiä koskevan datan kulkua kaupunkien pörssien välillä 17 millisekunnista 13 millisekuntiin.
Kaapelin rakentanut Spread Networks alkaa myydä rahoitusalan yrityksille oikeutta muutaman millisekunnin informaatioetuun 10 miljoonalla dollarilla. Kauppa käy kuin siima, sillä kaapeli mahdollistaa huippunopean algoritmikaupan (HFT, high frequency trading). Tietokoneistettua algoritmikauppaa käyvät HFT-yhtiöt tuottavat Lewisin karkean arvion mukaan jopa 5–15 miljardia dollaria vuodessa. Aika on rahaa.
HFT-yhtiöiden voitot perustuvat siihen, että pörssit eivät kykene jakamaan kaupankäyntiä ja osakkeiden hintoja koskevaa tietoa reaaliaikaisesti kaikille markkinatoimijoille. Urkkimalla nopeampien yhteyksien avulla markkinoiden liikkeitä HFT-yhtiöt kiilaavat kaupanteon väliin, ostavat halvalla, myyvät kalliilla ja tekevät käytännössä riskitöntä voittoa. Häviäjiä ovat tavalliset sijoittajat.
HFT-yhtiö Virtu Financial ylpeili vuonna 2013, että viimeisen viiden ja puolen vuoden aikana oli ollut ainoastaan yksi päivä, jolloin se ei ollut tehnyt voittoa, ja tämäkin johtui inhimillisestä erehdyksestä.
Yhdysvaltain keskusrikospoliisi FBI alkoi päivää Flash Boysin ilmestymisen jälkeen tutkia, manipuloiko HFT-yhtiöiden algoritmikauppa markkinoita ja onko niiden sijoitusstrategioissa kyse laittomasta sisäpiirikaupasta.
Tietokoneistetulla algoritmikaupalla on kansantaloudelliset seurauksensa. Välistävetäjät keräävät vuosittain miljardien dollarien voitot sijoittajien kustannuksella. Kun sijoitukset tuottavat vähemmän, sijoittaminen kohdistuu kaiken aikaa enemmän spekulatiiviseen keinotteluun, joka ei lisää työpaikkoja tai taloudellista toimeliaisuutta. Myös finanssimarkkinoiden epävakaus lisäntyy entisestään.
Flash Boys tuo viihdyttävästi esiin, kuinka kaukana finanssimarkkinoiden todellisuus on sitä analysoivasta valtavirtaisesta taloustieteestä. Finanssikriisi tai HFT-kauppa eivät estäneet viimeisimmän taloustieteen Nobelin myöntämistä tehokkaiden markkinoiden hypoteesiä kehittäneelle Eugene Famalle. Valtavirran taloustieteen tehtävä on edelleen pyhittää varallisuuserojen kasvu.
Michael Lewis: Flash Boys – Cracking the Money Code. Allen Lane, Lontoo 2014. 274 s.
Antti Ronkainen
