Arvostelussa Scandinavian Music Groupin levy
Terminal 2.

Scandinavian Music Groupin seitsemäs levy alkaa poikkeavissa tunnelmissa edellisiin verrattuna. Taustalla ulvoo tuuli ja utuisia stemmoja tahdittaa kohtalokkaan vähäeleinen piano, joka kasvaa omituisiksi orkestraatioiksi ja taidepopiksi. Mihin on kadonnut tavaramerkiksi muodostunut lintufolk?

Sulkasadosta huolimatta SMG kuulostaa Terminal 2:lla itseltään. Akustinen puoli on korvautunut syntetisaattoreilla, mutta monisävyinen ilmaisu monitulkintaisine sanoituksineen on pysynyt ennallaan.

Yhtye hallitsee erinomaisten popkappaleiden tekemisen, joista esimerkiksi nostettakoon Ultra Bra -vivahteinen single Ei paniikkia ja traaginen Nuorukainen. Levyn kohokohdaksi nousee upea Las Vegasin raunioilla, joka kuulostaa autotunetetuilla säkeistöillään positiivisesti julkaisuvuodeltaan.

Haikeus leimaa albumia paikoin puuduttavuuteen asti. Kappalemateriaali sortuu kohdittain falskin puolelle, mutta kaikesta huolimatta suunnanvaihtajana toimiva Terminal 2 on kiinnostava teos. Tulevaisuus näyttää, jääkö yhtye terminaaliin vai ottaako se sieltä suunnan uudelle matkalle.

Scandinavian
Music Group:
Terminal 2.
RCA/Cortison 2014. Neljä tähteä.

Tuukka Tuomasjukka