Kirjoittanut Jari Tamminen

Kekkoslovakian perilliset

Lukuaika: < 1 minuutti

Kekkoslovakian perilliset

Kolkyt & risat Jari & parivuotias Touko testasivat retrot lastenelokuvat.

Lapsiperheissä aikuisetkin pääsevät ja joutuvat katsomaan lastenohjelmia. Nykyään monissa animaatioissa kerronta kulkeekin kahdella tasolla, lapset nauravat vitseille ja aikuiset kaksimielisyyksille. Välillä tuo juopa on turhankin leveä, ja osa aikuisten jutuista on vajonnut syvälle vesirajan alapuolelle.

Toinen lähestymistapa vanhempien koukuttamiseen on retroilu. Pengotaan arkistojen kätköistä vanhempien lapsuudesta tuttua materiaalia ja kääritään se uuteen pakettiin.

Reilun vuoden aikana elokuvalevitykseen on päässyt kolme retroleffaa: Muumi ja punainen pyrstötähti, Nukkumatti – seikkailu unimaassa sekä pian ensi-iltansa saava Täältä tulee Myyrä.

Muumi perustuu vuosina 1978–82 tehtyyn puolalaiseen nukkeanimaatioon. Tove Janssonin tekstiin pohjautuvassa käsikirjoituksessa on paljon janssonmaisia hulluuksia, eikä se seuraile aikuisten logiikkaa. Tästä lisäpisteitä Toukolta.

DDR:n hyväntahdonlähettiläs, Nukkumatti, on ulkokuorestaan huolimatta uusiotuotantoa. Pikku Kakkosesta tutusta lyhytformaatista on luovuttu ja aiheesta tehty täyspitkä elokuva. Suoraviivaisesta juonesta puuttuvat unimaailman pähkähulluudet.

Suurimman vaikutuksen Toukoon tekee Nukkumatin ajoneuvo, joka muuttaa muotoaan autosta junaksi, lentokoneeksi, veneeksi ja raketiksi. Miinuksia kerää Nukkumatin huono käytös: ”Nukkumatti on tuhma, ei saa heittää hiekkaa”, Touko tuomitsee.

Tsekkiläinen Myyrä on suosittu kaikenikäisten keskuudessa. Myyrä-elokuva on kooste alkuperäisistä lyhyistä animaatioista. Myyrän seikkailut ovat piilo-opetuksen ja suoran valistuksen helmiä.

Luonnonsuojelu, ihmisen aiheuttama luonnon elintilan kaventuminen sekä suvaitsevaisuuden tärkeys olivat rankkaa sisältöä kommunistisessa Tšekkoslovakiassa ja uppoavat nyky-Suomessakin.

Maria Lindberg: Muumi ja punainen pyrstötähti. Blu-ray & DVD. Neljä tähteä.

Jesper Møller, Sinem Sakaoglu: Nukkumatti – Seikkailu unimaassa. DVD. Kolme tähteä.

Zdenek Miler: Täältä tulee Myyrä. Ensi-ilta 23.12. Viisi tähteä.

Jari Tamminen