Kaupunkisodan jaloissa

Lukuaika: 2 minuuttia

Kaupunkisodan jaloissa

Meksikossa käydään veristä huumesotaa, jossa kuolee yksilöitä.

Koululaiset leikkivät mafiaa. Yksi kulkee pitkin pihaa reteästi huumekartellin johtajana, ja kaksi kipittää kiltisti askeleen takana henkivartijoina.

Tavallinen leikki maassa, jossa huumesodan uhriluku on noussut jo yli 34 000:een sitten vuoden 2006.

Koillis-Meksikossa, Tamaulipasin osavaltiossa sijaitsevassa Reynosan teollisuuskaupungissa, huumesota on räjähtänyt käsiin. Aiemmin aluetta hallitsi yksi kartelli, Golfo. Nyt sen kanssa kilpailee Los Zetas, Golfosta irrottautunut väkivaltainen ryhmittymä.

Taistelu Reynosan kaupungin herruudesta alkoi pari vuotta sitten.

Kaupunkisodan jaloissa kuka tahansa voi kuolla luotiin matkalla hedelmäkauppaan, kun kartellit tulittavat toisiaan. Pohjoisamerikkalaiset turistit ovat kaikonneet, ja se näkyy alueen taloudessa.

Kaupungin asukkaista noin 5 000 paiskii vaarallista työtä kartelleille.

”Monet lapset sanovat toiveammatikseen työn kartellin jäsenenä. Heistä se kuulostaa jännittävältä ja helpolta hommalta”, sanoo perheenäiti Nelly.
Hänen 11- ja 9-vuotiaat lapsensa elävät täysin erilaista lapsuutta kuin perheen esikoinen, nyt 21-vuotias Rebeca.

”Ei minun lapsuudessani puhuttu mafiasta tai ammuskeluista, mutta nyt ruumiit kuuluvat ruokapöytäkeskusteluun”, Rebeca kertoo.

”Ennen me hengailtiin ulkona puistoissa tai kaduilla, nyt mennään mieluiten sisätiloihin eikä olla ulkona yhtä myöhään. Ja vanhemmat soittelevat koko ajan, että ollaanko me turvassa”, kuvaavat 18-vuotiaat kaverukset Juan ja Saul.

Diskoillat ovat vaihtuneet kotibileisiin. Nyt istutaan muurien suojassa takapihalla.

Iloiset nuoret miehet juttelevat kavereista ja tutuista, jotka ovat kuolleet luoteihin. Kuolemasta puhutaan tyynesti.

”Yksi hyvä kaverini oli mukana mafian touhuissa ja sai surmansa välikohtauksessa. Kyllä se pistää miettimään, mutta minkäs teet. Olen asunut täällä aina enkä osaa kuvitella lähteväni”, Juan tuumaa ja keikkuu tuolillaan. Hän pälyilee ympärilleen levottomasti. Todennäköisesti Juan tietää enemmän kuin kertoo.

Kartellissa ansaitsee huomattavasti enemmän kuin keskimäärin normaalissa palkkatyössä.

Ei ole siksi ihme, että moni hoitaa mafialle keikkaa – pientä tai isoa. Mutta siitä ei hiiskuta ulkopuolisille.

Jos asetelma olisikin vain salakuljettaja vastaan salakuljettaja, sotku olisi vielä jotenkuten aisoissa. Mutta muhennokseen lisäpippuria tuo armeija.
Presidentti Felipe Calderón julisti ankaran sodan huumekartelleja vastaan vuonna 2006.

Paikalliset suhtautuvat armeijaan epäilevästi. Moni sanoo, että se vain sekoittaa asioita, sillä sotilaat eivät tunne kartellien toimintaa tarpeeksi.

Armeijan puuttuminen asioihin aiheuttaa usein lisää uhreja. Se suututtaa mafian, ja kartellien otteet kovenevat.

Poliiseilta ei odoteta apua, sillä lainvartijat ovat usein itse mukana kartelleissa tai vähintään korruptoituneita.

Tällä hetkellä Golfon kartelli on kutakuinkin häätänyt Los Zetasin Reynosasta, mutta rikollisryhmä yrittää silloin tällöin ujuttautua takaisin. Siksi Golfon suuret maastoautot partioivat kaupunkia yötä päivää.

mainos

”Kerran olin viemässä ystävääni ensiapuun, kun jouduimme pysähtymään mafian takia”, kertoo 22-vuotias Marifer.

Hän törmäsi noin 20 auton letkaan. Marifer näki aseistetut miehet, mutta ei katsonut ketään silmiin. Silmiin katsominen voi johtaa siihen, että kiväärinpiippu jää elämän viimeiseksi kuvaksi.

”Autot kulkivat suoraan edestämme kovaa vauhtia. Pelkäsin kuollakseni ja sytytin sisävalon, jotta he näkisivät meidän olevan naisia ja vaarattomia.”
Marifer selvisi säikähdyksellä, mutta sinä yönä luotisade piiskasi kaupunkia.

Yleensä kartellit siivoavat ruumiit pois, joten kukaan ei tiedä todellista uhrilukua. Viralliset luvut osuvat alakanttiin.

Viime vuosi oli Calderónin presidenttikauden verisin, yli 10 000 huumesodan uhria. Helmikuussa presidentti lähetti Tamaulipasin osavaltioon lisää joukkoja taistelemaan kartelleja vastaan.

Yhtä kaikki, järjestäytynyt rikollisuus on tullut jäädäkseen, ja Meksiko täyttyy sotilaista.

Tammikuussa Yhdysvaltojen ulkoministeri Hillary Clinton antoi tukensa Calderónin taistelulle ja myönsi, että huumeiden kysyntä USA:ssa ja aseiden virta rajan yli Meksikoon ruokkivat huumesotaa.

USA:n talouden sanotaan hyötyvän huumekaupasta huomattavasti.

Meksikoa koskeva uutisointi keskittyy Suomessa vain huumesodan kuolonuhrien raportointiin. Yksipuolinen medianäkyvyys johtaa siihen, että suomalaiset turtuvat verilöylyuutisiin.

Kaupunkisodan jaloissa elää kuitenkin ihmisiä. Jokainen heistä on yksilö.

Sinikka Tierna

  • 28.2.2011