Pääkirjoitus: Kuka olisi uskonut, kuinka innokkaasti ilmastonmuutospuhe otettiin vastaan?
Kuka olisi uskonut, kuinka innokkaasti ilmastonmuutospuhe otettiin vastaan? Dokumenttielokuva entisen presidenttiehdokkaan ilmastonmuutospolitiikasta on kaikkien huulilla, kirjoja ja oraakkeleita aiheesta pukkaa markkinoille ja taas heinäkuussa yritetään pelastaa maailma musiikin avulla Live Earth -tapahtumassa.
Sisäinen anarkisti kysyy: kuka vetää välistä? Suomen suurin ilmastopoliittinen saavutus on se, että nykyään puhutaan avoimesti jo seitsemännestä ydinvoimalasta. Poliittiset biokaasuun, aurinkokeräimiin, maalämpöön ja tuulivoimaan ohjaavat ratkaisut pidetään jäissä, kunnes ydinvoimapäätökset saadaan tehtyä.
Tämän jälkeen huomataan, että luomuenergiassa ei olekaan enää mitään järkeä.
Me olemme Voimassakin uskoneet, että kapitalismia voi ohjata omalla toiminnalla markkinoita muokaten parempaan suuntaan. Jotkut kansalaisaktivistit yrittävät muuttaa isoja puolueita “paremmiksi” sisältä käsin ja vihreät istuvat oikeistohallituksessa, koska uskovat että vastaukset eivät löydy vasemmisto–oikeisto-akselilta.
Maltillisen muutoksen vaatiminen ei välttämättä takaa mitään muuta kuin sananhelinää.
Myös tässä numerossa haastateltava amerikkalainen John Zerzan ajattelee, että vastauksia ei löydy vasemmistolta. Tosin hänen vastauksensa on linkolalainen paluu primitiiviseen yhteiskuntaan. Askelta primitiiviseen kannattaa koetella muistakin kuin ilmastonmuutoksellisista syistä. Pelkkiin kulutustekoihin supistunut kansalainen on jakomielinen tekele.
Kuitenkin vihreiden ja anarkistien puolueettomuus on virheellistä siksi, että kierrettäessä vasemmiston karikot sivuutetaan myös kysymys pääomasta ja kapitalismista.
Globalisaatio kun ei tarkoita muuta kuin maapallolla yhä hurjemmin riehuvaa kapitalismia. Eikä nykyisessä rahakapitalismissa ole muuta vikaa kuin se, että sen päätäntämekanismeille uhrataan koko ajan suurempi osa sekä kansantaloudesta että demokratiasta.
Tämä näkyi viimeksi Saksassa, kun globalisaatiota kritisoiva liike ja kansainvälinen pääoma “ottivat yhteen”. Mitään merkittävää turvallisuutta uhkaavaa ei tapahtunut. Tästä huolimatta Saksa – kuten muut maat vastaavassa tilanteessa – suojautui sotatoimin kansalaisiaan vastaan tiukemmin kuin kertaakaan toisen maailmansodan jälkeen.
Ei tarvitse kysyä enää, mitä varten poliisi ja armeija ovat olemassa. Ne turvaavat kansainvälisen kapitalismin toimintaehdot ongelmallisilla alueilla.
Suomessa kokoomusvetoinen ulkopolitiikka haluaisi laajentaa kapitalismin puolustusta nyt Afganistanissa ja saada sitä myöten lisää oikeaa kokemusta uusien asejärjestelmien käytössä.
Anarkoprimitivistisestä näkökulmasta sekä luonto että ihminen pitää pelastaa ihmiseltä. Vasaran käyttöä ihminen voi ohjata itse. Teknologia – ja varsinkin sotateknologia – jyrää omia polkujaan.
Kimmo Jylhämö
