Toisinajattelija: Tämä on ainoa kerta, kun kuukauden aikana näen amerikkalaisia sotilaita Erbilissä, Pohjois-Irakin autonomisen kurdialueen pääkaupungissa.
Kymmenen maastopukuisen jenkkisotilaan ryhmä harhailee Erbilin basaarissa kaupunkilaisten shoppaillessa lähestyvää seker bayramia, sokerijuhlaa, varten. Lähes kaikki jenkeistä ovat mustaihoisia tai aasialaissyntyisiä. Rynnäkkökivääreistä huolimatta he näyttävät epävarmoilta. Väentungoksessa liikkuvat peshmergat eli paikalliset kurdisotilaat sen sijaan kulkevat pää pystyssä, itsevarmuutta uhkuen.
Tämä on ainoa kerta, kun kuukauden aikana näen amerikkalaisia sotilaita Erbilissä, Pohjois-Irakin autonomisen kurdialueen pääkaupungissa. Amerikkalaiset tulevat tänne vain lomailemaan. He matkustavat lähistöllä sijaitsevaan luksushotelliin, eivätkä poistu sieltä ennen paluuta Bagdadiin tai Tikritiin.
Äänestävätkö nämä amerikkalaisnuoret kotimaansa presidentinvaaleissa? Onko heidän kannaltaan merkitystä kumpi vaalit voittaa? Tulipa Valkoisen talon isännäksi kumpi tahansa ehdokkaista, amerikkalaiset ovat täällä kaulaansa myöten liemessä, jonka ovat itse keittäneet.
Irakissa sanotaan, että amerikkalaisilla on Lähi-idässä vain kaksi ystävää: Israel ja kurdit. En tunne israelilaisten ja amerikkalaisten ystävyyden syvyyttä. Kurdien näkemys amerikkalaisista on se, että vaikka he pettivät kurdit useita kertoja viime vuosisadalla, he ovat kuitenkin parempia kuin arabit, turkkilaiset ja persialaiset.
Irakilaisten kannalta Yhdysvaltojen Irak-politiikassa keskeistä on se, pitääkö Yhdysvallat edelleen kiinni fraasista yhdestä Irakin kansasta. Vai suostuuko Yhdysvallat myöntämään, että Irakissa on kolme kansaa: shiia- ja sunniarabit ja kurdit? Ne pakotettiin samaan valtioon ensimmäisen maailmansodan aikana Britannian silloisen ulkoministerin Winston Churchillin johdolla. Myöhemmin hän piti tätä elämänsä suurimpana virheenä.
Sunni-Saddamin hirmuhallinto, jota voi verrata ainoastaan Hitlerin natsi-Saksaan, syvensi Irakin kansojen keskinäistä luottamuskuilua. Ne mahtuvat enää samaan valtioon ainoastaan, mikäli se on liittovaltio. Jos siitä ei aleta pian neuvotella, erimielisyyksien kärjistyminen jatkuu, eivätkä kansat mahdu edes liittovaltioon, vaan alueelle syntyy kolme uutta valtiota: Kurdistan, Sunnistan ja Shiiastan.
Ensi talvena amerikkalaisten sotilaiden lomailu Kurdistanin autonomisella alueella muuttuu työnteoksi. Toistaiseksi ainoat liittouman joukot täällä ovat eteläkorealaisia. Kouluja ja sosiaalisia projekteja pystyttäneet ahkerat korealassotilaat ovat saaneet aikaan varsinaisen Korea-buumin. Korealaisten firmojen maihinnousu on jo alkanut, televisiossa pyörii kurdiksi dupattu korealainen saippuaooppera ja lehdissä on Koreaa käsitteleviä juttusarjoja.
Sen sijaan niitä harvoja kurdimiehiä halveksitaan, jotka ovat vaihtaneet työttömyyden pestiksi Irakin armeijassa ja tekevät yhteistyötä amerikkalaisten kanssa.
Kansainväliset uutiset välittyvät irakilaisen suodattimen läpi: kun Marriot-hotellissa Pakistanissa pamahti syyskuun 20. päivänä, täällä alettiin heti pohtia, kuinka paljon amerikkalaisia sotilaita siirretään Irakista Pakistaniin ja mitä siitä seuraa.
Kivääri olalla basaarissa tallustavien amerikkalaisnuorten ilmeistä näkee, minne he haluavat lähteä. Ei Pakistaniin. Vaan kotiin.
Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori. Hän viettää syksyn Pohjois-Irakissa. Matkaraportteja osoitteessa www.kurdistan.fi/index.php/kolumnit.
Kristina Koivunen
