Esko Ahon ja Sitran suhteet kiertyvät mielenkiintoisesti yhteen.
SUOMEN ITSENÄISYYDEN juhlarahasto Sitra on eduskunnan valvoma itsenäinen julkisoikeudellinen rahasto. Oman ohjelmansa mukaan Sitra pyrkii edistämään Suomen taloudellista hyvinvointia.
Esko Ahon ja Sitran suhteet kiertyvät mielenkiintoisesti yhteen. Aho ehdotti jo vuonna 1998 Suomen talouspolitiikan uudistamista Sitran avulla. Sitra siksi, että sen kautta voitaisiin pohtia talouspolitiikkaa vanhojen poliittisten rakenteiden ulkopuolelta.
Samaan aikaan keskustapuolue yritti ajaa koko työmarkkinat kattavaa työreformia helpottamaan työnsaantia ja madaltamaan kynnystä palkata ihmisiä töihin. Pyrkimyksenä oli myös laskea työttömyystukia ja työllistämisestä syntyviä työnantajakuluja.
Demarit eivät Ahon työreformista innostuneet ja kokivat sen lähinnä sodanjulistukseksi ay-liikkeelle. Tosin SAK:n Eero Heinäluoma oli halukas jatkamaan keskusteluja. Työreformi ei ottanut tuulta alleen, ja se muuttui kirosanaksi keskustalle. Työreformin pääideologina pidettiin Matti Vanhasta.
NYT ESKO AHO on Sitran yliasiamies ja Matti Vanhanen pääministeri. Työreformista vaietaan, mutta kaikenkattavat talouspolitiikan uudistamisyritykset eivät ole kaikonneet mihinkään. Nyt puhutaan luovuudesta ja innovaatioista.
Sitran raportti Suomi innovaatiotoiminnan kärkimaaksi kokosi 24 vaikuttajaa pohtimaan innovaation syvintä olemusta. Innovaattoriammattilaiset edustivat innovaatiohallintoa, kuten Sitraa, Culminatum Oy:tä, Finpro ry:tä, VTT:tä, opetusministeriötä, Tekesiä ja Elinkeinoelämän Tutkimuslaitoksen (ETLA) Etlatietoa.
Raportissa annetaan suosituksia ja vaaditaan rohkeampia uudistuksia. Yleensähän nämä tarkoittavat verotuksen keventämistä, kilpailukyvyn edistämistä ja palkkaporkkanoiden lisäämistä jo muutenkin hyvin toimeentuleville. Raportissa perätään yrittäjyyttä pelastamaan Suomi globaalissa taloudessa.
KESKEISIN AJATUS on innovaatioympäristö, joka tarkoittaa ”informaatio- ja kommunikaatioympäristöä, jossa tutkimus ja käytäntö kietoutuvat toisiinsa. Se tarkoittaa myös kulttuuria ja toimintatapaa, joka kannustaa ihmisiä riskinottoon, hyväksyy epäonnistumisen, suvaitsee erilaisuutta ja arvostaa yrittämistä.”
Suomesta katosi noin satatuhatta yrittäjää laman, sitä seuranneen devalvaation ja korkojen nousun myötä. Monella näistä ”epäonnistujista” on vieläkin velat maksamatta, kun Ahon hallitus väisti pankkikriisin pelastamalla pankit, muttei niiden velallisia – yrittäjiä.
Ylipäätään tekisi mieli kysyä, voiko innovaatio olla mitään muuta kuin väline. Onko siitä ympäristöksi, saati sitten yhteiskunnan ja talouspolitiikan päämääräksi. Pahinta raportissa on puhe ”innovaatiotyöpajoista”, jotka toimivat ”oppimisalustoina erilaisissa yhteistyötilanteissa”.
Halvalla menee, kun malli kehitetään ”asiasta innostuneiden, vapaaehtoisten henkilöiden kanssa ja pilotoidaan heidän taustaorganisaatioissaan”.
’UUDEN TALOUDEN LOBBAREIDEN kirjoitukset voi jakaa karkeasti kahteen osaan. Toiset sekoittavat palavat muutosehdotukset yleiseen poliittiseen keskusteluun taloudesta. Samalla tekstit paljastavat intomielisten projektien todelliset päämäärät ja heikot kohdat. Toiset taas tutkiskelevat taloutta maltillisemmin.
Psykologisesti paljon tasapainoisemman kokonaiskuvan taloudesta saa Sitran julkaisusarjaan kuuluvasta Suomi maailmantaloudessa -kirjasta. Siinä kiinnostavaa on etenkin Jaakko Kianderin kokonaiskuvaus hyvinvointivaltiosta ja julkisesta taloudesta. Kirja avaa talouskeskustelun trendit hyvässä ja pahassa muillekin kuin talousprofeetoille.
Kirjassa elinkeinopolitiikan ja veropolitiikan erojen rautalankaversion vääntää ETLA:n tutkimusjohtaja Pekka Ylä-Anttila. Ylä-Anttilan mukaan kansantalouden kakkua jaetaan vero- ja tulonsiirtopolitiikalla. Kakun jakamisessa on aina kyse oikeudenmukaisuudesta ja silloin kyse on makrotalouspolitiikasta, jonka tavoitteena on kansantalouden vakaus ja tuotannon ja työllisyyden vähäinen muuttuminen.
KAKUN KASVATTAMINEN sen sijaan on elinkeinopolitiikan heiniä. Tämä on taas mikrotalouspolitiikkaa, jolla varmistetaan talouden tehokas toiminta.
Talouskeskustelussa tehokkuus on ohittanut oikeudenmukaisuuden lamasta alkaen. Pitäisi kuitenkin muistaa, että kansantaloudessa kakun jakaminen on aina ensisijaista – siitä huolimatta, kasvaako kakku vai ei. Kakku on joka tapauksessa jo olemassa.
Suomi innovaatiotoiminnan kärkimaaksi. Kilpailukykyinen innovaatioympäristö -kehittämisohjelman loppuraportti. 35 s. Sitra 2005.
Jaakko Kiander, Jukka Pekkarinen, Pentti Vartia, Pekka Ylä-Anttila: Suomi maailmantaloudessa. Uuden ajan talouspolitiikkaa. 167 s. Edita 2005.
Kimmo Jylhämö
