Kirjoittanut Jari Tamminen

Kaikkien nörttien sankari

Lukuaika: < 1 minuutti

Kaikkien nörttien sankari

Taiteilija Anssi Kasitonnin töissä yhdistyvät pop, huumori, korkeataide & hulluus.

Vuonna 2005 kävin viemässä Voima-lehtiä Galleria Rajatilaan ja kuten niin usein, tuollakin kerralla katsastin jakelureitille sattuvaa runsasta kulttuuritarjontaa. Tamperelaisgallerian alakerrassa pyöri videoteos taiteilijalta, josta en ollut koskaan kuullutkaan. Aihe – liito-oravat – kuitenkin vaikutti kiinnostavalta, ja henkilökunnan suosiollisella avustuksella video saatiin pyörimään.

Anssi Kasitonnin Liitäjät-lyhytelokuva on tekijälleen ominainen, näennäisen kömpelö täytetyin oravin toteutettu animaatio. Nämä jyrsijät suojelevat kotimetsäänsä kehityksen rattailta ja metsätyökoneilta tekeytymällä liito-oraviksi. Lyhärillä isä opettaa vastentahtoista poikaansa liitämään irtosiivillä. ”Liito-oravuus sinänsä ei ole mitään muuta kuin kovaa harjoittelua ja bongatuksi tulemista”, hän opastaa.

Tajuntani räjähti, ja olisin ollut valmis palkitsemaan tekijän Ars Fennicalla siltä seisomalta. Harvoin kaltaiseni puita halaileva kukkahattutäti saa nauraa näin makeasti itselleen.

Sittemmin Kasitonnin töistä mieleen ovat painuneet erityisesti omaa nuoruuttanikin nostalgisoivat teokset. Kylän suurin kypärä ja letkeä letku esittää erektio-ongelmaisen Darth Vaderin. Juha ”Watt” Vainion biisistä nimensä lainannut teos naittaa yhteen taiteenlajeja yli valtamerten ja samalla tulee piikitelleeksi fetisistiselle scifikuvastolle.

Tuijotuskilpailu-pahviveistoksessa toisiaan ainokaiseen kiilusilmään tuijottavat Cylon-robotti tv-sarjasta Taisteluplaneetta Galactica ja ihmeauto KITT Ritari Ässästä. Teoksen nykytaiteelle ominainen intertekstuaalisuus hykerryttää: molemmat lainatut hömppäsarjat ovat tuottajaguru Glen A. Larsonin luomuksia.

Flash Gordonia ja ties mitä lainaava Planet of Sexes -scifi-lyhäri on jo itsessään oodin arvoinen.

Kasitonni on töillään salakavalasti ujuttanut syvästi rakastamaani nörttiskeneä korkeataiteen puolelle. Kunnioitettava saavutus. Tähän kuvastoon voi nyt tutustua Amos Andersonin taidemuseon kattavassa näyttelyssä.

Mutta ne oravat, mikään ei voi niitä voittaa. Vuosiin ei missään päässyt näkemään Liitäjiä säällisellä kuvalaadulla. Nyt tämäkin videoteos pyörii Andersonin näyttelyssä. Mikäli ei kuitenkaan halua olla riippuvainen satunnaisista näyttelyistä, voi Liitäjät skorata nyt myös omaan kotiin. Kaikki Kasitonnin videot vuosilta 2001-2011 on julkaistu näppärästi yhdellä dvd:llä. Ilonpäivä ja vanhuudenturva.

Anssi Kasitonni: Lobster Love From The Deep – Films 2011-2011. AV-arkki 2011.

Anssi Kasitonni Ars Fennica 2011 Amos Andersonin taidemuseossa tammikuun loppuun asti.

Jari Tamminen