kaakkua sorron yöhön

Lukuaika: 2 minuuttia

kaakkua sorron yöhön

Vappumarssilippujen väreissä välkähtelevä leivonnainen on jo uljaalla ulkonäöllään saanut veden kirpoamaan koemaistajan kielelle.

Metallinen lusikka humahtaa Työläisen vappuleivoksen kuohkean kreemivaahdon läpi ja tömähtää äkkiarvaamatta rapeaan pohjaan. Vappumarssilippujen väreissä välkähtelevä leivonnainen on jo uljaalla ulkonäöllään saanut veden kirpoamaan koemaistajan kielelle.

Supisuomalaisten karpaloiden kirpakkuus tuo potkua leivokseen ja toimii vastapainona makeanmurealle pohjaosalle. Jo ensihaukulla työläisen leivoksesta hohkaa sellaista peräänantamatonta asennetta, jota imelyyttään ilkamoivilta aleksanterinleivoksilta on turha odottaa.

”Työläisen leivosta hahmotellessani lähdin liikkeelle värimaailmasta. Punainen oli itsestään selvä vaihtoehto”, kertoo leivoksen suunnitellut Mira Katva. Hän valmistuu leipuri-kondiittoriksi Helsingin Roihuvuoren ammattioppilaitoksesta toukokuun lopussa.

”Myöhemmin keksin painottaa raaka-aineiden edullisuutta ja kotimaisuutta”, työläisen leivoksen äiti selittää. Rehellisenoloiset kotimaiset marjat tuntuivat leipurista hedelmiä luontevammalta ja työnväenluokkaisemmalta vaihtoehdolta.

Mikään helppo pikapurtava ei tämän työläisen tekele ole. Koska hehkeän herkun väsäämiseen kuluu kaikkine työvaiheineen aikaa reippaat kaksi tuntia, ei sitä loihdita hetken mielijohteesta pitkän ja raskaan työpäivän päätteeksi. Vapaapäivän vaatii valmistuakseen tämänkaltainen luomus.

Mira Katvan mielestä leivokset kaipaavat uudistamista. Reipasotteinen kakkumestari arvelee, että leivonnaisten suosio kasvaisi, jos niistä kehiteltäisiin keveämpiä versioita.

Vegaanisten leivonnaisten värkkäämiseen tottuneelle kondiittorinalulle ei tuottanut pulmaa korvata perinteiseen leivontaan olennaisina liitettyjä kananmunia, voita ja maitotuotteita kasvispohjaisilla antimilla.

”Voin sijasta käytän margariinia, kananmunien asemesta kakkupohjassa vaikkapa pellavansiemenlimaa tai soijajauhoja.”

Perinteiseltä kermakakulta näyttävän vegekakkupäällyksen saa aikaan margariinikreemillä, joka Katvan mukaan soveltuu koristeluun vaahdotettua soijakermaa paremmin.

Porkkananpurijoita miellyttävän kakunkuorrutuksen voi varsin vaivattomasti väsätä myös käyttämällä tomusokeria ja kaakaojauhetta tai hyydyttämällä agar agarin avulla marjasosetta tai hedelmäpalasia.

työläisen vappuleivos

Pohja:

5 dl vehnäjauhoja

1 dl sokeria

250 g margariinia

Täyte:

4 rkl vadelmahilloa

400 g pakastevadelmia

200 g pakastekarpaloita

mainos

Kreemi:

1,5 dl vadelmakarpalomehua

3 dl kauramaitoa

3/4 dl sokeria

3 rkl perunajauhoja

300 g margariinia

2 rkl vaniljasokeria

3 dl hyytelösokeria

Pohja: Sekoita vehnäjauhot ja sokeri kulhossa. Nypi margariini jauhojen sekaan tasaiseksi massaksi. Painele taikinamassa paperoidulle pellille levyksi. (Taikina ei tartu kiinni märkiin käsiin.) Paista 30 minuuttia 175 asteessa.

Laita pakastevadelmat ja -karpalot sulamaan siivilään. Ota 1,5 dl marjoista sulanutta mehua kattilaan. Mittaa sekaan sokeri ja kauramaito, johon olet huolellisesti sekoittanut perunajauhot. Keitä koko ajan sekoitellen, kunnes kiisseli kiehahtaa. Anna jäähtyä. Levitä paistetulle, jäähtyneelle kakkupohjalle vadelmahillo.

Kreemi: Vaahdota margariini ja lisää vaahtoon jäähtynyttä kiisseliä vähitellen koko ajan sähkövatkaimella sekoittaen. Lisää vaniljasokeri. Levitä kreemi kakkupohjan päälle. Soseuta vadelmat ja karpalot. Keitä sose kiehuvaksi ja lisää joukkoon hyytelösokeri. Anna jäähtyä ja levitä marjasose sitten leivoslevyn päälle.

Leikkaa paloiksi ja nauti työväenlaulujen raikuessa.

Leipuri-kondiittoriksi valmistuva Mira Katva suunnitteli Voiman pyynnöstä Työläisen vappuleivoksen vastapainoksi pikkurilli pystyssä nautittaville eliittipaakkelseille.

Johanna Koskinen

  • 9.9.2009