Kierrättämisen ulkopuolelle jääneen jätteen polttaminen kaatopaikalle kasaamisen sijasta kuulostaa monen korvaan kannatettavalta. Halpaa energiaa, vähän päästöjä ja kaatopaikat pienemmiksi. Brescian tarina tarjoaa kuitenkin hyvän syyn olla varpaillaan jätteenpolttolaitosten suhteen Suomessakin.
Kuinka todennäköistä on, että jätteenpoltto pystyy lunastamaan lupauksensa? Historianopettaja ja ympäristöhistorian tutkija Marino Ruzzenenti kertoo kirjassaan L’Italia sotto i rifiuti (Jätteisiin hautautunut Italia) kotikaupungissaan Bresciassa sijaitsevasta Euroopan suurimmasta jätteenpolttolaitoksesta.
1990-luvun alun lupaukset Bresciassa Pohjois-Italiassa kuulostavat tutuilta: Rakennettaisiin jätteenpolttolaitos, missä poltettaisiin vain se, mitä samanaikaisesti kehitettävän tiukan lajittelu- ja kierrätysjärjestelmän jälkeen jäisi jäljelle. Haitallisia päästöjä ei tulisi. Jätteenpolton energia käytettäisiin kaupungin sähkökulutukseen sekä kaukolämmön tuottamiseen. Jätteenpolttolaitos saatiin markkinoitua kaupunkilaisille vetoamalla tulevan laitoksen ympäristöystävällisyyteen. Projektia tuki myös paikallinen ympäristöjärjestö. Polttolaitoksen luvattiin polttavan yhdyskuntajätettä vuosittain korkeintaan 266 000 tonnia.
Kaikki näytti hyvältä, kun laitos vuonna 1994 valmistui. Kuitenkin jo alkulaskelmissa oli lähdetty tekemään kaksi kertaa suurempaa laitosta kuin mitä oli kansalaisille luvattu, sillä jätteenpoltto ei kannata pienillä polttomäärillä. Lisäksi polttotekniikaksi valittiin teknologia, jolla voitaisiin polttaa myös lajittelematonta kotitalousjätettä, eli lajittelu ei välttämättä olisikaan tarpeellista.
Brescian jätteenpolttolaitoksesta ei tehty ympäristövaikutusten arviointia, vaikka EU-direktiivit sitä jo tuolloin vaativat.
Kustannustehokkaan polttamisen mahdollistamiseksi laitos sai vuonna 1998 luvan polttaa maksimimäärän jätettä kahdessa polttolinjassaan eli 500 000 tonnia vuodessa. Ylisuuren polttolaitoksen seurauksena Brescian jätteentuotanto kasvoikin 641 239 jätetonniin jo vuonna 2001.
Vuonna 2000 Brescian provinssissa tuotettiin -yhdyskuntajätettä 553 kiloa asukasta kohden. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Pirkanmaan jätehuollon alueella vuonna 2001 vastaava määrä oli 473 kiloa.
Lajittelemattoman kotitalousjätteen määrässä Brescia on pudonnut jätteenpolttolaitoksen rakentamisen jälkeen kärkipaikoilta toiseksi huonoiten lajittelevaksi provinssiksi. Sen sijaan muualla Pohjois-Italiassa pystyttiin vastaavana aikana toimivalla lajittelu- ja kierrätysjärjestelmällä vähentämään kaatopaikalle menevän jätteen määrää huomattavasti.
Brescian polttolaitosta markkinoitiin sillä, että se tuottaisi ympäristöystävällistä kaukolämpöä ja korvaisi fossiilisia polttoaineita. Jo muutaman vuoden päästä laitos tuotti paljon enemmän lämpöä kuin mitä kaupunki sitä tarvitsi. Laitoksen omia laskelmia hiilidioksidipäästöjen vähennyksestä on kritisoitu harhaanjohtaviksi.
Polttolaitos ei myöskään vähentänyt kaatopaikkojen tarvetta, sillä Brescian polttolaitokseen tuodaan jatkuvasti polttoainetta myös provinssin ulkopuolelta, ja valtavien polttomäärien ja epäonnistuneen jätteiden lajittelun ja kierrätyksen tuloksena provinssiin jää vuosittain noin 165 000 tonnia kaatopaikkajätettä (josta 100 000 tonnia tuhkaa ja muuta polttojätettä).
Ruzzenentin kirjasta löytyvien laskelmien mukaan ilman polttolaitosta ja tehokkaan – muualla Italiassa onnistuneen – kierrätysjärjestelmän avulla olisi Bresciassa kaatopaikalle sijoitettavan jätteen määrä voinut pudota jopa 145 000 tonniin vuodessa. Kaatopaikkajätteen määrä siis lisääntyi Bresciassa polttolaitoksen myötä.
Vuonna 2004 Brescian jätteenpolttolaitoksessa avattiin kolmas polttolinja, jotta polttomäärä voitiin nostaa 750 000 tonniin, joka on siis jo kolme kertaa suurempi kuin alkuperäiset suunnitelmat.
Tehottomasta kierrätyksestä ylijääneen paikallisen kotitalousjätteen lisäksi laitoksessa poltetaan myös paperiteollisuuden erityisjätettä ja maa- ja metsätalouden biojätettä kaikkialta Italiasta. Laajennusta koskeva ympäristövaikutusten arviointi tehtiin vasta jälkikäteen, ja EU:n komissio on ryhtymässä oikeustoimiin Italiaa vastaan tässä asiassa.
Myös lupaukset puhtaista päästöistä ovat haihtuneet taivaan tuuliin. Euroopan suurin jätteenpolttolaitos tupruttaa päästöjään jo ennestään tavattoman saastuneen kaupungin ylle. Jätteenpolttolaitos tuottaa kaksi kertaa enemmän typen oksideja kuin kaupungin koko muu teollisuus yhteensä. Kaupungin hämmästyttävän suurten pienhiukkaspitoisuuksien lähteeksi voidaan epäillä jätteenpolttolaitosta.
Bresciassa onkin syntynyt aktiivisten kaupunkilaisen yhteenliittymä, johon kirjan kirjoittaja Ruzzenentikin kuuluu. He ovat pyrkineet tuomaan esiin kriittisiä näkökohtia ja yrittävät pysäyttää kolmannen polttolinjan rakentamisen. ”Brescian mallia” pidetään Italian ympäristöjärjestöpiireissä huonona esimerkkinä jätteenkäsittelyjärjestelmästä.
Jätteenpolttolaitoksen pitävät pystyssä sen tuotot. Se on kaupungin liikelaitoksen omistuksessa, ja tuottaa vuosittain miljoonia euroja tuloja kaupungille ja yksityisille osakkeenomistajille.
Tuotto on taattua, sillä sen sijaan että polttolaitos maksaisi raaka-aineestaan, joutuvat kaupunkilaiset edelleen maksamaan tälle kunnallisen monopolin omaavalle liikelaitokselle sekä jätehuollosta että jätteillä tuotetuista sähköstä ja lämmöstä.
Lisäksi Italian lakien mukaan kansallinen sähköverkko on velvollinen ostamaan jätteenpolttolaitoksen sähkön hyvään hintaan sen toiminnan ensimmäiset kahdeksan vuotta.
Nina Nygren
