Itsekritiikin kehto

Lukuaika: 2 minuuttia

Itsekritiikin kehto

Toisinajattelija: Sanotaan, että purevin kritiikki USA:n ulkopolitiikkaa kohtaan tulee maan sisältä. Ja usein juuri Massachusettsistä. Anti-Bush-nappeja kantavat täällä kaikki asunnottomista alkaen.

Älkää kysykö minulta, kuinka Yhdysvalloissa ajatellaan. Nykyisessä kotikaupungissani Cambridgessä, charmikkaassa yliopistokaupungissa Bostonin ulkopuolella, äänestetään uskollisesti demokraatteja, siteerataan Saidia ja Chomskya aamiaispöydässä ja keskustellaan maahanmuuttajalainsäädännöstä Pablo-myyjän kanssa hänen pakatessaan luomuruokaa kangaskassiin. Poliittisilla iskulauseilla, kuten ”Toisinajattelija on isänmaallinen” varustetut t-paidat ovat täällä suosittuja. Suosittuja ovat myös polkupyörät.

Harvard Squarella järjestetään joka viikonloppu kärkkäitä Bushin vastaisia mielenosoituksia. Aukion vieressä sijaitsevaa lehtikioskia kiitellään Pravdan myymisestä McCarthyn kommunistivainojen aikoina. Kaupungin metrolinjan nimi ei liene sattumalta ”Punainen linja”.

Sanotaan, että purevin kritiikki USA:n ulkopolitiikkaa kohtaan tulee maan sisältä. Ja usein juuri Massachusettsistä. Anti-Bush-nappeja kantavat täällä kaikki asunnottomista alkaen.

Olen jo tottunut kuulemaan anteeksipyyntöjä usa:n hirvittävästä käyttäytymisestä. Ensimmäisen kerran pyydettiin anteeksi vain tunti Bostoniin laskeutumiseni jälkeen. Muutama päivä sitten kollegani keskusteli oman maansa politiikasta tyrmistyneen miehen kanssa, joka alkoi kirjaimellisesti itkeä pettymyksestä.

Joskus tulee ihmeteltyä, kuuluuko kaupunki ollenkaan Yhdysvaltoihin. Jospa itsenäisyysjulistus meni jotenkin ohi. Pari viikkoa sitten nimittäin arvostetussa Cambridgen Kennedy School of Governmentissa vieraili Iranin entinen presidentti Mohammad Khatami. Pormestari yritti tosin evätä poliisisuojelun terroristiksi luonnehtimaltaan henkilöltä, mutta kukaan ei hämmentynyt. Ilmainen ja yleisölle avoin tilaisuus oli aivan täynnä. Onneksi se lähetettiin suorana netissä ja paikallisella tv-kanavalla.

Pettymyksekseni Khatamin puheessa ei ollut mitään ihmeellistä. Hän kritisoi Bushia ja Al-Qaidaa ja puolusteli Hizbollahia. Muuten hän lateli latteuksia yhteisymmärryksestä ja rauhasta. Mainitsemisen arvoista tapahtui vasta lopussa, kyselytuokion aikana, kun yleisö suorastaan innostui esittämään vaikeita kysymyksiä.

Nuori opiskelija halusi tietää Khatamin mielipiteen presidentti Mahmud Ahmadinejadin kuuluisasta lausunnosta, jonka mukaan Israel pitäisi pyyhkäistä olemattomiin. Khatami vastasi, että viimeisten 60 vuoden aikana on itse asiassa pyyhkäisty olemattomiin vain yksi valtio – Palestiina. Iranin entinen presidentti sai illan ensimmäiset aplodit.

Ei hassummin maassa, jossa on suhteellisen helppoa kritisoida omaa hallitusta, kun taas kritiikki Israelia kohtaan kuiskataan – myös punaisessa Cambridgessa. Älä silti vielä lopeta McDonald’s-boikottiasi.

Bushille ja republikaaneille ei toistaiseksi ole näköpiirissä mitään pätevää vaihtoehtoa. Demokraateilla on kyllä joitakin edustajia, jotka vastustavat aggressiivisesti hallituksen linjaa, eikä vasemmistolainen käänne joskus tulevaisuudessa ole mahdoton ajatus. Toistaiseksi siihen on kuitenkin vielä pitkä matka. Demokraattien kärkihahmotkin – Hillary Clinton ja uusi tähti Barack Obama – ovat yleensä Bushin kanssa samaa mieltä tärkeimmästä kysymyksestä, nimittäin Lähi-idästä. Demokraatit eivät vaadi Afganistanin ja Irakin sodille loppua, eivätkä diplomaattista ratkaisua Iranissa. He eivät myöskään vaadi Guantanamon sulkemista. Sen sijaan he vaativat kovempia otteita laittomia maahanmuuttajia kohtaan.

Naapurini ovat varmasti todella iloisia, jos USA:n seuraava presidentti on demokraatti tai jos puolue voittaa kongressivaalit myöhemmin tänä vuonna. Ei siksi, että he puolustaisivat sotaa tai kidutusta, vaan siksi, että he haluavat uskoa muutokseen. Cambridgen asukkaat eivät ole toiveensa kanssa yksin.

Kolumnisti on Ny Tidin päätoimittaja, joka on tutkimusvapaalla Harvardin yliopistossa Cambridgessä.

Patsy Nakell

  • 9.9.2009