Israelin kriittinen piste

Lukuaika: 2 minuuttia

Israelin kriittinen piste

Jo kymmenen vuotta Israelin boikotointia ajanut
BDS-liike on alkanut saada kansainvälistä huomiota.

Palestiinan Länsirannalta alkunsa saanut BDS-liike (Boycott, Divestment and Sanctions) julkaisi kesällä 2005 yli 170 järjestön allekirjoittaman julistuksen. Siinä vedotaan kansainvälisen tuomioistuimen historialliseen päätökseen, jossa Israelin Länsirannalle rakentama muuri todetaan laittomaksi.

Kirjoittajat lataavat täyslaidallisen Israelin harjoittamaa politiikkaa vastaan ja vertaavat sitä Etelä-Afrikan 1990-luvulla kaatuneeseen apartheid-hallintoon. Julistuksellaan BDS-liike kutsui yrityksiä, järjestöjä sekä kulttuuri- ja urheilutoimijoita laajaan, kansainväliseen boikottiliikkeeseen Israelia vastaan.

BDS käyttää samaa taktiikkaa kuin 1990-luvulla apartheidia vastaan taistellut boikottiliike. Tarkoituksena ei ole vain pyytää ihmisiä jättämään siirtokunnissa tuotetut viinit tai kosmetiikkatuotteet hyllyyn, vaan masinoida liikettä, jolla eristetään Israel muusta maailmasta.

BDS on toiminut kymmenen vuotta, mutta sen vaatimukset ovat nousseet valokeilaan vasta viime vuosina. Boikottiliike on saanut vuoden 2014 alussa useita kansainvälisiä tukijoita.

Norjan valtion eläkerahasto asetti tammikuussa investointikiellon siirtokuntien rakentamista rahoittavalle Africa Israel Investments -yhtiölle sekä sen siirtokuntien rakentamisesta vastaavalle tytäryhtiölle Danya Cebusille.

Tanskan suurin pankki Danske Bank seurasi perässä ja asetti siirtokuntien rakentamista rahoittavan israelilaisen Bank Hapoalimin mustalle listalleen. Lisäksi useat eurooppalaiset päivittäistavaraketjut ovat pidättäytyneet ostamasta siirtokunnissa valmistettuja tuotteita.

Myös Romanian valtio on liittynyt boikottiin kieltämällä kansalaisiaan osallistumasta Israelin siirtokuntien rakentamiseen.

Suuriin otsikoihin Israelin vastainen boikotti nousi kuitenkin näyttelijä Scarlett Johanssonin jätettyä tehtävänsä brittiläisen avustusjärjestö Oxfamin hyväntahdonlähettiläänä. Syynä oli Johanssonin allekirjoittama mainossopimus siirtokunta-alueella hiilihappolaitteita valmistavan SodaStreamin kanssa.

Johanssonia kritisoivassa viraalikampanjassa viekottelevasti hymyilevä näyttelijätähti photoshopattiin poseeraamaan Länsirannan tarkastuspisteellä paahtavassa kuumudessa jonottavien ihmisten eteen.

BDS on noussut myös politiikan keskiöön. Yhdysvaltojen ulkoministeri John Kerry nosti liikkeen esiin Münchenin turvallisuuskonferenssissa helmikuun alussa. Hän kehotti Israelia ottamaan liikkeen vakavasti ja varoitti boikottien voimistumisesta, mikäli neuvottelut kahden valtion mallista Israelin ja Palestiinan välillä kariutuvat.

Myös Israelin valtiovarainministeri Yair Lapid on todennut Israelin lähestyvän samaa kriittistä pistettä, jossa Etelä-Afrikka oli 1990-luvulla.

”Jos ollaan aivan rehellisiä, maailma kuuntelee [Israelia] vähemmän ja vähemmän”, Lapid totesi vastikään.

Pääministeri Benjamin Netanjahu on hyökännyt raivoisasti BDS-liikettä vastaan. Hän on todennut, että liike on ”juuriaan myöten antisemitistinen”, sillä sen kohteena on juutalaisvaltion legitimiteetti.

Netanjahu ottaa BDS-liikkeen tosissaan. Helmikuun puolivälissä hän järjesti ministereilleen boikottiuhkaan liittyvän neuvonpidon, mutta jätti valtiovarainministeri Lapidin ilman kutsua.

Israelin hallinto on alkanut varautua kauppapolitiikan suunnanvaihdokseen lännessä siirtämällä huomiotaan alati kasvaville idän markkinoille.

Israel lähetti hiljattain korkean tason kauppadelegaation Kaukoidän kiertueelle tarkoituksenaan lämmittää välejä Kiinan ja Intian kanssa.

BDS-liikkeen tarkoitusperistä voidaan vääntää kättä, mutta sen vaikutusta on vaikea kiistää. Israelin toimia vallatuilla palestiinalaisalueilla on yhä vaikeampi puolustaa.

Mikäli neuvottelut kahden valtion mallista epäonnistuvat ja siirtokuntien rakentaminen jatkuu, on vain ajan kysymys, milloin EU:ssa aletaan harkita sanktioita Israelin painostamiseksi.

Liberaalin Haaretz-lehden veteraanitoimittaja Gideon Levy murjaisi taannoisella Suomen vierailullaan: ”Kenties kolmas intifada tuleekin Euroopasta.”

mainos

Otto Kronqvist

  • 4.3.2014