Lukuaika: < 1 minuutti

Israel kauppasi ydinaseita

Israel tarjosi Etelä-Afrikan apartheidhallinnolle ydinaseita vuonna 1975.

Israel tarjosi Etelä-Afrikan apartheidhallinnolle ydinaseita vuonna 1975, brittilehti Guardian kertoi 24. toukokuuta. Lehden esittelemät salaiset eteläafrikkalaiset asiakirjat ovat myös todiste Israelin ydinaseohjelman olemassaolosta.

Guardianin mukaan Etelä-Afrikan puolustusministeri P. W. Botha pyysi Israelin silloiselta puolustusministeriltä ja nykyiseltä presidentiltä Shimon Peresiltä ydintaistelukärkiä vuonna 1975. Tapaamisissa allekirjoitettiin myös sopimus, jonka mukaan asian on pysyttävä salaisena.

Asiakirjat paljasti amerikkalainen tutkija Sasha Polakow-Suransky kahden maan läheisiä välejä käsitelleessä tuoreessa The Unspoken Alliance -kirjassaan.

Asiakirjat osoittavat, että apartheidin aikainen armeija halusi ohjuksia pelotteeksi ja mahdolliseksi hyökkäysaseeksi naapurivaltioita vastaan.

Presidentti Peresin edustaja ilmoitti tänään, että tutkimus on perätön, eikä maiden välillä ole koskaan ollut mainittuja neuvotteluja. Hän ei kommentoinut asiakirjojen todenperäisyyttä.

Fifi.voima.fi

  • 2.6.2010