Kirjoittanut Tuomas Rantanen

Ihminen näyttämöllä

Lukuaika: < 1 minuutti

Ihminen näyttämöllä

Ihmisen luonto: Esa Kirkkopellon näytelmissä ruopattiin poliittista yhteisöllisyyttä aikaan osuneella tavalla.

Esa Kirkkopelto mainitaan usein yhtenä 1990-luvun alun merkittävimpänä suomalaisena teatterintekijänä. Hänen näytelmissään ruopattiin poliittista yhteisöllisyyttä aikaan osuneella tavalla. Nissä etsittiin uusia teatteri-ilmaisun muotoja ja ne olivat muutenkin hyvää teatteria.

Nuori kaarti -kirjansa johdantoesseessä Kirkkopelto antaa tärkeän tulkinnan 1990-luvun taitteen teatterikiistoista. Hänen mukaansa Jouko Turkan psykofyysisessä teatterissa olennaisinta oli se, että se nousi samaan aikaan sekä tuolloin vallinnutta vanhaa vasemmistolaista teatteri-näkemystä että maailman mullistuksissa nopeasti vanhentunutta 1980-lukulaista ryhmäteatteri-ihannetta vastaan. Valaistumisen väylänä oli nyt avantgarde ja yksilön äärimmäinen lihallisuus.

Kirkkopelto itse yhdisti 1990-luvun töissään tämän lähtökohdan historiallis-eeppiseen aiheistoon, produktiokohtaiseen ensemble-työskentelyyn, nietzscheläiseen tahtofilosofiaan ja etenkin musiikin ja tanssin keinoin etsittävään yhteiseen fyysiseen näyttämökokemukseen.

Kirjassa näytelmäteksteistä ovat poliittista petturuutta monitahoisesti purkava Pontikkatehdas (1992), neuvostototalitarismin jalkoihin jäänyt ukrainalaisten maatyöläisten joukkoliikettä kuvaava Mahnovitsina (1992), samaan aikaan metafysiikasta ja fysiikasta yhteisöllisyyden aineksia etsivä Yrjö Kallisen valaistuminen (1995) sekä suomalaisten Neuvostoliitto-traumojen kautta ihmisen, työn ja luonnon välisiä suhteita tutkinut Kostamus-sinfonia (1996).

Mikään näistä näytelmistä ei ole poliittisesti julistava, mutta kaikki ne ovat äärimmäisen poliittisia siinä mielessä, että ne esittivät kiihtyvän individualisoitumisprosessin keskellä kysymyksen siitä, voiko teatteri esittää meille mistä yhteisöllisyydessä on kyse.

”Synteesin ja lunastuksen sijasta teatteri tarjoaa meille ihmisolioille tilaisuuden totuttautua yhdessä siihen outouteen, josta me tänä päivänä itsemme löydämme”.

Esa Kirkkopelto: Nuori kaarti, Like 2007, 295 s.

Tuomas Rantanen