Arvostelussa Hannu Helinin kirja Kaikki kaikessa.

Sitten 1980-luvun Kaikki kaikessa on ensimmäinen runoilija Hannu Helinin kirja, jota hän ei ole kustantanut itse. Ärhäkkänä bloggaajana ja vaikeana runoilijana tunnettu Helin perusti 1990-luvun alussa oman kustantamonsa Pulvis & Umbran todettuaan, ettei kannata jäädä kustannusmaailman reunamille odottamaan julkaisuvuoroa.

Hän luopui kustannustoiminnasta saatuaan syöpädiagnoosin keväällä 2012. Siitä asti Helin on kirjoittanut kuin viimeistä päivää.
Helinin runous on kielellisen monimuotoisuuden toteutumista, järjestyksen uhmaamista:

ei elämää kuin peltoa voi ylittää / kynsin sen kynällä ensin / järjestyksen kaipuu kuoleman kaipuuta / sillä mitä muuta elämä on kuin / jatkuvaa järjestyksen rikkomista.

Helinistä tuli nuoremmalle sukupolvelle eräs runouden suunnannäyttäjistä kahdellakin tavalla: indie-julkaisemisen ja itse lyriikan voimalla. Helinin runous syntyy lukijassa. Siksi hän on pyrkinyt ohjaamaan lukijaansa mahdollisimman vähän kirjoituksen pienillä piirteillä, kuten välimerkeillä ja isoilla alkukirjaimilla.

Jos otat käteesi Helinin kootut runoelmat, Maailman sivu -järkäleen (Pulvis & Umbra, 2011), voit hypätä lukemaan mistä haluat ja loikata mihin huvittaa. Tekstin virta ei vaadi määrätietoisuutta ottaa selvää kirjan juonista, on vain annettava lupa kielelle ajatella sinussa.

Helinin runous on silminnähden vuolasta. Sitä voisi luonnehtia sanalla semioottinen, koska se perustuu sanojen ja ilmaisujen erilaisten merkitysten sähköistämiseen. Helin ei ole vaikea runoilija. Paremminkin hän saa monet muut runoilijat näyttämään vaikeilta. Helin on pystynyt kutomaan yhteen inhimilliset tunteet, luovuuden kuvauksen ja kielen:

esim. tapaturmat / niitä nyt vaan sattuu / vaikkei olisi tapoja.

Kaikki kaikessa on pieni runoelma, jossa Helin nostaa kuolevaisuuden, katoamisen ja luopumisen kokemukset itseään suuremmiksi. Ymmärrys suomen kielestä on runsas ja syvä: valikoima ulottuu alkusointuisesta kansanrunosta Aleksis Kiveen ja suomen monimerkityksisyyden hyödyntämisestä vieraiden kielten käyttöön.

Mukana on kielellisiä erikoisuuksia, jotka luovat uuden merkityksen virkkeille: ”Malmin hautausmaan liike yksisuuntainen”, ”mies löi liikuntarajoitteista miestä pankkiautomaatilla”.

Kaikki kaikessa ei kuitenkaan ole mitään ulkokohtaista kielirunoutta, eikä se leiki kielellä kuin pelillä. Kieli on Helinin runouden vartalo ja veri, happi ja kyyneleet, tapa olla ihminen.

Kyse ei ole elämän vaan kuoleman ihmeestä:

päivästä / äksänteen samoja / reittejä raahaat / kinkkua lapaa / ulkofileetä / luusäkkiäsi / viisi seitsemän / yhdeksänkymmentä vuotta / sinne tänne / siinä kaikki

Siinäkö? Helinin runot ottavat selvää tuosta kaikesta, jossa on kaikki. Kieleen rakentuu vivahteikas universumi, jossa sekä elämä (tulevaisuus) että kuolema (ruoho) ovat illuusioita. Nämä sanat eivät ole.

Kun luet Helinin runoja, luota itseesi. Sinähän sitä kirjaa lopulta teet.

Hannu Helin: Kaikki kaikessa. Poesia 2013. 92 s. Viisi tähteä

Maaria Pääjärvi