Hyvät, pahat ja kahelit hommat

Lukuaika: 2 minuuttia

Hyvät, pahat ja kahelit hommat

Mielenterveyden keskusliitto kutsui minut taannoin Finlandia-talolle seminaariin, jonka nimi viittaa Stadin Sörkkaan: ”Uusi elämä muurien tuolla puolen”.

Mielenterveyden keskusliitto kutsui minut taannoin Finlandia-talolle seminaariin, jonka nimi viittaa Stadin Sörkkaan: ”Uusi elämä muurien tuolla puolen”.

Luennoitsijoiksi oli kutsuttu Italian hulluuden asiantuntijoiden ja uudistajien kärkeä. Italian psykiatrinen reformi on jo jonkin aikaa säteillyt myös suomalaiseen kallonhoidon uudelleen arviointiin. Mielisairaaloiden todellisuus synnytti siellä laitosvastaisen psykiatrisen liikkeen jo runsaat 30 vuotta sitten.

Ja sillä tiellä olemme mekin täällä härmässä, jotenkuten. Mutta onko Suomessa todellista avohoitoa?

Rakas pikkuveljeni sairastaa papereissa skitsofreniaa ja käy arkisin pussittamassa tukityökeskuksessa milloin nauloja, milloin papiljotteja. Hän tekee äärimmäisen monotonista ja turhauttavaa työtä korvauksella, joka ei ole palkkaa nähnytkään.

Muuten tukikodissa asustelevalla veljellä elo surraa ihan leppoisasti ja hymykuopat ovat päivittäisessä hyötykäytössä.

Konflikti on voimavara.” Tuonkin lauseen kuulin seminaarissa ja virkistyin. On syntynyt uusi urheilutermi: mielenterveyssuunnistus.

Suomessa avohoito on aika passiivista ja neukkumeiningillä ylhäältä alas ohjattua. Ylläpitävän toiminnan sijaan pitäisi satsata tavoitteelliseen hommailuun vakuumisäilömisen sijaan. Lukitusten, medikalisaation ja pussitetun työn sijaan voitaisiin satsata duunin mielekkyyteen, jossa myös haaveilla on vankka sija.

Tarvitaan asenteiden korjausleikkaus. Tarvitaan myös kansalaisuuden vahvistamista, jossa työkaluina ovat toiminnallisuus ja uusyhteisöllisyys. Unohtamatta mahdollisuutta hyödyntää luovuutta sekä taiteellista itseilmaisua.

Pointti ei ole se, että on jossain palkkatyössä, vaan se, että mielenterveyskuntoutuja on sopimuksellisuuden piirissä.

Parasta terapiaa on se, että ihminen kokee kuuluvansa yhteisöön. Kuka ei haaveilisi koulutuksesta, työpaikasta, toimeentulosta ja vaikka omasta perheestä?

Kuntoutumisessa pääosaa esittää mielekäs työ, josta ei makseta alamittaista pilkkapalkkaa. Huonossa jamassa olevan hyvinvointiyhteiskunnan huonokuntoisia ei tarvitsisi koukuttaa kalansyötiksi kilpailuyhteiskunnan onkeen, päinvastoin.

Väylä mielekkääseen työelämään on olemassa: sosiaaliset osuuskunnat.

Lähes kaikista kulmista motattu Italia on pioneeri sosiaalisessa yritystoiminnassa. Seminaarissa kuulin muun muassa saapasmaassa psykoosia sairastavasta henkilöstä, joka työskentelee vallan menestyksellisesti viiden tähden luksushotellissa. Hänet oli palkattu sosiaalista vuokratyövoimaa välittävän osuuskunnan kautta. Homma futaa tosta noin vaan, kunhan työnantajan asenne on kohdallaan.

Italiassa vähintään 30 prosenttia sosiaalisen osuuskunnan työntekijöistä on kuuluttava vajaakuntoisten tai pitkäaikaistyöttömien ryhmään. Nämä puulaakit eivät vuokraa työntekijää päiväksi paskahommiin vaan keskimäärin vuodeksi kunnon meininkiin, jossa yhteinen pääoma karttuu. Italiassa lähes jokaisella kuntoutujalla on työpaikka.

Työ luo terveyttä ja oikeutta onnellisempaan mielisairauteen.

Tästä seuraa integroituminen yhteiskuntaan.

Mielenterveyden keskusliiton MTKL:n – hullujen SAK:n – tuoreen tutkimuksen mukaan yli 77 prosenttia mielenterveyskuntoutujista on halukkaita työntekoon, saman tien. Ja kaiken kukkuraksi mielenterveysorganisaatioilla on vielä suuri halu tukea sosiaalista yritystoimintaa.

Intoa siis olisi alan organisaatioissa ja kuntoutujissa.

Helsinki kyykyttää ja köröttelee jälkijunassa. Meillä julkisen tahon passiivisuus on selkeästi nähtävissä. Täällä rehottaa kamreeritalous, herran pelko, ennakkoluulot, kilpailulainsäädäntö, rohkeuden puute ja ties mitkä muut käsijarrut.

mainos

Seurauksena on syrjäytyminen ja köyhyys tässä yksinäisten ihmisten maassa. Matka naapuriapuun on tolkuttoman pitkä.

Tarvitaan tahtotilalla varustautuneita jäänmurtajia jotka osaavat verkostoitua, ja sitten ei muuta kuin pokkana hommiin.

Resurssien puute ei ole päällimmäinen este sosiaalisten osuuskuntien toimintaan. Peräänkuulutan avaraa ja laajaa katseensuuntausta.

Nyt tarvitaan tolkullinen laki sosiaalisista osuuskunnista.

Me kaikki voimme tehdä mielenterveystyötä nyt.

Sydämellä ja järjellä.

Kirjoittaja on kuvataiteilija & kulttuurituottaja. Hän tekee mielenterveystyötä toimimalla & kuratoimalla Helsingin Hyvän mielen Galleriassa.

www.kauppala.net

Harri Kivi

  • 9.9.2009