Jos ylipäätään tykkää scifistä tai eritoten fantasiasta, on vaarassa joutua kirjasarjakurimukseen. B. P. R. D. Fobslingerin Ajattoman partakarvan saaga, osa XVII. Joka osassa 700 sivua. Lannistun.
Olen onnistunut haalimaan verkkokauppa Huuto.netistä joukon vanhoja lähdekirjoja fantasia/kyberpunk-roolipeli Shadowruniin. Osaa niistä ei ole painettu yli 15 vuoteen. Niissä on julmetusti tietoa ja maailmakuvausta ja sääntöjä. Lisäsäännöt ajattelin nakata kankkulan kaivoon ja ottaa muustakin tiedosta vain tarpeellisen.
Joskus mietin, miksi ostan näitä opuksia, kun en ikinä ehdi niitä lukemaan. Jos ylipäätään tykkää scifistä tai eritoten fantasiasta, on vaarassa joutua kirjasarjakurimukseen. B. P. R. D. Fobslingerin Ajattoman partakarvan saaga, osa XVII. Joka osassa 700 sivua. Lannistun.
Miten pelin lähdeaineiston hankkimisen voi aloittaa, kun tietää, ettei voi lopettaa. Tuskin tässä on tarkoituksena tavoitella akateemista loppututkintoa yhden pelikerran takia. Tulee huono omatunto kaikista niistä lukemattomista sivuista. Kirjojen näpelöinti käy nautinnosta. Liimasidottu kirja, jossa on sääntöjä kuviteltuihin tapahtumiin -fetissi.
Olen pelannut roolipelejä 1980-luvulta asti. Minulle pelaaminen on ylevä harrastus, jossa joukko samanmielisiä ihmisiä kerääntyy kahvipannun ääreen, syö herkkuja ja eläytyy kuvitteellisen hahmon rooliin.
Lisäksi tarpeen ovat säännöt ja käsitys pelin maailmasta. Pelimaailma rakentuu lähteenä käytettävän materiaalin pohjalta, porukalle sopivaksi. Virallisia lähdeteoksia julkaistaan koko ajan lisää. Julkaisijat tekevät selväksi, kenen peliä pelataan.
Tarpeellisten teosten tarjonta korpeaa niin paljon, että taidan pelauttaa joko kotimaista Myrskyn aikaa tai indie-puolelta bongattua octaNea. Kumpikin tiivistyy yhteen julkaisuun eikä tarvetta lisämateriaaleille ole.
Jos olisin viitseliäs ja kekseliäs tyyppi, antaisin toki palttua ”pakollisille” lähdekirjoille. Etevä pelinjohtaja ammentaa tarinoihinsa intohimon paloa ja juonikuvioita esimerkiksi työpäivästään. Jaa, Tamminen juo jo viidettä kupillista kahvia tunnin sisään. Nyt se hytisee koneellaan. Ihan kuin se saisi kahvista jotain supervoimia. Supervoimat. Hmm. Kelpaa. Yksinkertaisesta eväästä saa monimutkaisen helpommin kuin monimutkaisesta helpon nakin.
Sitten vielä peliporukka. Muutin sopivasti Lappeenrantaan kauas vanhasta seurueestani. Ihmettelevät varmaan vieläkin, mitä tapahtui. Värväystoiminta täällä susien kansoittamassa idässä on ollut vähän hidasta.
Roolipelit.netissä, virtuaaliyhteisössä, ”jossa maailmat kohtaavat”, on peliporukoiden välitykseen tarkoitettu keskustelupalsta. Markkinoin itseäni ehkä huonosti. ”Apinan näköinen ex-jakelija haluaa pelata. Oma peli mukaan. Kahvia tarjoillaan. Ja ystäviä etsitään. Ketä vain.”
Guardians of Orderin Ghost Dog -roolipeliin riittäisi pelinjohtajan lisäksi yksikin pelaaja. Vaadin vissiin liikoja tai ehkä olen liikaa.
Jos pelkistäisi pelikokemuksen entisestään. Semmoiselle dogmalinjalle. Hiiteen naksut, lämmin pelitila, peliporukka ja valot. Yksin vain kellariin kuvittelemaan mitä merkillisintä tapahtumaa. Monologia ja yksinäisen käden nopanheittoja. Saattaa toimia. Saattaa herättää kielteistä huomiota.
Roolipelaajat ovat muokkautuneet reilussa kymmenessä vuodessa mediaseksikkäiksi vampeiksi ja leveäleukaisiksi menestyjiksi. Vapiskaa, kurjat jääkiekkoilijat! Roolipelaaja kehittyy kuin hyönteinen. Muna-toukka-kotelo-aikuinen. Muna on esivaihe tai etsikkoaika, jossa tuntuu kuin elämästä puuttuisi jotain. Toukka tekee löydön: ensimmäinen sääntökirja, miniatyyri, noppasetti. Kotelo telkeytyy haisevaan luolaan kavereiden kanssa ja näyttäytyy ulkomaailmalle vieraana elämänmuotona. Ja aikuinen on itsensä ulkopuolella ja tarkkailee muita pelaajia miltei isällisesti. Olin jämähtää kotelovaiheeseen. Tulinkin isäksi.
Uuden Roolipelaaja-lehden ensimmäinen numero ilmestyy 3.3. Kun alan miehet ja naiset saavat pitkästä aikaa oman erikoislehden, voidaan katsoa peliharrastajien omanarvontunnon kohoavan pilviin. Erikoislehti on kuin lempinimi. Ilman sitä ihminen on vain elonkehässä rimpuileva lihasäkki. Tai satunnainen vastaantulija.
Sami Taponen
