Ympäristöä käsittelevä kirjoittelu on synkkää uhkien maalailua. Muutoksesta kestävään yhteiskuntaan löytyy myönteistäkin kerrottavaa.

Ympäristöllähän menee ihan hyvin. Joet ja järvet ovat puhtaimmillaan pitkään aikaan. Teollisuuspaikkakunnilla ei haise raha, eivätkä happosateetkaan juuri huoleta.

Britannialaisen think tankin Globalisation Instituten mukaan saamme kiittää tästä tekniikan kehitystä. Järjestö uskoo, että tieteen edistyminen tulee lopulta ratkaisemaan myös uudet globaalit ympäristöongelmat. “Seuraavien vuosikymmenien aikana teknologinen kehitys, kasvun rahoittamana, tulee rikkomaan yhteyden BKT:n ja hiilidioksidipäästöjen välillä”, se kirjoittaa tammikuisessa julkaisussaan Positive Environmentalism, a Convenient Truth.

Ajatushautumo yrittää tuoda myönteisempiä sävyjä synkkään brittiläiseen ympäristökeskusteluun. Samalla se kampanjoi kulutusta rajoittavia toimenpiteitä vastaan: “Varakkaaksi ja menestyväksi tuleminen ei ole uhka ympäristölle, vaan avain sen pelastamiseen.”

Luonnonvarojen tehokkaamman käytön painottamisen osalta järjestön toiveikas kanta käy yhteen ympäristöhallinnossa vallassa olevan ajattelutavan kanssa. Suomenkin ympäristöministeriön esityksissä toivotaan ekotehokkuuden kasvattamisen mahdollistavan kasvavan kulutuksen ja pienentyvän luonnonvarojen käytön. Samalla ympäristöalan innovaatioista etsitään seuraavia Suomen kilpailukyvyn lippulaivoja.

Tarkasteluista unohtuu laajempi näkökulma: jos tehokkuuden nousu ei pysy kulutuksen kasvun perässä, tuloksena on enemmän päästöjä ja resurssien käyttöä. Menneisyydessä näin on johdonmukaisesti käynyt.

Ympäristön kannalta luonnonvaroissa säästämisellä voi olla ristiriitaisia seurauksia, sillä edullinen hinta nostaa tuotteen kysyntää. Tämä bumerangi-ilmiö poistaa osan tehokkuuden tuomasta hyödystä, ja saattaa äärimmäisissä tapauksissa johtaa jopa ympäristökuormituksen kasvuun.

Vielä suurempi vaikutus on yleisellä tulotason nousulla. Entistä vähemmän bensiiniä vaativat moottorit eivät juuri lohduta, jos jokaiselle perheenjäsenelle ostetaan oma auto ja niillä ajetaan aina vain enemmän.

On siis hyviä syitä uskoa, että pelkästään tehokkuutta kehittämällä ei yhteiskunnasta saada tehtyä kestävää. Jotta tuottavuuden kasvu ei kanavoituisi kulutuksen kasvuun, tarvitaan sen rinnalle myös merkittäviä muutoksia ihmisten elämäntavoissa.

Globalisation Institute kritisoi myös ympäristökeskustelun yltiöpessimististä asennetta. Tässä suhteessa järjestö tulee lähelle David Cameronin äskettäisiä puheita. Britannian konservatiivipuolueen johtaja katsoo ympäristöstä huolehtivien vieraannuttavan suuren yleisön sanomastaan korostamalla liikaa “loppua ja lohduttomuutta”.

Pelottelun sijaan viestistä pitäisi saada toiveikkaampi, jotta tavalliset kansalaiset saataisiin ympäristötalkoisiin mukaan. Esimerkkeinä Cameron mainitsee sijoitukset hybridiautoihin ja energiansäästölamppuihin, joiden avulla kukin voi säästää rahaa. Samaa argumenttia voi soveltaa vaatimuksiin elämäntapojen muutoksesta, jotka ovat yhtälailla olleet sävyltään kielteisiä. Tarvittu muutos on nähty ensi sijassa luopumisena jostain tärkeästä, uhrauksena ympäristön hyväksi.

Kaikkien mielestä matalampi kulutustaso ei tarkoita yksinomaan köyhempää elämää. Uusimmassa kirjassaan Vauraus ja aika Osmo Soininvaara esittää vanhan vapaa-ajan kasvattamisen tavoitteen olevan tavoiteltava tänäänkin. Vauraassa pohjoisessa tulojen kasvattaminen ei useinkaan enää palvele onnellista elämää. Muuttamalla aineellista rikkauttamme rikkaudeksi ajassa voisimme tosiasiassa elää paremmin, siinä sivussa myös vähentäen ympäristöön kohdistettua rasitusta.

Samansuuntaisia näkemyksiä on esitetty monilta tahoilta. Slow Food -liike korostaa gastronomisten taitojen kehittämistä ja paikallisesti tuotetun ruoan nauttimista rauhassa, läheisten kanssa.

Kulutuskriittiset ajattelijat vastustavat identiteetin rakentamista tavaroiden ja mainonnan luomien mielikuvien välityksellä sekä kaupunkitilan kaupallistumista. Monet nuoret valitsevat ystäviensä kanssa asuinyhteisöissä elämisen ja kotitaloutensa jakamisen oman yksityisen asuntonsa sijaan.

Myönteisen ympäristökeskustelun toivoisi käsittelevän ennen kaikkea uudenlaisia käsityksiä hyvinvoinnista, joiden keskiössä ei enää ole korkea tulotaso ja tavaroiden paljous. Niiden valossa vähemmän kuluttavat elämäntavat tarkoittavat mielekkäämpää, tasapainoisempaa tai ylipäätään parempaa elämää.

www.globalisationinstitute.org/pub-lications/positiveenvironmentalism.pdf

Osmo Soininvaara: Vauraus ja aika. Teos 2007. 198 s.

Aleksi Knuutila