Kun vuosikymmen vaihtuu, on hyvä valmistautua outoon & hirveään. Kaksi outouden käsikirjaa tarjoaa tähän hyvän mahdollisuuden ennen vuoden vaihdetta.
Olen usein miettinyt, kuinka kaunis suomen kieli olisikaan, jos sitä ei olisi siistitty ja neutralisoitu ”vierasperäisistä” konsonanteista. En ymmärrä miksi yksi konsonantti olisi vieras ja toinen kotoisa. Semminkin kun niitä on käytetty alusta alkaen.
Sama puhdistusvimmahan poisti Suomesta ”vieraskieliset” sukunimet, suuren osan saksan-, ruotsin-, venäjän- ja vironkielisistä nimistä, mikä tuotti valtavan määrä nen-päätteisiä nimiä.
Raamatun suomennoksessa vuonna 1642 suomi kuulosti vielä paljon, hmm, – eurooppalaisemmalta. Pelottavasta alkuhirviöstä kirjoitettiin esimerkiksi näin: ”Cadzo Behemothi jonga minä wieres tehnyt olen joca syö heiniä nijncuin härkä. Cadzo hänen wäkens on hänen cupeisans ja hänen woimans wadzans nawasa”.
Vuoden 1642 Raamattu-sitaatissa kerrottiin Behemotista, tuosta varsin alkuvoimaisen kuuloisesta hirviöstä. Jorge Luis Borges ja Jani Kaaro todistavat molemmat omissa ensy-?klopedioissaan, että tästä hirviöstä ei oikeastaan tiedetä Raamatun pohjalta muuta kuin että sen on määrä olla iso. Viitteet virtahepoon ja norsuun ovat olleet spekulaatiota.
Halu tehdä asioista ja nimistä ymmärrettävää on arvostettavaa tiettyyn rajaan asti. Sitten alkaa kielipoliittinen fasismi.
Ei outoutta vastassa ole ainoastaan kielipolitiikka. Usein koko kulttuuri toimii outoutta vastaan. Siksipä onkin hauska yhteensattuma, että rinta rinnan on ilmestynyt kaksi käsikirjaa, jotka käsittelevät kaiken maailman outouksia ja kuvitteellisia olentoja. Kaiken oudon ensyklopedia on mainio käsikirja kaikkiin outouksiin. Jani Kaaron toimittama teos huomioi myös nykykulttuurin outoksia riittävästi eikä jää antiikin eriskummallisuuksien ansaan.
Kielellisten ja fiktiivisten jekkujen, ansojen ja labyrinttien ystävän Jorge Luis Borgesin Kuvitteellisten olentojen kirja keskittyy ehkä hiukan enemmän antiikkiin. Kirjassa ei kuitenkaan ole niinkään Borgesin sepitteitä kuin hänen keräämiään outoja anekdootteja kirjallisuudesta.
Kirjassa on hämmästyttävän vähän samoja asiasanoja. Niitä tosin löytyy ainakin nämä: aasinkorvainen Aarnikotka (Griippi), kuolemasta varoittava Banshee, siivekäs hevonen Burak (Buraq), demonit ja enkelit, tulesta tehdys henkiolennot džinnit (djinn), ihmiskunnan ensimmäinen robottifantasia Golem, kaksoisolennot, lohikäärmeet ja valkyriat, kuoleman valtiattaret.
Tiedetoimittaja Kaaro oli Voiman ensimmäinen toimitussihteeri ja on toiminut pitkään avustajana. Kaaron persoonasta kertoo jotakin, että hänet tunnetaan meillä ”Rusinana”. Ensyklopediaansa hän on kirjoittanut artikkelin myös itsestään, jossa kertoo, että ”Kaaroa ei varsinaisesta tunneta mistään, mutta hänen ansioihinsa voidaan lukea pitkä ura tiedetoimittajana […] hän päätti pestautua joko tietosanakirjan toimittajaksi tai kirjoittaa oman tietosanakirjan ja sujauttaa nimensä salaa muiden asiasanojen joukkoon. Huuhaata käsittelevä ensyklopedia ei ollut hänen toivomuslistallaan ensimmäisenä, mutta jäi käytännössä ainoaksi vaihtoehdoksi.”
Kaikesta kunnioituksestani valistuksen perintöä kohtaan en halua irtisanoutua elämän käsittämättömistä tarinoista ja oudoista tapauksista. Kaaro ja Borges toimikoon johdattajinani.
Jorge Luis Borges, Kuvitteellisten olentojen kirja. Teos 2009. 277 s.
Jani Kaaro. Kaiken oudon ensyklopedia. BTJ Finland 2009. 443 s.
Kimmo Jylhämö
