Pettymyksen ja epäuskon aistii kaikkialla.
Tunnelmia Union Squarella.
Union Square, New York, 3. marraskuuta, dagen efter. Kaupungin opiskelijoita ja muuta väkeä kokoontuu hahmottamaan tulevaisuuden strategioitaan, kun neljän vuoden maailmanlaajuinen painajainen on tuomittu jatkumaan. Sotapoliitikko George ”Dubya” Bush jatkaa tehtävässään.
Pettymyksen ja epäuskon aistii kaikkialla. Nuoren punatukkaisen naisen kyltti toteaa: ”Ainoa puska, johon luotan, on oma puskani.” Toinen lausuu: ”Emme voi odottaa neljää vuotta.”
TalouslehtiThe Wall Street Journalilla (WSJ) ei ole mitään odottamista vastaan. Bushin voitto on merkki äänestäjäkunnan siirtymisestä oikealle. Vaalien jälkeisen päivän WSJ ennakoi Bushin ryhtyvän toisella kaudellaan toteuttamaan kunnianhimoisempaa poliittista agendaa.
Lehden mukaan vaalipäivään asti jatkunut republikaanien vahva paikallinen kampanjatyöskentely mahdollisti sen, mitä monet pitivät mahdottomana: ”Toinen kausi polarisoivalle presidentille jännitteisen talouden ja sodanajan kriisin tilanteessa.”
WSJ ennakoi kahta mahdollista politiikan päälinjaa Bushin toiselle hallinnolle. Bush voi suuria yhtymiä ja rikkaita suosivan oikeistopolitiikkansa lisäksi joko jatkaa konservatiivista linjaa, tukea ja miellyttää sosiaalisia konservatiiveja ja kristillistä oikeistoa. Tai sitten hän ojentaa kättä jo toisen kerran hävinneille demokraateille ja toteuttaa vaalilupauksensa ”olla yhdistäjä, ei jakaja”. Lupauksensa Bush teki toistaiseksi katteettomasti ensimmäistä ”voittoaan” pohjustaneessa kampanjassaan.
Bushilaisen tulevaisuuden voi esittää neljänä hahmotelmana, joista kaksi on osittain päällekkäisiä WSJ:n esiin tuomien vaihtoehtojen kanssa.
Uusimperialistista vaihtoehtoa edustaisi sosiaalieroja korostava politiikka, pääoman ja rikkaiden etuja tukevan linjan jatkuminen. Tätä tuettaisiin mitä ilmeisimmin kontrollikoneistoa ja kansalaisten valvontaa vahvistavalla Patriot II -lailla.
”Demokratian vienti” ja nationalistisesti suuntautuneen pääoman etujen ajaminen laajentumispolitiikalla jatkuisi vanhaan tapaan.
Ikuiseksi julistettu terrorismin ja ei-valkoisten toisten vastainen sota edellyttäisi uusien rintamien avaamista Iranissa ja palestiinalaisten itsenäisyyden estämistä myös tulevaisuudessa.
Toinen, hieman pehmeämpi vaihtoehto olisi rakentaa sopua Bushin toisen hallinnon johdolla ja ehdoilla sekä edistää ainakin minimaalisia sosiaalisia uudistuksia.
Toisen vaalivoiton vahvistama George Dubya pystyisi rakentamaan tilanteen, jossa hän voisi vaivattomasti pakottaa oman leirinsä tekemään välttämättömäksi katsomiaan myönnytyksiä.
Omaehtoisen sovunrakentamisen kansainvälinen ulottuvuus olisi pehmittää eurooppalaisia ja pyrkiä saamaan Euroopan pääpiirteinen hyväksyntä Bushin linjalle. EU:lle ja merkityksellisinä pidetyille maille annettaisiin hieman päätösvaltaa ja taloudellisia etuja esimerkiksi Irakissa.
Kolmas vaihtoehto on suunnanmuutos eli lusikka kauniiseen käteen -malli. Siinä nykypolitiikka johtaisi sosiaalisen kriisin kärjistymiseen, jolloin sosiaaliturvan yksityistäminen olisi pakko keskeyttää ja lisätä sen resursseja.
Pääoma ja hallitseva eliitti ymmärtäisivät vihdoin, että Yhdysvaltojen ja maailmantalouden kriisin ratkaiseminen edellyttää selkeää suunnanmuutosta sosiaalisen sovun ja yhtenäisyyden, infrastruktuurin ja etenkin heidän oman asemansa turvaamiseksi.
Maailmanpoliittinen suunnanmuutos toteutettaisiin. Yhdysvallat vetäytyisi Irakista ja YK-vetoisen kansainvälisen yhteisön joukot avittaisivat maan sisällissodan partaalta ja turvaisivat siirtymän omaehtoiseen demokratiaan. Globaaleja uudistuksia ryhdyttäisiin toteuttamaan.
Neljäs kriisiytymisvaihtoehto vie business as usual -tilanteen toiselle puolelle. Sosiaalinen vastakkainasettelu saisi fyysisiä piirteitä, ja vastarinta laajenisi selkeästi aktivistipiirien ulkopuolelle.
Ylivelkaantuneen Yhdysvaltojen talous ajautuisi syvään talouskriisiin ja vetäisi mitä ilmeisimmin maailmantalouden mukanaan.
Vaikka Irak ajautuisi osittaiseen sisällissotaan, vastarinta vahvistuisi, ja alati lisääntyviä tappioita kärsivät miehittäjät pakotettaisiin vetäytymään. Kestävää hallintoa ei syntyisi, ja kriisi leviäisi myös muihin nukkehallitusten johtamiin maihin.
Vastarintaa hakevat myös ihmiset Union Squarella. Sotatoimialueelta kotoisin olevan naisen mukaan irakilaisten miehityksenvastainen vastarinta on oikeutettua. Jo aikaisemmat sodanvastaiset marssit läpikäyneen näköinen tummaihoinen mies muistuttaa, että edes puoli miljoonaa ihmistä koonnut sodanvastainen marssi ennen toista Irakin sotaa ei pystynyt estämään sitä.
Tilannetta ei kuitenkaan pidetä mahdottomana. Business as usual ei voi jatkua, uusia keinoja on otettava käyttöön. ”Aikaa pitää löytyä myös vastarinnan organisointiin”, toteaa vanhempi, yliopisto-opettajalta vaikuttava tummaihoinen mies.
Naisorganisaattori vakuuttaa, että maanlaajuinen järjestäytyminen on jo käynnissä. Luvassa on mielenosoituksia ja kulutuslakkoja parhaaseen myyntiaikaan.
Mielenosoittajien huudot vaativat äänekkäästi Yhdysvaltoja vetäytymään välittömästi Irakista. Maan taloudesta huolestuneen naisen mielestä on pöyristyttävää, että hallitus polttaa miljardi dollaria päivässä miehityssotaan.
Petri Minkkinen
