Kettu on moniruokainen, ja sen tyypillinen päivän menyy koostuu jyrsijöistä, matelijoista, linnuista, hyönteisistä ja marjoista.

Suomessa asustavan ketun (Vulpes vulpes) elinpiiri kattaa lähes koko Euroopan. Lisäksi sitä tapaa Aasiassa, Pohjois-Afrikassa sekä Keski- ja Pohjois-Amerikassa. Kettu on moniruokainen, ja sen tyypillinen päivän menyy koostuu jyrsijöistä, matelijoista, linnuista, hyönteisistä ja marjoista.

Kettu lisääntyy huhti–kesäkuussa, jolloin 3–11 poikasen pesue voi löytyä luolasta, louhikosta tai muuten suojaisasta kolosta. Suomessa kettu on rauhoitettu tänä aikana vain, jos naarasketulla on saman vuoden jälkeläinen. Muuten kettua voi lain mukaan tappaa ympäri vuoden loukuilla, koirilla, lippusiimalla, ampumalla haaskalta tai vain ohimennen. Kuinka loukku tai metsästäjä kykenee erottamaan emot pennuttomista naaraista, on mysteeri.

Viekkaus ja sopeutuvuus ovat ajaneet ketun ja ihmisen vastakkain. Kettu on tässä kamppailussa pahasti alakynnessä. Kettua pidetään yleisesti haittaeläimenä, jonka kantaa pitää säädellä aktiivisella metsästyksellä.

Kettu on noussut myös eläinliikkeen ja sen vastustajien konfliktin symboliksi niin Suomessa kuin Isossa-Britanniassa. Suurin osa Suomen ketuista viruu turkistarhoilla puolen neliön häkeissä, tosin kyseessä on villiketuista ja naaleista jalostettuja versioita, joita yleisesti kutsutaan nimellä tarhakettu.

Isossa-Britanniassa ketun metsästyksellä viitataan yleensä perinteeseen, jossa yläluokan lordit ja ladyt ratsastavat punaisissa takeissaan kettua jahtaavan koiralauman perässä. Kun koirat saavuttavat väsyneen ketun ja repivät sen kappaleiksi, nautitaan iloisen tapahtuman päätteeksi lasillinen samppanjaa tai sherryä. Jolly good!

Yläluokan hymy on kuitenkin hyytymässä, sillä kettujen metsästys koirilla kiellettiin juuri laissa. Laki astuu voimaan 18. helmikuuta 2005. Ketuilla ei vielä ole aihetta sherrypullojen korkkailuun, sillä repolaisen status haittaeläimenä ei ole muuttumassa.

Joni Purmonen