Televisiosota on alituisessa vaarassa muuttua osaksi simuloitua virtuaalimaailmaa.
Sota ja kärsimys toisaalla kuuluvat mediavirran peruselementteihin, ja huolellisesti editoitu kuvavirta vetoaa enemmän omaan turvallisuudenkaipuuseemme kuin auttaa etsimään syitä siihen kärsimykseen, josta usein itsekin olemme vastuussa.
Esimerkiksi kadulle kauppakassi kädessä ammuttu Bosnian sodan naisuhri tai USA:n armeijan sotilas tupakka hampaissa taluttamassa hihnassa häpäistyä irakilaisvankia saattavat pysäyttää meidät hetkeksi.
Kohta nämä sodan kuvastot kopioituvat joustavasti tietokonepeleihin. Televisiosota on alituisessa vaarassa muuttua osaksi simuloitua virtuaalimaailmaa.
Entä jos sota tapahtuisi meillä, kysyy yhä ajankohtaisella tavalla Peter Watkinsin klassikko The War Game. Vuonna 1965 valmistunut elokuva oli yli 20 vuoden ajan hyllytettynä BBC:ssä, mutta sitä esitettiin kirkoissa ja pikkuteatterissa. Elokuva yhdistää faktaa ja fiktiota. Kuvitteellinen rajoitettu ydinsota koettelee Kentin maakuntaa Englannissa.
The War Game sai parhaan dokumenttielokuvan Oscarin 1967 ja edisti ratkaisevasti ydinasekieltoa vaatinutta maailmanlaajuista kansalaisliikettä. Jokaisen brittipoliitikon ja erityisesti Tony Blairin pitäisi katsoa se, sanoo Carol Naughton, Campaign for Nuclear Disarmament -järjestön puheenjohtaja.
Myös suomalaisten kannattaa katsoa elokuva. Siihen on mahdollisuus DocPoint-festivaaleilla tammikuussa.
Klassikoista ja uusista dokumenteista koostuva Historian lyhyt muisti -esityssarja tuo valkokankaalle myös Staffan Lammin Russell tribunal -elokuvan (2003).
Filmiltä meitä katsovat 35 vuoden takaiset todistajat, joiden riisuutuminen filosofi Bertrand Russellin perustaman, Jean-Paul Sartren johtaman kansainvälisen kansalaistribunaalin osanottajille paljastaa yllättäen enemmän kuin vain sodan fyysiset vammat.
DocPointin toisessa esityssarjassa Suhteellinen maisema on myös helmiä. Toimittajien Walter Heynowskin ja Gerhard Scheumanin Hymyilevä mies (1966) häikäisee DDR:n poliittista ohjelmaa palvelevasta ominaisilmeestään huolimatta vieläkin. Imartelu houkuttelee pahamaisen palkkasoturin, kerskailevan läntisen ja kristillisen maailman puolustajan Kongo-Müllerin, puhumaan suoraan katsojalle, joka joutuu arvioimaan itse miten hyvin miehellä menee.
”Sotauutiset tv:ssä eivät ole sota. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, mitä siellä tapahtui”, toteaa yhdysvaltalainen ohjaaja Barbara Sonneborn.
Sonneborn etsii Vietnamin surumielisen kauniista maisemasta 20 vuotta miehensä kuoleman jälkeen tämän viimeistä näkymää dokumentissa Regret to Inform (1998). Sonneborn löytää rintaman molemmilta puolilta naisia, jotka menettivät sodassa puolisonsa.
”Molemmat menetimme aviopuolisoita ja isiä, mutta sota käytiin meidän maaperällämme”, huomauttaa vietnamilainen sotaleski.
Eräs yhdysvaltalaisnainen tiivistää naisten kivun ja ihmetyksen tapahtumista, joita oli ja on mahdoton ymmärtää:
”Keskustelimme mieheni kanssa siitä, että hänet saatetaan tappaa, mutta emme koskaan siitä, että hänen oli tapettava.”
DocPoint-festivaali 12.–16.1. Helsingissä.
Marjut Helminen
