Monimuotoisinta metsä on kosteiden painanteiden ja puronotkojen ikikuusikoissa ja järeissä haavikoissa, jotka ovat säilyneet jopa satoja vuosia palamatta.
Korkealla vaaralla kasvaa nuori männikkö. Alempana rinteessä kuusikko on ottanut tilan haltuunsa, ja vanhat männyt ovat sortuneet maahan. Monimuotoisinta metsä on kosteiden painanteiden ja puronotkojen ikikuusikoissa ja järeissä haavikoissa, jotka ovat säilyneet jopa satoja vuosia palamatta.
Mäntykankaiden vanhimmat aihkit ja kelopuut ovat aloittaneet kasvunsa 700–800 vuotta sitten. Metsäpalot eivät polta hengiltä kaikkia puita, vaan vahvimmat jatkavat elämäänsä läpi jopa kuuden tai seitsemän palon.
Vienan Karjalassa, Kostamuksessa ja Kalevalassa, on tallella sellaista, mikä on kadonnut miltei kaikkialta Euroopasta: keski- ja pohjoisboreaalisia, toisin sanoen havumetsävyöhykkeen laajoja luonnonmetsiä, joissa metsän luonnollinen elämänkierto jatkuu häiriintymättömänä.
Luonnonmetsät Karjalan tasavallassa eivät kaikki ole vanhoja ikimetsiä, vaan kulkija kävelee halki metsän monivaiheisen historian.
Kun suurin osa vielä pystyssä olevasta salosta on kutakuinkin kirveenkoskematonta aarnimetsää, on metsän ilme kylien lähistöillä hiukan erilainen. Metsistä on otettu puuta, mutta niiden rakenne ei ole laajoilla alueilla juuri muuttunut. Monimuotoiset kylämetsät ovat Euroopassa lajissaan yhtä arvokkaita ja harvinaisia kuin vanhat aarnimetsät.
Alueen aineellinen kulttuuri on sitoutunut metsään ja vesiin. Monet perinteiset kädentaidot ovat jokaiselle tuttuja. Metsä on aina ollut karjalaisille suoja ja elannon lähde. Sitä ei ole mielletty rahan lähteeksi, vaan siihen on ehkä suhtauduttu samaan tapaan kuin taloihin ja työkaluihin – tarve-esineinä. Puu on ollut vain yksi, vaikkakin tärkeä metsänanti.
Kyläläiset metsästävät, tekevät heinää, marjastavat, sienestävät. Lokakuun alkupuolella miehet pyytävät muikkuja, joita naisväki sitten perkaa illat pitkät. Kylien elämänrytmi seuraa luonnon rytmiä, valon ja pimeän vaihtelua. Suuri osa ihmisistä tienaa vähät rahansa kädentaidoilla ja myymällä metsän antimia.
Kylien väki haluaisi elää maan ja metsän tuotteilla jalostamalla niitä ja käyttämällä niitä kestävästi. Ulkopuolisen avun he toivoisivat painottuvan koulutukseen ja ehkä halpoihin lainoihin. He katsovat tarvitsevansa välineitä ja työrauhaa, eivät sitä, että ”suomalaiset tulee tekemään meidän työt”.
Läntisen Vienan kylissä, erityisesti Vuokkiniemessä, toivotaan paljon suunnitteilla olevalta Kalevalan kansallispuistolta. Kansallispuiston perustaminen on tärkeää, koska se takaisi kyläläisille monipuoliset metsien käyttömahdollisuudet, toisin kuin yksipuolinen metsänhakkuu, josta saatava puu suurimmaksi osaksi viedään pyöröpuuna Suomeen.
Metsätalous on Karjalan tasavallan tärkein elinkeino ja tuottaa paperin ja selluloosan lisäksi sahatavaraa, rakennuspuuta, huonekaluja ja vaneria. Raakapuun vientiä on rajoitettu liikahakkuiden takia. Kostamuksen takana, Vienan sydänmailla, näkyykin teiden varsilla melkoisia hakkuuaukkoja. Niistä valtaosa on suomalaisen metsätaloustoiminnan jälkiä.
Entisessä Vuokkiniemen pitäjässä, jonka alueelle Kalevalan kansallispuisto tulee sijoittumaan, eli vielä 1920–30-luvuilla noin 4 000 ihmistä. Vasta viime vuosina avohakkuut ovat lähentyneet asutusta. Nykyisin Vuokkiniemessä ja sen sivukylillä on noin 600 asukasta. Hakkuut eivät ole juurikaan työllistäneet kylien väkeä.
Lähes kaikki kyläläiset ovat hyvin vahvasti yhtä mieltä viime aikojen hakkuista. Kuten yksi asukkaista sanoo: he eivät ole tottuneet tuntureihin, vaan vaaroihin.
Kirjoittaja on kartoittanut Kalevalan kansallispuiston metsiä & ollut mukana puiston suunnittelun eri vaiheissa.
Riitta Nykänen
