Parinkymmenen muusikon keittämä soppa on sopivan maukasta ja monipuolista.
Marko Nybergin luotsaama Husky Rescuen debyyttilevy Country Falls vie sämpleillään, akustisilla kitaroinnilla ja hunajaisilla laulannoilla elokuvalliselle, miltei eteeriselle patikkaretkelle. Parinkymmenen muusikon keittämä soppa on sopivan maukasta ja monipuolista. Muun muassa ”Sweet Little Kittenillä” laulavan Emma Salokosken ja ”City Lightsilla” huokailevan Reeta-Leena Korholan äänet saavat niskavillat pystyyn ja silmät kostumaan. Pelastuspoppoon melankolinen electronica-country sopii pimeisiin iltoihin kuin nenä päähän. Siis kaikin puolin kelpo tuotos.
Husky Rescue: Country Falls. Catskills Records 2004.
Viisi tähteä.
_______________
Mieleenpainuvinta tällä Office Buildingin neljännellä levyllä on Janne Laurilan herkkä lauluääni ja Pekko Käpin ”maltillisesti” sovitettu viulunsoitanta, joka tosin jää ikävästi muun tohinan tallomaksi. Violent Heart ei tahdo oikein lähteä liitoon, vaan jää kiitoradalle haahuilemaan. ”Take me over” ja ”You can´t win on your own” tuovat mieleen Neil Youngin vanhemman tuotannon,muutoin levyltä ei oikein jää mitään mieleen. Paria biisiä kuunnellessani mieleeni putkahti ikävältä kalskahtava termi power pop – hyvä vai huono asia, kuulija sen päättäköön. Kokonaisuutena Violent Heart on hieman tasapaksu ja melko yllätyksetön pitkäsoitto.
Office Building: Violent Heart. Aisti Records 2004.
Kolme tähteä.
_______________
Vuonna 1999 perustetun Sister Flon toinen kokopitkä Tragician´s Hat oli minulle ensimmäinen kosketus bändin tuotantoon. Jäin koukkuun levyn uneliaaseen tunnelmaan heti ensi sekunneista lähtien. Eikä Flo tuottanut jatkossakaan moittimisen aihetta. Platta suorastaan hieroi stressin jännitteet aivonystyröistäni kuin Mobilat-voide krampanneista pohjelihaksista. Samae Koskisen harmoninen laulanta, melodiset, ensikuulemalta yksinkertaisilta kuulostavat biisirakenteet ja yllättävät yksityiskohdat rakentavat pitkäsoitosta mielenkiintoisen, eheän ja harmonisen paketin. Tuotantopuolelle propsit yhtenäisestä ja pehmeästä soundista. Mitä mainiointa päiväunimusiikkia raskaan työpäivän jälkeen tai miksei sen aikanakin.
Sister Flo: Tragician´s Hat. Delphic Recordings 2004.
Viisi tähteä.
_______________
Länsisaharalainen Mariem Hassan pakeni 17-vuotiaana maansa miehitystä Algeriaan vuonna 1975. Tindoufin pakolaislaisleirillä aavikon keskellä alkoi syntyä musiikkia ääni ja rumpu -periaatteella.
Nykyisin Espanjassa maanpaossa asuvan Hassanin vahva, Janis Joplinin mieleen tuova aavikkoblues vaihtuu hetkessä arabialaisiin melismoihin. Vaikkei teksteistä mitään ymmärräkään, tulkinnan vahvuus pakottaa kuuntelemaan.
Levynkansien englanninkielinen teksti valottaa laulujen maailmaa. Vuonna 2002 julkaistulla Mariem Hassan con Leyad -albumilla liikutaan pakolaisleirin surullisissa maisemissa kuoleman ja isänmaattomuuden teemoissa. Vastapainoksi iloitaan uudesta syntymästä ja vapaudesta. Uudemmalla 2004 ilmestyneellä Medejillä keskeisen teema on Allahin ylistäminen.
Musiikillisesti risteillään länsiafrikkalaisen melodisuuden ja arabikulttuurien koristeellisuuden välimaastossa. Tabal-rummun polveileva polyrytmiikka muljahtelee eteenpäin kiehtovasti. Muutamissa kappaleissa kuullaan omaperäisesti soitettua sähkökitaraa ja bassoa, jotka kuulostavat luontevuudessaan siltä kuin olisivat olleet afrikkalaisen musiikin perusinstrumentteja jo satoja vuosia.
Ensimmäistä albumia voi kuvata maurilaisen haul-musiikin ja länsimaisen popin fuusioksi. Musiikki on helposti lähestyttävää ja svengaavaa. Medej-levyn akustisempi ja afrikkalaisempi ilmaisu vaatii hieman enemmän pureskelua. Hassanin live-kunto on testattavissa 12.11. Etnosoi!-festivaaleilla Helsingissä. (Timo Forss)
Mariem Hassan con Leyoad. Nubenegra 2002. Mariem Hassan: Medej Cantos Antiguos Saharauis. Nubenegra 2004.
Neljä tähteä.
_______________
Matti Berg
