Kirjoittanut Tuomas Rantanen

indie digistyy

Lukuaika: < 1 minuutti

indie digistyy

Digitaalitekniikan kehittyminen muokkaa käsitystä elokuvasta.

Digitaalitekniikan kehittyminen muokkaa käsitystä elokuvasta. Nykyisin myös filmille kuvatut ja filmillä esitettävät elokuvat käyvät tuotantoprosessissa digitaalisen vaiheen. Toisaalta erityisesti uusi HD-tekniikka on nostanut digitaalisen kuvan laatua merkittävästi.

Digitekniikan myötä kevyemmin liikuteltava kuvauskalusto ja halvemmat tuotantokustannukset avaavat uusia mahdollisuuksia myös kaupallisen tuotantojärjestelmän ulkopuolella toimivalle indietuotannolle.

Lähivuosina elokuvateattereissa siirrytään puhtaasti digitaaliseen esitystekniikkaan. Tälläkin saattaa olla merkitystä digitaalisesti kuvattujen indie-elokuvien levittämisen kannalta, koska kallis aineiston muuntaminen nyt esittämisessä vaadittavaan filmiformaattiin voidaan jättää pois.

Kontula -elokuvan (2003) ohjaaja, käsikirjoittaja ja tuottaja Arhi Kuittinen manaa, että digielokuvalla on edelleen huono maine esimerkiksi Elokuvasäätiössä ja elokuvateattereiden joukossa, mikä tukehduttaa Suomessa nimenomaan indie-elokuvan mahdollisuuksia.

”Esimerkiksi Lars von Trierin Idiootit sai Suomessa aluksi tyrmäyksen elokuvan ammattilaisilta, koska sen kuvausjälkeä pidettiin kelvottomana. Elokuvan tukemisessa ja muissa arvioissa pitäisi laittaa nykyistä suurempi paino sille, mitä käsikirjoitus haluaa sanoa ja miten valittu tekniikka palvelee asetettuja taiteellisia tavoitteita. Lukas Moodyssonin Fucking Åmålissa oli halvan digitekniikan takia rakeinen kuva, mutta harva tohtii sanoa sitä huonoksi elokuvaksi.”

Kuittisen mukaan Tanskassa ja Ruotsissa elokuvan julkinen tuki välitetään hajautetun mallin kautta ja silloin epäsovinnaisemmat toteutustavat ovat helpompia kuin Suomessa.

Äskettäin ruotsalaisen Björn Rungen ohjaama Minkä taakseen jättää voitti Berliinin elokuvajuhlien Hopeisen Karhun. ”Se on tehty dogma-tyyliin vapaan käden tekniikalla, ja ilmeisesti jo tästä syystä elokuva olisi todennäköisesti jäänyt Suomessa vaille tukea ja toteutumatta”, Kuittinen epäilee.

Digitaalisen elokuvan teknisiin mahdollisuuksiin keskittyvä festivaali CLONE 28.–30.10. Hämeenlinnan Verkatehtaalla, www.clone.fi. Arhi Kuittisen indiemanifesti: http://koti.welho.com/akuittin/

Tuomas Rantanen