muut

Lukuaika: 2 minuuttia

muut

muut

”Viime viikkojen pateettinen kohokohta oli jommassakummassa iltapäivälehdessä selostettu tragedia: Mannerheim-elokuvan käsikirjoitus oli hukassa, ja niin Suomessa – lähinnä hiihtomaisemissa – lyhyesti vieraillut Renny Harlin ei päässyt tutustumaan sen nykyiseen vaiheeseen. Vähemmän palstatilaa on saanut se, että hukassa on enemmän, koko pallo. Millä tarkoitan sitä, että koko kotimaisen elokuvan uutisointi on absurdimpaa kuin koskaan minun muistini kattamana ajanjaksona. Ainoa kriteeri on taloudellinen menestys, johon edes jollain tasolla tarranneiden mahdollisiin luoviin tai mahdollisiin henkisiin vajeisiin ei kukaan rohkene puuttua.”

Peter von Bagh, Filmihullu 1/2004

”Windsorilainen laivuri on saanut vaikutteita suomalaisesta kansanrunoudesta. Swan of Tuonela (Tuonelan joutsen) tulee Kalevalasta, ja se on yhden brittiläisen vesibussin nimi. Yleisempää on, että laiva on saanut nimensä jonkun suurmiehen mukaan. Kekkonen Expressiä ei vielä ole näkynyt eikä kuulunut, mutta KGB:ssä pitkän uran tehneen suomalaisen kommunistin mukaan nimetty Toivo Vähä on.”

Sami Takala, Laiva 1/2004

”Vielä yksi luonnonmukaiseksi luokiteltavissa oleva osaratkaisu ehkäisydilemmaan on yhdyntäkeskeisyydestä luopuminen. Perhesuunnittelusta keskusteltaessa tuntuu monesti unohtuvan, ettei seksuaalisuus sinänsä tuota jälkeläisiä, vaikka se onkin eräs sen tarkoituksista. Yhdistettynä muihin luonnon menetelmiin ja kondomin käyttöön, muuhun kuin yhdyntään keskittyvä seksi ei ole mikään huono vegaaninen vaihtoehto.”

Jessica Suni, Vegaia 1/2004

”Ja vaikka meininki olikin aika ’weirdoa’ tällaisen vannoutuneen Exploited-diggarin korviin niin täytyy sanoa että bändi ei kuulostanut ollenkaan tekotaiteelliselta vaan päinvastoin jaksoin katsoa koko keikan täydellä mielenkiinnolla… tai sitten olin vain paukuissa… No ei vainee, vitun hyvä bändi ja vitun hyvä keikka! Ja helvetin hienot Germs-hihamerkit pojilla, niistä plussaa.”

Sakari Jääskeläinen, Toinen Vaihtoehto 3/2004

”Luin muutamia vuosia sitten artikkelin, jossa ranskalaiset älyköt valittivat typeryyden tulleen muotiin. Suomessa uuteen villitykseen tarttuivat ensimmäisenä kaupalliset radiokanavat, jotka täyttivät eetterin puupäiden elikkä-niinku-kielellä ja urpouden kriteerit uudelleen määrittelevillä kansalaisten keskustelufoorumeilla. Kuka ***** kaipaa takatukkaisten buutsiurpojen mielipiteitä mistään? Oikeus mielipiteeseen ei tarkoita pakkoa sen ilmaisemiseen. Sitten tulivat visailut, joissa urbaanit city-ihmiset arvuuttelevat neljän tai useamman vaihtoehdon joukosta Suomen itsenäistymisvuotta. Kenenkään mielestä tässä ei ole mitään vikaa: pääasia, että tilipussi karttuu, kun ura etenee pk-yrityksen keskijohtoon. Eikä itsenäistymisvuosi ole oikeasti kiinnostavaa. Se mitä Funi teki Villen kanssa ja missä, on.”

Teppo Koskinen, Joensuun ylioppilaslehti 4/2004

”Oikea ratkaisu Liikasen kohdalla olisikin se, että häneltä aluksi perittäisiin pankkikriisin maallemme aiheuttamat kustannukset. Sen jälkeen hänet laitetaan peruspäivärahalle. Ruokajonoissa hän saisi tavata niitä, jotka hän sinne on tunaroinnillaan pakottanut. Lipevänä miehenä hän tosin varmasti pian pääsisi työttömien yhdistyksen puheenjohtajaksi. Siinä toimessa hän ei kuitenkaan pääsisi enää tekemään suurta vahinkoa maallemme.”

Hannu Virtanen, Elonkehä 5/2004

Voima

  • 9.9.2009