Vauvojen vessakyvyttömyys on länsimainen tuote.

”Iih, nyt vauva pissii taas hoitopöydälle… ja nytpä taisi tulla kakkakin”, saa moni äiti todeta joka kerta vaihtaessaan pikkuvauvalleen vaippaa. Ilmiö on helppo kuitata ajattelemalla sen johtuvan viileän ilman osumisesta vauvan peppuun.

Intialainen, kiinalainen tai kenialainen äiti tulkitsisi tilanteen toisin. Hänen mielestään vauva on vain niin fiksu, ettei se mielellään likaa ihoaan vasten olevaa materiaalia. Niinpä hän tekee tarpeensa heti, kun saa tilaisuuden suihkaista ne kauemmas itsestään.

Nykyaikainen länsimainen äiti on tottunut ajattelemaan, ettei lapsi tiedosta vessahätäänsä eikä hallitse rakkoaan tai suoltaan ennen taaperoikää. Suurimmassa osassa ei-länsimaisia äitejä moinen ajatus kuitenkin herättäisi säälinsekaista huvittuneisuutta. He tietävät, että vauva viestittää hoitajalleen vessahädästään – aivan samoin kuin hän viestittää nälästä, kivusta, väsymyksestä tai läheisyydentarpeesta. Kysymys on vain siitä, osaako hoitaja tulkita viestit ja kuinka nopeasti hän vastaa niihin.

Kenialainen äiti tietää kokemuksestaan, että vastasyntynyt oppii muutamassa päivässä tekemään tarpeensa aikuisen antamasta merkistä. Tällä tavoin vauvat säilyvät lähestulkoon kuivina ja puhtaina öin ja päivin. Kenialaisilla äideillä ei siis juuri ole vaipoille tarvettakaan.

Meidän korvissamme tämä voi kuulostaa ihmeelliseltä. Kuitenkin vauvojen kyky vessaviestintään ja kuivaksi oppimiseen jopa ensimmäisenä elinvuotenaan tunnettiin meilläkin vielä muutama sukupolvi sitten. Arvo Ylppö kuvasi 40-luvulla julkaistussa tutkimuksessaan käytäntöä, jossa äidit pissauttivat ja kakkauttivat vauvaa säännöllisesti sanomalehden päälle.

60-luvun kuluessa modernit äidit jättivät vanhan tavan unholaan. Yleistyi käsitys, jonka mukaan varhainen siisteyskasvatus olisi tuhoisaa lapsen psyykkiselle ja fysiologiselle kehitykselle.

Olisi omituista, jos jokin lasta vahingoittava käytäntö olisi säilynyt niin yleisenä ympäri maailmaa. Kulttuuriantropologit ovat raportoineet niin trooppisista kuin arktisistakin kansoista, jotka pitävät vauvansa ”kuin ihmeen kaupalla” puhtaina ilman vaippoja tai kapaloita.

Tämä ikivanha tapa hoitaa imeväisten hygienia on yhä voimissaan ainakin Aasiassa, Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja osissa Etelä-Amerikkaa. Käytäntö aloitetaan kaikissa kulttuureissa viimeistään vauvan ollessa puolivuotias, mutta tavallisimmin 2–16-viikkoisena.

Vasta aivan viime vuosina tieto on levinnyt länsimaissakin lähinnä netin kautta. Käytäntö tunnetaan esimerkiksi termeillä elimination communication, natural infant hygiene tai infant potty training. Suomeksi puhutaan yksinkertaisesti vaipattomuudesta tai käyttäen hauskaa termiä Vauvojen VessahätäViestintä, VVV.

VVV on lapsilähtöinen käytäntö, joka perustuu vuorovaikutukseen vauvan ja hoitajan, yleensä äidin, välillä. Eläytymällä vauvan tarpeisiin äiti oppii tietämään, milloin vauvalla on vessahätä. Kun hän silloin nostaa vauvan haluamaansa vessapaikkaan, vauva oppii äidin antamien merkkien perusteella rentouttamaan lihaksensa. Ympäri maailmaa käytettyjä ovat suhuäänne ja vauvan kannattelu puolittaisessa kyykkyasennossa.

Vauvan vessahätä on mahdollista päätellä vauvan käytöksen perusteella, opettelemalla tuntemaan vauvan päivittäiset rytmit tai jopa intuitiivisesti tietäen. Länsimaisten äitien on helpoin aloittaa havainnoimalla lapsen viestien vivahteita: ilmeitä, äännähdyksiä ja ruumiinkieltä. Aluksi viestit ovat vaihtelevia. Vähitellen ne vauvan viestintätavat, joihin useimmin reagoidaan, vahvistuvat ja muuttuvat selkeämmiksi.

VVV:tä voi harjoittaa alusta alkaen niin päivällä kuin yölläkin. Yökuivuus on monen mielestä jopa helpompaa sen vuoksi, että vauvat eivät pissaa syvässä unessa vaan vasta havahtuessaan.

VVV ei ole suoraviivainen prosessi, jossa vauva pysyy kuivana ja puhtaana saman tien. Vauvan eri kehitysvaiheissa taantumat ja kommunikointikatkokset ovat tavallisia, kuten tavanomaisessakin pottaharjoittelussa. Länsimaisten äitien VVV-vauvat ovat lopullisesti kuivia keskimäärin puolentoista tai kahden vuoden iässä, jolloin useimmat vaippavauvat vasta aloittavat pottaharjoitteluaan.

Länsimainen lääketiede pitää tosiasiana, että kuivaksi oppiminen vaatii pitkää hermostollista kypsymisprosessia. Riittävä fyysinen kypsyys eli kyky hallita tarvittavia lihaksia saavutetaan tämän käsityksen mukaan suunnilleen samaan aikaan kuin lapsi kävelee, eli aikaisintaan yhdeksänkuisena. Pottaharjoittelun aloittaminen vaatii kuitenkin myös psyykkistä kypsymistä. Tämän uskotaan tapahtuvan vuoden tai puolentoista vuoden iässä, joskus myöhemminkin.

Vessakypsyyskäsitysten syntyhistoria käy malliesimerkiksi siitä, miten keinotekoisia ja kulttuurisidonnaisia tieteelliset ”totuudet” voivat olla. Esiin nousevat kysymykset tiedeyhteisön arvostelukyvystä ja etiikasta. Yhdysvaltalainen Ingrid Bauer osoittaa kirjassaan Diaper Free, että dogmi vauvojen vessakyvyttömyydestä synnytettiin ja sitä ylläpidetään asiantuntijoiden ja vaippateollisuuden hyvässä yhteistyössä.

Alan kulmakivi on tutkimus, jonka Harvardin professori T. Berry Brazelton julkaisi vuonna 1962. Brazeltonin mukaan lapsen on täytettävä tietyt tunnusmerkit ennen kuin pottaharjoittelu on tuloksellista. Lapsen on esimerkiksi osattava istua, kävellä ja puhua. Ratkaisevaa on lapsen halu olla aikuisille mieliksi, jotta hän oppisi kontrolloimaan ”primitiivisiä impulssejaan” laskea alleen.

Lääkärikunta omaksui Brazeltonin teorian nopeasti, vaikka sen pohjana oli testaamaton oletus alle yhdeksänkuisten vessakyvyttömyydestä. Ingrid Bauer kävi kirjaansa varten läpi pediatrista tutkimusta ja totesi, että vielä vuonna 1999 viitattiin tässä yhteydessä Brazeltoniin.

Miten länsimainen lääketiede onkin niin jääräpäisesti pitäytynyt oletuksissaan? Ingrid Bauerin mukaan selitys saattaa piillä Pampers-vaippoja valmistavan Procter & Gamble -yhtiön, pediatrian asiantuntijajärjestöjen ja T. Berry Brazeltonin välisissä kytköksissä. Professori Brazeltonin käänteentekevä artikkeli ilmestyi kuin sattumalta samana vuonna kun ensimmäinen kertakäyttövaippa tuli markkinoille.

Tällä hetkellä Procter & Gamble sponsoroi aktiivisesti lastenlääketieteen tutkimusta ja julkaisutoimintaa. Brazelton toimii keulakuvana Pampers Parenting Institutessa – organisaatiossa, joka julkaisee suosituksiaan Yhdysvaltojen lastenlääketieteen akatemian Pediatrics-lehdessä. Brazelton jopa mainostaa televisiossa Pampersin 16-kiloisille lapsille tarkoitettuja vaippoja.

On mahdoton arvioida, kuinka monen lääkärin intresseissä on pitää lapset vaipoissa mahdollisimman pitkään. Kolmi-nelivuotias vaippalapsi alkaa nykyään olla tavallinen näky. Vaippakausi on meilläkin jatkuvasti pidentynyt.

Myös kertakäyttövaippojen tuotekehitys on pitänyt huolen, ettei lapsilla olisi motivaatiota päästä vaipoista eroon. Pintakuivissa vaipoissa lapsi ei koskaan koe epämiellyttävää märkyyttä eikä opi yhdistämään sitä pissaamiseen.

Osansa voi olla myös vanhempien kasvavalla mukavuudenhalulla ja kulttuurilla, jossa ihmisen eritteet ovat tabu. Lapsen jätökset on helppo ”lakaista maton alle” – eli kääriä lapsi vaippaan.

Brazeltonin oppien suosion voi ymmärtää sikäli, että se oli vastareaktio aiemmille behavioristisille metodeille. Yhdysvaltain virallinen suositus vuodelta 1932 neuvoi aloittamaan siisteyskasvatuksen heti syntymästä ja saattamaan päätökseen 6–8 kuukauden iässä. Menetelmään kuuluivat tiukat aikataulut, rankaiseminen ja palkitseminen. Suolen tyhjentämiseksi kehotettiin jopa työntämään pala saippuaa lapsen takapuoleen. Brazelton on siis epäilemättä tehnyt palveluksen 60-luvun lapsille päästämällä heidät tämänkaltaisesta pahoinpitelystä.

On silti erikoista, että Brazelton teki johtopäätöksen, että nimenomaan aikaisin aloittaminen teki pottaharjoittelusta haitallista. Häntä seuraten pediatrian kirjallisuudessa korostetaan jatkuvasti, kuinka ”kompleksista” vessa-asioinnin opettelu on ”herkässä iässä” olevalle taaperolle.

Pottaharjoittelun viivästyttäminen vuoden tai kahden vuoden ikään saattaa kuitenkin olla pikemminkin ongelmien syy kuin hyvä keino niiden välttämiseen. Ei ihme, jos lapsi tuntee olonsa ristiriitaiseksi, kun hänet on pienestä pitäen totutettu laskemaan alleen ja sitten se onkin yhtäkkiä ei toivottavaa. Kun tietoisuus ruumiintoiminnoista on hävinnyt aikoja sitten, monella taaperolla ei ole aavistustakaan, mitä potalla olisi tehtävä.

Vaipattomat vauvat oppivat jo ensi kuukausinaan, että tarpeet tehdään niille osoitettuun paikkaan peppu paljaana. Oma-aloitteinen potallakäynti on tälle luonnollinen jatkumo.

Käsitys vauvojen kykyarsenaalista voisi näyttää toisenlaiselta, jos länsimainen lääketiede olisi kurkistanut kulttuurirajojen yli tai ottanut vakavasti äitien kokemustiedon.

Väite, jonka mukaan vauvat eivät osaisi viestiä vessahädästään ennen puhumaan oppimista, tuntuu mahdolliselta vain hyvin miehisestä näkökulmasta. Äidit ovat kautta aikojen tienneet, että vauvojen itku ja ruumiinkieli on täynnä vivahteita. Jos alan tutkijat aikoinaan olisivat olleet äitejä, koko väitettä olisi ehkä pidetty naurettavana.

Toisekseen, eikö ole jotain nurinkurista siinä oletuksessa, että ihminen, nisäkkäistä kehittynein, olisi synnynnäinen pesänlikaaja? Kuivaksi oppiminen lienee samankaltainen ominaisuus kuin vauvan uimataito ja äidinkielen äänteiden erottaminen, joiden omaksumiseen on herkkyyskausi noin puolivuotiaaksi saakka.

Myös teoria hitaasti kypsyvistä virtsarakon sulkijalihaksista joutanee romukoppaan. Tilanne lienee vastaava kuin lantionpohjalihasten kohdalla, joita myös tarvitaan virtsankarkailun estämisessä. Jokainen lantionpohjaharjoituksia tehnyt nainen tietää, että aluksi on opittava tiedostamaan lihakset ja sitten harjoiteltava. Vaippalasten lihakset voivat olla heikot yksinkertaisesti siksi, ettei niitä koskaan käytetä.

Tutkimukset kertovat, että koliikki ja kätkytkuolemat ovat lähes yksinomaan länsimaisia vitsauksia. Länsimaiset vauvat itkevät moninkertaisesti enemmän kuin esimerkiksi afrikkalaiset. Tämä antaa ymmärtää, että moderneissa lastenhoitokäytännöissä on jotain syvästi luonnonvastaista.

Kasvava joukko länsimaisia äitejä onkin lähtenyt omaa äidinvaistoaan seuraten toteuttamaan luonnonkansoille tyypillisiä tapoja hoitaa vauvojaan. Tähän attachment parenting -nimellä kulkevaan elämäntapaan kuulu myös esimerkiksi kantoliinailu, perhepedissä nukkuminen, vauvaviittomat, lapsentahtinen imetys pitkälle taaperoikään sekä kestovaippailu tai vaipattomuus. Kaiken ytimessä on välitön vastaaminen lapsen tarpeisiin.

VVV:tä voi lähestyä nimenomaan keinona syventää äidin ja vauvan yhteyttä. Keskinäinen luottamus ja ymmärrys lisääntyvät, ja turhautuneisuus vähenee. Äidin kunnioitus vauvan persoonallisuutta kohtaan kasvaa, ja vauva kokee tulevansa kohdelluksi ymmärtävänä olentona. Vauva saa paljon läheisyyttä ja ihokosketusta. Vaipattomana hänellä on vapaus liikkua vapaammin ja kehittää eheä ruumiinkuva. Hänen ei tarvitse kärsiä märästä olosta, vaippaihottumasta eikä vaippojen sisältämistä myrkyistä. Hänen ruuansulatuksensa toimii paremmin. VVV näyttäisi olevan luonnon nerokas suunnitelma, joka vastaa sekä lapsen henkisiin että ruumiillisiin tarpeisiin.

Monien mielestä VVV:n perusteeksi riittäisi yksin sen ekologisuus. Kertakäyttövaipat ovat suurin yksittäinen kotitalousjäte ja merkittävä metaanin lähde. Kestovaipat kuormittavat ympäristöä murto-osan kertakäyttöisiin verrattuna. Ekologisinta on kuitenkin vähentää vaippojen käyttöä tai lopettaa se kokonaan.

VVV:tä harjoittavat vanhemmat uskovat sen olevan kunnioittavin tapa hoitaa vauvan hygienia. Ideana on antaa vauvalle vapaus valita, tekeekö hän tarpeensa vaippaan vai ei.

Vauva ei ole tiedoton ja taidoton paketti, joka itkee tavan vuoksi. Hän on aktiivinen pieni ihminen, joka viestii tarkoituksenmukaisesti osaamillaan keinoilla. Sopii kysyä, miksi vauvalla olisi synnynnäinen valmius viestiä vessahädästään, jos hänen viestinsä jätetään kuitenkin huomiotta.

Vanhusten pitämistä vaipoissa on arvosteltu epäeettiseksi, mutta vauvojen kohdalla vastaava keskustelu ei ole vielä alkanut. Jos vanhus pyytäisi apua päästä vessaan, harva ei potisi huonoa omaatuntoa vastatessaan, että ”en nyt oikein ehdi, sen kun teet vain siihen vaippaan”. Pieni vauva saattaa itkeä vessahätäänsä 15–50 minuutin välein, mutta aikuiset uskovat hänen kitisevän syyttä.

Tietenkin vanhemmat voivat osoittaa kunnioitusta vauvalleen lukemattomilla tavoilla, vaikka valitsisivatkin vaippojen käytön. Useimmat niin sanotut vaipattomatkin vauvat ovat osa-aikaisesti vaipoissa. Ihmisarvon kunnioittamista on kuitenkin vaihtaa vaippa mahdollisimman pian, kun se on kostunut tai likaantunut.

Vaipattomuudesta innostuvien modernien äitien on syytä pitää mielessä, että vaikka se onkin hyvä eko-lastenhoidon ihanne, se ei ole itsetarkoitus. Olennaista on lapsen hyvinvointi – ei se, että pannaan vaipat pannaan.

vaipattomuus vaatii letkeää otetta

”Kuulostaa hienolta mutta liian työläältä ja sitovalta. Saattaahan tuo tropiikissa toimia, mutta tuskin meidän oloissamme”, tuumaa moni kuultuaan vaipattomuudesta ensi kerran.

Kieltämättä vaipattomuus vaatii viitseliäisyyttä, mutta ennen kaikkea se vaatii asenteiden tarkistamista. Pian se ei tunnu ylimääräiseltä velvollisuudelta, vaan tavalta olla vauvan kanssa.

Petra-Paula Corsini-Rautalinna on pian kaksivuotiaan Lotta-Marian äiti. Hän sai yllätyksekseen huomata, että vaipattomuus lähti hänen kohdallaan sujumaan helpommin kuin imettäminen. Lotta-Maria oli jo viiden kuukauden ikäinen, kun Petra-Paula rohkeni kokeilla Vauvan VessahätäViestintää käytännössä.

Ensimmäiset onnistumiset koettiin saman tien. ”Tyttö pissasi lavuaariin oikein hymyn kanssa”, Petra-Paula kertoo. Hän lähti etenemään seuraten netistä löytämiään ohjeita.

”Laitoin tytön pyyhkeen päälle makaamaan ja aloin tarkkailla, milloin mitäkin tapahtuu. Kun huomasin hänen pissaavan, niin aloin heti suhistella. Välillä pidin hänellä ohutta kestovaippaa, josta huomasi kostumisen. Aloin kirjata muistiin pissavälejä ja niiden suhdetta syömiseen ja nukkumiseen. Tein niistä jopa Excel-taulukoita”, Petra-Paula naureskelee.

Kellon tuijottaminen sai touhun kuitenkin tuntumaan turhan tiukkapipoiselta. ”Päätin, että tämä on meidän yhteinen harrastus, jonka pitää olla kivaa”, Petra-Paula kertoo. Hän piti tyttöä usein kantoliinassa, mikä auttoi paljon. Vauvahan ei mielellään pissi liinassa ollessaan.

”Sitten yhtäkkiä minulle rupesi tulemaan vähän väliä mieleen, että nyt sillä on varmaan hätä. Ja niin oli!”

Muutamassa viikossa Petra-Paula huomasi toimivansa täysin intuition varassa. Märistä vaipoista tuli moneksi kuukaudeksi harvinaisuus. Kun oltiin kotoa poissa, Lotta-Maria tuntui olevan erityisen tarkka siitä, että pidätti lavuaarille asti.

Kaikilla VVV ei lähde sujumaan vaistonvaraisesti, vaan vaatii viestinnän hiomista kuukausien ajan. ”Minulla ei intuitio ole toiminut ollenkaan”, kertoo Saara, viisikuisen Jaakon äiti. He aloittivat VVV:n Jaakon ollessa viisiviikkoinen.

”Yö-VVV onnistui alusta alkaen hyvin. Kakkavaipoistakin päästiin eroon saman tien”, Saara muistelee.

”Mutta olisipa touhu ollut joka suhteessa yhtä yksinkertaista. Jaakko viestitti hädästään vain satunnaisesti ja protestoi, jos mentiin pissalle varmuuden vuoksi. Jotkut vauvat kuulemma tiristävät innoissaan vaikka teelusikallisen, mutta meillä päästeltiin vasta viime hetkellä”, Saara nauraa.

Kuten Petra-Paulankin kohdalla, VVV vaati Saarallakin sujuakseen asennemuutoksen. ”Tajusin, että pienet lätäköt ovat sittenkin aika toissijaisia vauvan elämässä. Aloin pukea Jaakolle vaipan ja jättää hänet rauhaan, ellei hän selvästi ilmoittanut.”

Ja kas kummaa, märän vaipan välttäminen sai Jaakon hälyttämään vessahädästään hyvin luotettavasti. ”Nykyään äidin ei enää tarvitse vaivata päätään ajoituksella, ja isäkin hoksaa usein mistä on kysymys.”

Ainoa mikä Saaraa hiukan pännii on se, että Jaakko on oppinut aina heräämään pissahätään. ”Joskus meillä heräillään parin tunnin välein”, Saara huokaa.

Ympäristön suhtautuminen on ollut pääosin myönteistä. ”Aina välillä joku letkauttaa, että ai jaa, ootte opettaneet lapsen potalle ennen kuin osaa istuakaan! Silloin vastaan, että ei tosiaankaan olla opetettu, vaan lapsi on opettanut meitä.”

Kirjoittaja on oululainen toimittaja, jolla on itsellään puolivuotias vaipaton vauva. Alan kirjallisuutta Ingrid Bauer: Diaper Free! Gentle Wisdom of Natural Infant Hygiene. Natural Wisdom Press. Laurie Boucke: Infant Potty Training. White-Boucke Publishing. Deborah Jackson: Baby Wisdom. Hodder & Stoughton. Lisää vaipattomuudesta myös nettisivuilla www.latteria.biz/vvv & www.babyidea.fi/vinkkejä/vaipattomuus.html. Tukilista vaipattomuudesta kiinnostuneille löytyy osoitteesta http://groups.yahoo.com/group/vaipattomuus.

Riikka Vuorijärvi