LEVYT genrerajoja kumartamatta

Lukuaika: 2 minuuttia

LEVYT genrerajoja kumartamatta

Hyvin kauniaislaisella Lasse Mellbergillä on mennytkin: hän on muun muassa roikkunut Suomen sinkkulistan ykkösenä ja lämmittänyt 50 Centiä.

Kun musiikkijätti EMI otti Everyday Soundtrackin jakeluunsa, Redramalle povattiin kansainvälistä menestystä. Hyvin kauniaislaisella Lasse Mellbergillä on mennytkin: hän on muun muassa roikkunut Suomen sinkkulistan ykkösenä ja lämmittänyt 50 Centiä.

Suomen uusi hiphopkeisari on kuitenkin vähissä pukimissa. Suvereeni mutta monotoninen flow, kunnon hookien puuttuminen ja kaavamaiset kertsit alkavat unettaa. Esikoisalbumi on silti tasaisen ammattitaitoisesti tuotettu, riimit toimivat ja dancehallvaikutteista saa plussaa.

Redrama: Everyday Soundtrack. EMI.

Kolme tähteä

_______________

Lontoolaistunut Lost Weight aka Jukka Vallisto on suomalaisen elektronisen musiikin parhaiten varjeltuja salaisuuksia. Aikaa sitten julkaistusta Future Past -ep:stä on kuullut Suomessa ani harva.

Se on sääli, sillä äänisuunnittelija Vallisto tekee musiikkia, joka on liian hyvää jäädäkseen maan alle. Genrerajoja kumartamatta hän yhdistää taputuksia, jousia, kitarariffejä, puhepätkiä ja hunajaista mustaa laulua. Lopputulos ei ole leftfieldiä, downtempoa tai IDM:ää, vaan Lost Weightiä. We want more!

Lost Weight: Past Future. Repap.

Neljä tähteä.

_______________

Ville Leinonen on karismaattinen esiintyjä, jonka romantiikkaa tihkuva paatos sulattaa opiskelijatyttöjen sydämet. No, ei aivan kaikkien. Kun olin ystävättäreni kanssa keikalla, hän tirskui hysteerisesti muun yleisön herkistellessä kyynelten partaalla.

Raastinlauluja näyttää singersongwriterin kakofonisen puolen. Osa kappaleista on jonninjoutavaa mölyä, osa taas rosoisuudessaan laittamattomia – kuten Einstürzende Neubautenille omistettu julman kaunis Talo. Aidossa rockhengessä levyn päätöskappale tunnelmoi ”anna minun oksentaa, vielä kerran kasvoillesi”.

Ville Leinonen: Raastinlauluja. Fonal Records.

Kolme tähteä.

_______________

Herkules (italiaksi Ercole) oli 50- ja 60-lukujen peplum-elokuvien suosikkihahmo. Veikka Erkola on parikymppinen helsinkiläisartisti, joka on tuottanut Rinneradiota. Hämmennetään ja saadaan Ercola, jonka ep:n kansikin kumartaa kehonrakentajia ja mytologiaa yhdistelleelle ö-leffagenrelle.

Erkolan musiikin odottaisi olevan melkoinen fondyypata, mutta kaiuttimista kajahtaakin neljä raitaa ehtaa melodista housea. Haikka sähisee ja bassorumpu pumppaa, mutta mukana on myös kitaraa, kuusnepahenkisiä saundeja ja kevyitä vokaaleja.

Ercola: Bonus Level. Rikos Records.

Kolme tähteä.

mainos

_______________

Petroskoin raavaitten miesten Myllärit ovat olleet taas levytyspuuhissa, ja tulos on mukavasti rajoja rikkova. 70-luvun piirpaukemaiset introt toimivat mainosti, samoin paimenpillillä ja jouhikolla vedetyt välisoitot, jotka tuovat parhaimmillaan mieleen länsinaapurin Nordmanin. Karjalainen kurkkumörinä menee kuitenkin pateettisuuden puolelle, ja hiukan setämäiset funkriffit muistuttavat lähinnä vanhan Eestin-laivan bulgarialaisesta tanssiyhtyeestä. Hommasta jää siis vähän jauhoinen maku, vaikka välillä levy on ihan tajuttoman hyvä.

Myllärit: Saaren synty. MCR/Box Co-operative.

Neljä tähteä.

_______________

Peik Johansson, Oras Tynkkynen

  • 9.9.2009