voima testaa | vessapaperit

Lukuaika: 2 minuuttia

voima testaa | vessapaperit

Jos maailman väestörikkaimmat maat alkaisivat käyttää vessapaperia, loppuisi maailmasta puu.

On paikka, jossa kuninkaatkin käyvät yksin – wc. Jos Afrikan ja Aasian köyhimmät ja väestörikkaimmat maat alkaisivat käyttää vessapaperia, loppuisi maailmasta puu muutamassa vuodessa. Myös Kreikan metsät tuhoutuivat aikanaan ihmisen aiheuttaman eroosion tuloksena. Suomen vihreää kultaa kuitenkin jatkojalostetaan erilaisiksi paperituotteiksi yhä kiihtyvällä nopeudella. Saamme nauttia kuninkaallisesta, miltei jumalallisesta hygieniasta vessapaperin muodossa. Omanarvontuntoiselle pyllynpyyhkijälle ei kelpaa sanomalehti- tai hiekkapaperi. Oli siis saatava luotettavaa tietoa vessapaperivaihtoehdoista. Voiman testiryhmä teki täsmäiskun lähimpään valintamyymälään, ja mukaan tarttui viisi verrokkia.

MAHTUVAT

tosi on!

Serlan Mahtuvat-wc-paperi on valmistettu Mäntässä Suomen ympäristölakien mukaisesti. Raaka-

aineena on uusiokuitu, ja muutkin paperinvalmistukseen käytetyt sidosaineet ovat luonnollisestikin bgvv-normin mukaisia. Kaksinkertainen paperi on hieman karkeaa, ja nypyllisessä pistekuvioinnissa on hellyttävän kömpelöitä sydämiä. Kreikan jumalista tähän voisi pyyhkiä Hermes, tuo kauppiaiden ja varkaiden suojelija. Jumalten sanansaattajan hommissa kertyy vuosittain kymmeniä tuhansia kilometrejä tien päällä.

Mahtuvat-wc-paperin keskiö menee lyttyyn, joten se vie vähemmän tilaa kiireisen kaupparatsun jo ennestään minimoiduissa matkatavaroissa.

LOTUS ROYAL

herkälle haitarille…

Georgia Pacific Finland Oy:n kolminkertainen Lotus Royal -wc-paperi on ylellisen pehmeä. Tämä selluloosapohjainen aistillisen kauneuden ilmentymä sopisi jopa rakkauden ja erotiikan jumalattaren

Afroditen herkälle hanurille. Pienenä miinuksena mainittakoon paperin liiallinen mössööntyminen kasteltaessa, mikä toisaalta kertoo imukykyisyydestä. Kuivakäytössä Lotus Royal säilyttää ryhtinsä. Kuten tiedämme Afrodite syntyi meren vaahdosta, mutta Lotus Royal suomalaisesta osaamisesta. Vapaan Suomen vapaat metsät luovat loppumattoman resurssiaitan miltei mille tahansa. Eläköön ylellisyys!

SERLA TOILET

asialinjalla

Serlan kolminkertainen ytimekkäästi Toiletiksi nimetty tuote vie ajatukset antiikin Roomaan. Ympäristöystävällisen, keräyspaperista ja selluloosasta valmistetun vessapaperin yleisilme on askeettinen ja käytännöllinen. Toiletin suojelija on Mars, joka tunnetaan myös sodankäynnin ja maanviljelyn jumalana. Tällä konstailemattomalla wc-paperilla tulee puhdasta jälkeä reilummankin lannoituksen jälkeen, ja kuten pakkauskin kertoo, tuote on vahva ja riittoisa. Se sopii myös vaativiin leiriolosuhteisiin niin sadanpäämiehille kuin tavalliselle legioonalaisellekin. Kun roomalaiset aloittivat maaliskuussa toukotyöt ja vuotuisen sodankäyntinsä, olisi Toiletin jämäkkyydestä ollut toiminnan esikuvaksi.

LAMBI SATIN

kiva väri miellyttää

Aprikoosinvärinen Lambi Satin on myös kolminkertainen, joskin arkkipaksuudeltaan ohuehko wc-paperi. Se tuo mieleen kreikkalais-roomalaisista jumalista Apollon, joka soitti kultaista lyyraa joutsenten vetämissä vaunuissa ja huusi isälleen Jupiterille: ”Saa tulla pyyhkimään.” Poika saatiin hellävaroen puhtaaksi korkealaatuisella ja silkinpehmeällä Lambi Satinilla, jonka raaka-aineena on käytetty tcf-selluloosaa. Paperi ei kuitenkaan ole tyttömäisen pehmeä, vaan kyseessä on selkeän maskuliininen tuote. Taiteiden ja kulttuurin, ja Roomassa etenkin lääketieteen, suojelija Apollo kuvattiin usein kookkaana ja erittäin kauniina miehenä. Samaa voidaan todeta testimme esteettisimmästä ja rullakokoonsa nähden runsaimmasta paperista.

LUONNONYSTÄVÄ

karkea mutta riittoisa

Georgia Pacific Finland Oy:n maanläheinen ja isänmaallinen nimikin velvoittaa valmistamaan laatutuotteita. Taatusti kotimaisen ja kaksinkertaisen Luonnonystävän jättirulla-wc-paperin suojelijana toimii kreikkalainen viisauden ja filosofian jumala Pallas Athene. Yksi jättirulla vastaa kahta tavallista rullaa, mutta sen koko ei ole juurikaan tavallista suurempi. Valmistusmateriaalina on käytetty kiertokuitua. Tämä on fiksun ihmisen valinta, joskin paperin karkeus on testin tuimimmasta päästä. Biologisesti täysinhajoava jättirulla säästää tilaa kotona ja tuottaa vähemmän pakkausmateriaaleja kuin kilpailijansa. Jo Pallas Athenen suojeleman Ateenan kaupunkivaltion demokratia rullasi yhtä sujuvasti kuin Luonnonystävän jättirulla vessapaperitelineessä.

mainos

Summa summarum Voiman testiryhmä voi todeta vessapapereissa ilmenevän jumalaista diversiteettiä. Yksikään tuote ei nouse ylitse muiden. Meidän tavallisten kuolevaistenkin on syytä tehdä pyyhkimismateriaalin valinta omien tottumustemme ja yksilöllisten tarpeidemme mukaan.

Timo Forss

  • 9.9.2009