tavara | ulkoilutakki
Alennusmyynnit realisoivat minussa piilenneen halun ostaa talvitakki. Nelisen vuotta vanha toppatakkini hajosi jo kolme vuotta sitten.
Halti Driven on takki ”joka sään ulkoiluun ja kadulle, suunniteltu Suomen alppimaajoukkueen matkustustakiksi”. Takki sellaiselle, joka käyttää samaa tuulen ja viiman suojaansa niin kaupungissa kuin metsässä tinkimättä katu-uskottavuudesta.
Takin kankaan materiaali on nimeltään Power DrymaxX Extra. Sen väri on Haltin värimallistossa nimeltään ”tammi”, eli vihreä. Muiden kilpailevien materiaalien tapaan kankaan pitäisi estää veden pääsy sisälle mutta päästää vesihöyry ulos. Takki edellyttää kerrospukeutumista sään mukaan.
Espoolainen Halti Oy on tehnyt tuotemerkillään vaatteita 25 vuotta. Halti hakee nykyään uskottavuutta brändilleen nimenomaan erähenkisyyden ja kilpaurheilun yhdistämisestä. Yhtiön pääsuunnittelijana on ex-kumparelaskija Martti Kellokumpu.
Joskus Haltin vaatteita lienee valmistettu Suomessa, ja nytkin suunnittelu ja tuotekehitys tehdään kyllä täällä. Tuotantopäällikkö Heli Lindströmin mukaan Driven-takki, kuten suuri osa muistakin Halti-tuotteista, valmistetaan kaukoidässä. Tarkempaa valmistusmaata ei haluta spesifioida.
Takki on ollut minulla nyt jokapäiväisessä käytössä kaksi viikkoa, ja sinä aikana lämpötilat ovat vaihdelleet plus kahdesta miinus 20:een. Käyttö on rajoittunut toistaiseksi enimmillään muutamaan tuntiin ulkona. Niin kauan kun pysyy liikkeessä, takilla pärjää yhden villapaidan ja aluspaidan kanssa mainiosti. Vesi eri muodoissaan on pysynyt ulkopuolella, ja takki on hengittänyt mukavasti. Tosin ulkoilman kosteus yhdistettynä seisoskeluun saa kyllä kaipaamaan lisäkerroksia takin alle, jotta kylmyys ei hiipisi luihin ja ytimiin.
Neljä tähteä.
Halti Driven –takki. Pintakangas vedenpitävää polyesteriä, jonka alla hengittävä Drymax-erityiskalvo. Myytävänä urheilu- & retkeilyliikkeissä. Normaalihinta 199 euroa. www.halti.fi
Kimmo Jylhämö