Seuraavana päivänä etsimme paikkaa, jossa norsut ruokailevat. Hävitys on täydellinen. Melkein kuin puskutraktorin jäljiltä.
Sadekausi on tänä vuonna myöhässä, kuumuus riippuu päällämme painavana ja liikkumattomana kuin betonikuutio. Ajamme hitaasti eteenpäin ja osumme norsujen valtatielle. Ne ylittävät ajoväylää totutusta kohdasta. Vasemmalla avautuvassa kalliolohkareikossa on ainakin 50 norsua, niitä on joka puolella. Ne työntävät kärsäänsä kallion lohkeamiin, etsivät vettä.
Seuraavana päivänä etsimme paikkaa, jossa norsut ruokailevat. Hävitys on täydellinen. Mopanemetsikkö on saanut kyytiä, puita on nostettu juuriltaan, oksat katkottu ja taitettu, kaarnansuikaleita roikkuu siellä täällä. Melkein kuin puskutraktorin jäljiltä.
Olemme Krugerin luonnonpuistossa, Etelä-Afrikan koilliskulmassa, Mosambikin ja Zimbabwen rajaa vasten. Mosambikin puolella alue jatkuu Limpopon suojelualueena, mutta Limpopo on eri maailma kuin Kruger. Siellä norsuja oli vielä vähän aikaa sitten kaikkiaan vain sata.
Puistonvartijan mukaan Krugerissa puolestaan on norsuja noin 10 000–12 000, ajankohdasta riippuen. Se on paljon, ja valmiiksi liian suuri populaatio myös lisääntyy nopeasti. Joka vuosi syntyy noin 700 uutta norsua.
Limpopon ja Krugerin alueita erottaa toisistaan myös aita. Etelä-Afrikan hallitus rakensi sen 70-luvun puolivälissä. Silloin Limpopo tunnettiin nimellä Coutada 16 ja se oli vielä metsästysalue. Etelä-Afrikan viranomaiset pelkäsivät Krugerin eläinten joutuvan Mosambikin puolelta tulevien salametsästäjien saaliiksi. Myöhemmin, kun Mosambikin tilanne muuttui sodan myötä kaoottiseksi, salametsästystä oli yhä vaikeampi valvoa.
Etelä-Afrikan välit Mosambikin hallitukseen olivat huonot. Mosambikin sissiliike Renamo oli Rhodesian ja Etelä-Afrikan luomus ja Etelä-Afrikan hallitus sen suurin rahoittaja ja aseistaja.
Nyt on kuitenkin rauhan aika, ja rauhan lujittamiseksi Etelä-Afrikan, Mosambikin ja Zimbabwen yhteisestä raja-alueesta tehtiin Gaza-Kruger-Gonarezhoun luonnonpuisto. Jättimäiseen rauhanpuistoon kuuluu Etelä-Afrikan Krugerin ja Mosambikin Limpopon lisäksi myös Gonarezhoun kansallispuisto Zimbabwessa.
Yhdistyneen rauhanpuiston pinta-ala on yli 36 000 neliökilometriä. Se on siis isompi kuin Israel tai Belgia, ja tavoitteena on laajentaa se yli 100 000 neliökilometrin suuruiseksi alueeksi, Portugalia suuremmaksi.
Vielä 200 vuotta sitten Afrikassa oli arviolta kymmenen miljoonaa norsua. Nykyisin afrikannorsuja on joitakin satoja tuhansia. Suurimmat jäljellä olevat norsupopulaatiot elävät Zimbabwen, Botswanan ja Etelä Afrikan luonnonpuistoissa sekä Kongojen sademetsissä.
Jos Suur-Limpopon suunnitelma toteutuu laajamittaisena, siitä tulee ylivoimaisesti maailman tärkein norsujen suojelualue, koska suurin osa valtaisan puiston pinta-alasta on norsuille sopivaa asuinaluetta. Siellä on metsä- ja kasvillisuustyyppejä, joissa on norsuille paljon ruokaa.
Tulevaisuudessa puiston eläimet voivat vaeltaa nykyistä laajemmalla alueella ja lisääntyä rauhassa. Nyt aluetta pirstovat yhä siirtomaavaltojen piirtämät keinotekoiset rajat. Jatkossa myös turistit saavat liikkua puiston alueella vapaasti maasta toiseen.
Krugerin yltäkylläisen norsupopulaation toivotaan tasoittuvan erityisesti vähänorsuiselle Mosambikin puolelle. Sinne on tähän mennessä siirretty Krugerista jo yli tuhat norsua.
Mosambikin ja Etelä-Afrikan välistä aitaa on toistaiseksi purettu parikymmentä kilometriä. Tavoitteena on purkaa kaikkiaan noin 120 kilometriä sähköaitaa. Aidan purkua johtaa Frans Laubscher, sama mies, joka vuosina 1974–76 oli sitä rakentamassa.
Eteläisessä Afrikassa on Suur-Limpopon ohella kolme muutakin rauhanpuistoa: Kgalagadi yhdistää Kalaharin autiomaata yli Etelä-Afrikan ja Botswanan välisen rajan, Maloti-Drakensberg sijaitsee Etelä-Afrikan ja Lesothon välisellä rajalla ja Ai-Ais-Richtersveld puolestaan liittää Namibian Ai-Ais-puiston yhteen Etelä-Afrikan Richtersveldin suojelualueen kanssa.
Eri puolilla Afrikkaa on suunnitteilla kaikkiaan 21 rauhanpuistoa. Suur-Limpopona tunnetun Gaza-Kruger-Gonarezhoun toivotaan oleva esimerkki myös muille valtioiden rajat ylittäville suojelualueille.
Jaana Airaksinen
