”Tämä kaikki olisi pitänyt tehdä jo kolme vuotta sitten. Koko tämä aika on tuhlattu ja terveyteni on romahtanut. Yritän vielä viedä tämän Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, sillä oikeuksianion loukattu”, Vijay Sharma kertoo elämästään Suomessa.

Sivistynyttä englantia puhuva mies soitti ja pyysi saada tulla käymään. Hän kertoi aikovansa haastaa suomalaiset sosiaali- ja terveysviranomaiset Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.

Muutaman päivän päästä toimituksen ovesta astuu sisään kainalosauvaan nojaava, riutunut, intialaisen näköinen nuorukainen, pipo silmillä ja leveästi hymyillen.

Kysyn, mitä hänen jalkaansa on sattunut.

”Se on pitkä tarina”, hän vastaa.

Pari viikkoa myöhemmin istumme valokuvaajan kanssa 19 neliömetrin nuorisoasuntosolun lattialla Helsingin Talissa ja juomme pussiteetä lasista. Ikivanha kasettinauhuri soittaa Pink Floydin The Wallia. Vijay Sharma istuu sängyllä, joka on asetettu viistosti huoneen keskelle. Seinillä huoneen kulmauksissa on keltaisia ja vaaleanpunaisia silkkikankaita, vaatekaapin reunaan on kiinnitetty iso pala pahvia. Katon keskellä olevasta rakennuselementtien saumakohdasta roikkuu villalanganpätkiin sidottuja kolikoita ja pieniä kiviä.

Sharma löysi kaksi kuukautta sitten kirjastosta kirjan, joka kertoo feng shuista. Se on taolaisuuteen perustuva oppi siitä, miten kankailla, väreillä ja huonekalujen sijoittelulla voidaan vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin. Feng tarkoittaa tuulta ja shui vettä.

Jos asunnossa on ”kuolleita nurkkia” tai hyvin teräviä kulmia, niitä voidaan korjata esimerkiksi peilien tai kankaiden avulla. ”Terävät kulmat ikään kuin ampuvat myrkyllisiä nuolia”, Sharma selittää.

Feng shui -oppaasta selviää, että minä olen kiinalaisessa horoskoopissa vuohi ja tuli on minun elementtini. Valokuvaaja Marja

on jänis, ja hänen elementtinsä on puu. Sharma on sika, elementtinään metalli. Taulukko osoittaa, että vuohi ja jänis, jänis ja sika ja sika ja vuohi sopivat kaikki erinomaisesti yhteen.

Vijay Sharma on asunut Suomessa reilu kolme vuotta. Hän

sanoo mieltyneensä suomalaiseen luontoon ja suomalaisten luonnollisuuteen. ”Ensimmäisenä talvena täällä oli yli 20 astetta pakkasta, mutta ihmiset olivat vieraanvaraisia ja minut otettiin lämmöllä vastaan”, Sharma kertoo.

Pian Suomeen tultuaan hän sai töitä baarimikkona helsinkiläisessä

ravintolassa. ”Kerran joku oli unohtanut lompakkonsa pöytään ja asiakas toi sen baaritiskille talteen. Rahat näyttivät olevan tallella. Missään muualla maailmassa ihmiset eivät tänä päivänä olisi noin

rehellisiä.”

Ravintolapestin jälkeen Sharma on tehnyt pätkätöitä Metro-lehden ja Iltalehden mainosliitteiden ilmoitusmyyjänä, alueellisena myyntipäällikkönä konsulttifirma Etc Netissä ja account managerina vastikään Helsingin pörssiin listautuneessa ohjelmointiyhtiö QPR Softwaressa. Jossain välissä hän oli myös vapaaehtoistyöntekijänä maahanmuuttajien oikeusapuyhdistys Neonin toimistossa.

Nyt hänellä ei ole ollut vähään aikaan töitä, mutta silti hän ei saa työttömyyspäivärahaa, koska hän ei ole työmarkkinoiden käytettävissä. Töitä hän ei pysty tekemään, koska hän on vakavasti sairas. Hän ei silti saa sairauspäivärahaa, sillä hänelle ei ole tehty kuntoutussuunnitelmaa. Kuntoutusta taas on vaikea suunnitella, kun lääkärit eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen siitä, mitä hän

oikein sairastaa.

Missään vaiheessa hänen kanssaan ei ole tehty kotoutumissuunnitelmaa. Hänelle ei ole tarjottu kieliopintoja, mutta virastoissa käytetään lähes pelkästään suomea.

”Sosiaalitoimistolta kesti puolitoista vuotta ilmoittaa minulle, että voisin saada kaupungin laskuun perushuonekalut ja ruokailuvälineet”, Sharma valittaa.

Sossu kuitenkin maksaa hänen vuokransa ja sen päälle 350

euroa toimeentulotukea kuussa. Lähes kaikki rahat menevät yksityislääkärien tutkimuksiin.

Vijay Sharma syntyi 30 vuotta sitten Englannissa, Coventryn

kaupungissa, jonka ylpeyksiä ovat Rolls Roycen autotehtaat sekä ykkösdivisioonan kärkikaartiin kuuluva futisseura. Isä ja äiti olivat tulleet 60-luvulla Intiasta Englantiin. Isä pyöritti maahantuontiliikettä, kauppasi santelipuuöljyä, suitsukkeita, intialaisia tekstiilejä ja mangomehua. Kun firmalla meni huonosti, isä joi. Vijay kokosi Airfixin pienoismalleja, Spitfire-koneita ja urheiluautoja. Lopulta äiti elätti perhettä tekemällä useita töitä yhtä aikaa. Neljä lasta sai päivisin pärjätä omillaan.

Vijay alkoi viihtyä pikkupoikien jengissä. 13-vuotiaana viranomaiset

ottivat hänet huostaan ja pistivät sisäoppilaitokseen.

Koulun jälkeen Sharma kävi pari vuotta collegea, opetti englantia maahanmuuttajille ja matkusti ympäri maailmaa, Hongkongiin, Australiaan, Välimeren turistikohteisiin, sukulaisten luokse Intiaan. Vuonna 1997 hänelle myönnettiin starttirahaa oman yrityksen perustamiseen. Kyseessä oli pieni puoti, jossa kielikurssille Englantiin tulleet nuoret pääsivät surffaamaan netissä tai soittamaan edullisesti kotiin.

Ei kulunut kauaa, kun kivet lensivät ikkunoista sisään. Yhtenä yönä toimiston tietokoneet oli viety. Toisena yönä kadun poikki Sharmaa kohti juoksi kaksi miestä. ”Pakistanilaiset haisevat”, he huusivat ja hakkasivat hänet. Pää kolahti asvalttiin, potkuja osui kylkeen. Sharma tuli tajuihinsa seuraavana päivänä sairaalassa. Poliisi ei kyennyt selvittämään asiaa.

Hastingsin pikkukaupungissa Englannin etelärannikolla tapauksesta

syntyi pieni kohu, ja alueen kansanedustaja sai selitellä kaupungin rasismiongelmia paikallislehti Hastings Observerissa. Vijay Sharma pelkäsi oman turvallisuutensa puolesta. Hän jätti firmansa ja lähti Lontooseen. Itälontoolaisella metroasemalla hänet hakattiin taas,

mutta poliisi ei pitänyt asiaa vakavana. Kun hänen kännykkäänsä alkoi tulla uhkaussoittoja, hän päätti vaihtaa maisemaa.

Siitä lähtien mikään ei ollut ennallaan. Ensimmäisen pahoinpitelyn jälkeen Sharmalla alkoi jatkuva päänsärky, niskaa jomotti, kylkeen sattui, käsivarteen tuli kramppeja ja oikea jalka alkoi reistailla. Hän oli lyhyen aikaa Amsterdamissa ja tuli sitten Suomeen. Ravintolatyö piti lopettaa parin kuukauden päästä, kun kroppa ei kestänyt tyhjien tuoppien kantamista. Sharman kunto heikkeni

ja kipu yltyi. Hän laihtui ja sai fysioterapiaa, mutta lääkärit eivät löytäneet miehestä mitään fyysistä sairautta. Terveyskeskuslääkäri

määräsi masennuslääkkeitä.

”Julkisen terveydenhuollon lääkärit pitävät minua hulluna. Omassa terveyskeskuksessani minulle on sanottu, että olen yksinkertaisesti hankala potilas. He uskovat, että vaivani ovat

kuviteltuja.”

Parin vuoden aikana Sharma on käynyt lähes sata kertaa lääkärissä, röntgenissä, ultraäänitutkimuksissa, verikokeissa, magneettikuvauksissa, sisäelintähystyksissä ja elektroneuromyografiassa. Hän on saanut psykoterapiaa, fysioterapiaa, akupunktiota, kiropraktiikkaa ja sähköhoitoa. Hänelle on syötetty mielialalääkkeitä, Klotriptyliä, Pertriptyliä, Fluoxetinia, särkylääkkeitä, mahahaavalääkkeitä, lihasrelaksantteja, selkäydinrelaksantteja ja reumalääkkeitä.

Helsingissä Sharma on käynyt neljässä terveyskeskuksessa, viidellä yksityisellä lääkäriasemalla, neljässä sairaalassa, kolmessa eri fysioterapiassa ja ainakin seitsemän psykologin vastaanotolla. Kunnalliset lääkärit ovat pitäneet lihaskipujen syynä tarkemmin määrittelemätöntä masennusta, somatoformista häiriötä, pitkäaikaista harhaluuloisuushäiriötä, traumaperäistä stressiä ja kannabinoidien

käytön jälkitilana esiintyvää psyykkistä oireilua.

Sharma ei silti suostu pitämään itseään mielisairaana, sillä toiset lääkärit Suomessa ja ulkomailla ovat tehneet aivan muita

diagnooseja.

Nicaraguan-matkalla röntgenissä havaittiin, että toinen alaraaja oli seitsemän millimetriä lyhyempi, että hän kärsi lievästä

skolioosista ja että lannenikaman ja ristiluun välisen hermon kohdalla oli ahtauma. Kalloröntgenin mukaan Sharma oli saanut kovan sivuttaisen iskun päähänsä joitakin vuosia sitten, mikä saattaisi selittää päänsärkyä, niskakipuja ja hermosärkyä oikeassa

käsivarressa.

Syksyllä 1999 Sharmalla todettiin laktoosi-intoleranssi ja

mahalaukuntulehdus.

Vuotta myöhemmin yksityinen fysioterapeutti kirjoitti lausunnon, jonka mukaan Sharmalla oli selvää lihasheikkoutta koko kehon oikealla puolella. Fysioterapeutti toivoi ongelmaan tarkempaa selvitystä.

Vähän väliä Sharma on hakeutunut Hyksin sairaalan poliklinikalle oikean käsivarren ja alaraajan lihaskouristuksien vuoksi.

Viime joulukuussa Sharman 30-vuotispäivänä Munkkivuoren lääkärikeskus Dextran ultraäänitutkimuksessa havaittiin oikean

puolen kylkiluussa rosoinen kohta. Röntgenlääkärin mielestä kyseessä oli ilmeisesti vanha murtuma, joka on parantunut hieman sivusuuntaan osuen liian lähelle lapaluuta.

Viimeisessä Kelalle tehdyssä lääkärinlausunnossa puhuttiin myös vatsakivuista, pitkittyneestä ripulista ja riutumisesta. 173-senttinen mies painoi 50 kiloa.

Helmikuussa yksityislääkäri totesi, etteivät Sharman oireet voi olla pelkästään psykosomaattisia, vaan kyseessä on todennäköisesti fibromyalgia eli pehmytkudosreuma, joka yhdessä

aliravitsemuksen kanssa on aiheuttanut ääreishermojen, aivojen ja tuki- ja liikuntaelinten terveyden huononemisen.

Sharman terveydentilasta ja ristiriitaisista diagnooseista kehkeytyi varsinainen kansalaisoikeustaistelu. Sharma on valittanut lääkäreistä terveysvirastoon, sosiaali- ja terveysministeriöön ja Terveydenhuollon oikeusturvakeskukseen. Samaan aikaan hän on kamppaillut Kelan ja sosiaalitoimiston kanssa sosiaalieduistaan, kuntoutuksesta ja kotoutumissuunnitelmasta.

”Sosiaaliviranomaiset ovat antaneet kiemuraisista pykälistä yhtä ristiriitaisia tietoja kuin lääkärit minun terveydentilastani”, Sharma sanoo.

Pisteenä i:n päällä Helsingin poliisi ei aluksi näyttänyt ottavan tosissaan reilun vuoden takaista pahoinpitelyä, jonka kohteeksi Sharma joutui Helsingin rautatieaseman tienoilla. Humalainen mies oli nimittänyt häntä neekeriksi ja lyönyt hänet katuun. Tapauksella oli useita silminnäkijöitä, ja poliisi osui heti paikalle, mutta yli vuotta myöhemmin kuulusteluun kutsuttiin vain kaksi todistajaa, joista toinen

oli pahoinpitelijän kaveri. Kumpikaan todistajista ei muista nähneensä pahoinpitelyä.

Jutun tutkinnassa ei tapahtunut vuoteen yhtään mitään,

mutta kun Sharma uhkasi viedä tapauksen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, pahoinpitelystä epäilty tavoitettiin vihdoin

Tampereelta. Tutkintaa johtavan nuoren naiskonstaapelin mukaan

juttu on nyt menossa syyttäjälle.

Maaliskuussa Sharma tulee taas käymään, suoraan terveysviraston yhteistyöryhmän kokouksesta, jossa pohdittiin ensi

kertaa Sharman kuntoutusta.

”He suostuivat käynnistämään tutkimukset fibromyalgiasta”,

Sharma myhäilee. ”Mutta tietenkään he eivät suostu korvaamaan yksityisiä lääkärikuluja. Kolmessa vuodessa olen käyttänyt yksityislääkäreihin ja fysioterapiaan yli 10 000 euroa.”

Loppu hyvin, kaikki hyvin?

”Ei suinkaan. Tämä kaikki olisi pitänyt tehdä jo kolme vuotta sitten. Koko tämä aika on tuhlattu ja terveyteni on romahtanut. Yritän vielä viedä tämän Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, sillä oikeuksiani

on loukattu.”

Sharma vetoaa Euroopan sosiaalisen peruskirjan ensimmäisen osan artikloihin 11 ja 13, joiden mukaan jokaisella on oikeus käyttää hyväkseen kaikkia toimenpiteitä, joiden avulla hän voi saavuttaa parhaan mahdollisen terveydentilan, ja jokainen, jolta puuttuvat riittävät varat, on oikeutettu saamaan sosiaali- ja lääkintäapua.

Peik Johansson