Lukuaika: < 1 minuutti

liian monta ihmistä ohitettavaksi

EU:n maaliskuisen Barcelonan huippukokouksen kupeessa tungeksi ennätyksellisen paljon globalisaation vastustajia ja kriitikkoja. 250 000 ihmistä, joidenkin arvioiden mukaan 300 000. Ja Barcelonan kaduilla näkyi tietysti vain pikkuruinen osa kriitikoista.

104, 105, 106… Istun ratikassa matkalla töihin ja lasken. On aamuruuhka ja ahdasta, meitä on ratikassa monta, mutta en sittenkään oikein kykene hahmottamaan sitä. Määrä on liian suuri, sellaista on vaikea edes kuvitella. EU:n maaliskuisen Barcelonan huippukokouksen kupeessa tungeksi ennätyksellisen paljon globalisaation vastustajia ja kriitikkoja. 250 000 ihmistä, joidenkin arvioiden mukaan 300 000. Ja Barcelonan kaduilla näkyi tietysti vain pikkuruinen osa kriitikoista, enimmäkseen ihmiset tyytyvät arvostelemaan käsistä karannutta päätöksentekoa kotona ja kuppiloissa.

Rajusti kasvava mielenosoittajien joukko on ilahduttavaa kansalaisaktiivisuutta, mutta samalla se kertoo karua tarinaa demokratian kriisistä: kansan ja eliitin välinen juopa on revennyt kestämättömäksi. Näin mittava globalisaationvastainen protesti nimenomaan EU:n huippukokouksen kintereillä viestii myös siitä, että yhä useammalle Euroopan yhdentyminen on osa globalisaatiota, eikä niinkään sen vastavoima.

EU natisee liitoksissaan yrittäessään laajentua ja syventyä yhtä aikaa. Ihmiset kapinoivat tätä vastaan. Mielenosoitukset eivät korvaa parlamentarismia, mutta en-nemmin tai myöhemmin huudon kaduilta ja toreilta on kuuluttava kabinettiinkin.

Minun on vaikea kuvitella moista kansanjoukkoa. Lipposen, Liikasen, Prodin ja Solanan ei tarvitsisi tyytyä kuvittelemaan. He voisivat astua ulos ja kuunnella, mitä ympärillä tapahtuu – ja miksi.

Jaana Airaksinen

Kommentoi Facebookissa
  • 9.9.2009