Nijaz antaa meille muovipussin: lihaa, lämpöä, savujuustoa, absurdiutta, viiniä, villiyttä, viinaa, elämää, makkaraa ja kaipausta. Me annamme hänelle paketin ksylitoljenkkiä, vihreetä. Koska se ehkäisee hampaiden reikiintymistä ja se on meidän suosikkimakumme.

Rauha on vallinnut Bosniassa jo seitsemän vuotta. Nyt eletään vähän kuin riman alla, ulkomaisten rahojen varassa. Olla Bosniassa on kuin olisi tyhjiössä. Ja tyhjiö imee itseensä voimaa kaikesta ympärillään olevasta.

Macho. Yhtenä aamuna Fedjan kotona sarajevolaisessa betonilähiössä. Ei ole sähköä. Vietettyään koko päivän ilman kahvia ja musiikkia, eikä suihkustakaan ole tullut kuin kylmää vettä, Fedja päättää lopulta käydä sähkölaitoksella maksamassa laskunsa. Mutta mitään ei tapahdu, vielä seuraavanakin aamuna sekä liesi että stereot pysyvät mykkinä.

”Mutta sähän kävit sähkölaitoksella maksamassa laskusi?”

”Niin, maksoin kyllä laskun. Mutta protestiksi jätin maksamatta lisämaksun sähkön kytkemiseksi päälle uudelleen. Ja sitä en aio todellakaan maksaa!”

Fedja puhisee vihoissaan käyttökelvottomassa keittiössään. Soittaa vähän kitaraa, polttaa puoli askia Drina-savukkeita ja potkaisee Pasha-koiraa tavanomaista kovempaa, kun se kusee matolle. Sääli, sillä sähkölaitos tulee kuitenkin voittamaan.

Fedja voittaa vain harvoin. Pari iltaa myöhemmin hän menettää tyttöystävänsä. Protest-bändinsä edessä hän menettää jatkuvasti kasvonsa. Bändin muut jätkät eivät ota häntä tosissaan. Hän asui sodan aikana pakolaisena Saksassa. Hän ei tiedä, millaista oli elää yhdessä piirityksen aikana. Vaikka Pasha-koira rakastaa häntä kuitenkin enemmän kuin mitään muuta maan päällä.

Anteliaisuus. Nijaz antaa meille muovipussin: lihaa, lämpöä, savujuustoa, absurdiutta, viiniä, villiyttä, viinaa, elämää, makkaraa ja kaipausta. Me annamme hänelle paketin ksylitoljenkkiä, vihreetä. Koska se ehkäisee hampaiden reikiintymistä ja se on meidän suosikkimakumme. Jokunen anteeksipyytävä hymy, yhden tähden jallupullo sekä pisara syyllisyydentuntoa. Onhan hän kuitenkin mies, joka tietää miten ryypätä. Poliitikko ja diskokuningas. Nijaz tuntee kaikki, ja kaikki tuntevat hänet. Naistenlumoaja ja anopinunelma. Sarajevossa hänellä on ote kaikesta. Taksikuskit kieltäytyvät ottamasta häneltä rahaa, kun he heittävät hänet paikasta toiseen. Nijaz fiksaa ja tarjoaa kaiken, vaikka hänellä on poskiontelontulehdus. Yskii vähäsen ja ottaa pöydässä ylimääräiset tirsat. Asiat voisivat olla huonommin. Nijaz on täysin avoin. Hän kysyy, mitä tarinoita me tahdomme? Haluammeko käväistä hullujenhuoneella? Siellä on nyt talo täysi – vai kiinnostavatko meitä ehkä enemmän poliitikot? Izetbegovic? Mitä? Mitä? Mitä? Kaikki päättyy känniin Relax-klubilla, mistä näkee yli koko kaupungin, Naton tukikohdan valonheittimet valaisevat tienoon.

Kuumuus. Bosnia on hienosyinen verkko epätodennäköisyyksiä. Vähän matkan päässä Mostarista keskellä paahtavankuumaa tasankoa seisoo muutama kontti. Siellä kolmisenkymmentä bosnialaista on asunut nyt seitsemän vuotta, puolen tunnin ajomatkan päässä kotikaupungistaan, mutta sinne he eivät voi palata, siellä he eivät ole enää tervetulleita, sillä nykyään siellä asuvat kroaatit. Kännykästä selviää helpoiten, missä päin Bosniaa kukakin saa asua. Kun ajamme yhden kylän läpi, puhelin vaihtaa salamannopeasti Cronetiin, kroatialaiseen verkkoon, ja sitten seuraavassa kylässä se hakee yhteyden takaisin BiHnetiin, bosnialaiseen verkkoon. Näin meitä pallotellaan kahden puhelinverkon välillä, kahden maailman välillä, ja siellä keskellä, ilman matkapuhelinta, ilman juoksevaa vettä, länsimaiden kömpelösti auttavan käden ulottumattomissa asuvat nämä ihmiset, jo kahdeksatta vuotta, paahtavan kuumassa maisemassa.

Kauneus. Hän on kaunis kuin pornotähti, Bosnia. Siinä hän makaa ja vaikeroi, suu avoimena, katse sameana, eikä sitä oikein tiedä, pitäisikö häntä halveksia vai sääliä vai pitäisikö häntä kadehtia kaikesta siitä huomiosta, jota miehet hänelle antavat.

Bosnian ylle suihkuaa rahaa. Kultainen suihku. Ehkä hän nauttii siitä sittenkin?

Anna Blom & Kajsa Törnroth