illuusio maailmasta, jossa kaikki on kohdallaan

Esitän Ismo Alangolle kysymyksen maailmaan tilasta. Saan vastaukseksi kaksi sanaa, ”voi vittu”, ja monen minuutin painostavan hiljaisuuden.

Saavumme hotelli Ramada Presidentin sviittiin, jossa ainakin päällisin puolin rennon oloinen Ismo Alanko promotoi uusinta Hallanvaara-levyään itsensä ja levy-yhtiön pyynnöstä. Paikka on Alangon mukaan kuitenkin ”aivan perseestä”, eikä valinta ole hänen omansa. Ainakin Poko Rekordsin alati valpas markkinointikoneisto on saanut eristettyä meidät ulkomaailmasta ja suonut mahdollisuuden parin tunnin keskittyneeseen kommunikointiin.

Hallanvaara sisältää tutunoloisia Alanko-ralleja suurieleisesti orkestroituna. Perinteisen rokkiräminän sijaan äänimaiseman täyttävät jouset, vilahtavatpa mukana flyygelitorvi ja oboekin. Kyseessä lienee huolestuttava seestyminen tai lopullinen aikuistuminen, jotka Alanko kuitenkin kiistää.

”Tuottaja Riku Mattila halusi, että säveltäisin niin hyviä lauluja kuin ikinä osaan. Tekstitkin tulivat musiikin mukana, mä kirjoitin alitajuisesti siitä, mihin sävelet veivät. Kun biisirungot olivat valmiita, päädyimme Rikun kanssa toisistamme riippumatta siihen, että tää musahan suorastaan huutaa isoja orkestraatioita”, Alanko selvittää.

Mukana tuntuu kulkevan koko Ismo Alangon menneisyys. Alangon uran eri vaiheilta tuttuja soittajia vilisee aina ammoin Hassisen Koneessakin soittaneesta Safka Pekkosesta nuoriin nykykansanmuusikkoihin.

Kunnianhimo on pakottanut yli nelikymppisen Ismo Alangon murtautumaan ulos rokin ahtaista raja-aidoista. ”Rockhan on loppuen lopuksi helvetin konservatiivista. Halusin tällä kertaa tehdä jotain aivan muuta. Keikoilla ajattelimme esittää näitä biisejä ensin jousikvartetin kanssa konserttisaleissa ja myöhemmin sähkökitaroin klubikiertueella.”

Hallanvaaralta puuttuvat tyypillisimmät ismoismit, kuten kiroilu ja matalalta puheenomaisesti fraseerattu laulu. Maneereja on tietoisesti pyritty välttämään. ”Ehkä mun on pitänyt tehdä tällainen seestynyt levy, koska en tunne itseäni yhtään seestyneeksi. Olen ainakin luonut illuusion maailmasta, jossa kaikki on kohdallaan”, Alanko nauraa.

Alanko rötköttää nojatuolissa reisitaskuhousuissaan ja hallitsee tilannetta kymmenien levyjen, satojen haastattelujen ja tuhansien keikkojen rutiinilla. Luulisi homman jo toistavan itseään ja että kaikki olisi jo saavutettu Suomen kokoisessa maassa.

”Teen tätä kuitenkin rakkaudesta musiikkiin”, Alanko vastaa. ”Välillä täytyy pitää taukoja, kun tuntuu siltä, että takki on tyhjä. Kyllä sen kuitenkin tuntee, kun sisällä alkaa kasvaa möykky, joka pyrkii ulos. Yleensä silloin syntyy biisejä. Säveltäminen on mulle vastine meditaatiolle. Siinä on omat hienot puolensa istua tuntikausia jossain mökissä, hakea ääniä ja tuntea hyvän olon tunnetta tässä ja nyt. Täytyy välillä päästä sinne musiikkiin.”

Alanko sanoo kokevansa itsensä ”jonkin sortin taitelijaksi”. Mikä on taiteilijan vastuu?

”Se on tietenkin sitä, että tekee asioita oikeesti, että laittaa ittensä likoon ja panee tunnemaailmansa sataprosenttisesti mukaan. Ei pidä rykästä mitään rutiininomaisesti, vaan pitää tehdä rakkaudella… Vittu mitä paskaa”, kuittaa hän analyysinsä perin alankomaiseen tapaan.

”Teen musaa itselleni, ja oikeastaan kuulija tulee kehiin vasta livetilanteessa. En oikein pysty eläytymään siihen, miltä levyt ihmisten kotistereoissa kuulostavat, vaikka tahtoisinkin. Keikoilla homma toimii, jos itse on rehellisesti ja täysillä mukana. Kyllä yleisö sen tuntee.”

Siirrymme maailmaa syleileviin aiheisiin. Alanko vajoaa syvemmälle nojatuoliin ja muuttuu mietteliääksi. Luulisi, että jousiorkesterilla rokkari tavoittelee hyväksyntää korkeakulttuurin makumestareiden korvissa ja viihteellinen popilmaisu on vihdoin muuttunut vakavasti otettavaksi taiteeksi. Tällä ei ole Ismo Alangolle merkitystä.

”Viuluthan ovat soittimia siinä missä muutkin. Ei ne muuta musaa miksikään taiteeksi. Mulle itselleni ei oo mitään väliä, onko mun tekemiset korkea- tai popkulttuuria. Ehkä se ero on siinä, että popkulttuuria on se, minkä pitää tulla toimeen kaupallisesti, ja taide on sitä, mitä yhteiskunta tukee”, Alanko tuumaa.

”Musa on musaa ja taide on taidetta, jos sellaisia termejä halutaan käyttää. Yhtä hyvin voidaan sanoa, että kaikki on viihdettä, kaikki musiikki, kuvataide, teatteri, kirjallisuus, tanssi, kaikki. Vaikka se on miten saatana rankkaa tai haavat auki repivää, sitä ei voi syödä, hengittää tai juoda, siispä se on viihdettä.”

Hassisen Koneen alkuajoista on kulunut parikymmentä vuotta. Isi, mitä on punk? Kitaralla on tunnetusti vaikea parantaa maailmaa. Kapinasta on jäänyt jäljelle roimasti asuntovelkaa, ja rankinta, mitä keskiluokkainen kunniakansalainen voi tehdä, on sauvakävely. Näin pitkälle Alanko ei kuitenkaan ole vielä päässyt.

”Punk oli lopulta lähinnä vain musaa. Jokaisen sukupolven on aina kyseenalaistettava aikaisemman sukupolven tekemiset, sehän on ihan luonnollista kiertoa, siis irtautumista ja itsenäistymistä. Näin pitää ollakin.”

Ismo Alangon sanoituksissa välähtelee myös yhteiskunnallisia aiheita, mutta politiikkaa ja musiikkia hän ei ole valmis naittamaan keskenään.

”Toisaalta mistä vaan voi laulaa, mutta onko sillä mitään merkitystä politiikan kentällä, on kokonaan toinen juttu. Korkeintaan voi toimia yksilötasolla ja herättää joitain kysymyksiä ajastamme sellaisesta näkövinkkelistä, että se voi saada jotkut ajattelemaan toisella tavalla”, hän toteaa.

Luonto ja suomalaisuus ovat jonkinlainen kivijalka Ismo Alangon musiikissa. Vaikka kieli on välillä vaihdettu englanniksi, on ilmassa leijunut voimakkaan ugrilainen tuoksu. Urbaanimmillaankin Alanko tuntuu olevan suhteellisen tervejärkinen maalaispoika, jonka pahimmat synkistelyt jäivät kauas 80-luvulle.

”En ole mikään erityisen isänmaallinen ihminen. Kun tässä maassa ja ympäristössä on kasvanut, sitä tuntee tietynlaista rakkautta kanssaeläjiään kohtaan ja ymmärtää tätä mentaliteettia. Kyllähän tuo luontokin merkkaa mulle paljon, vaikka en ole mitään eräretkeilijätyyppiä. Se riittää, että käy välillä mökillä.”

”Se, että on lapsuuden kesät voinut viettää maalla ja saanut sieltä suuria luontokokemuksia, kantaa varmaan läpi elämän. Sieltä on piirtynyt joitain asioita syvälle mieleen.”

On kultaisen leikkauksen aika. Esitän kysymyksen maailmaan tilasta. Saan vastaukseksi kaksi sanaa, ”voi vittu”, ja monen minuutin painostavan hiljaisuuden.

”Hirveitten haasteitten edessähän tässä ollaan, jos tän pallon meinaa jotenkin läjässä pitää. Kuitenkin pitäis saada aasialaisille ja kiinalaisille ja kaikille sama elintaso kuin täällä. Ja kuka sen estää, etteikö niillä olis sama oikeus tähän kuin meilläkin, ja miten luonto kestää tän kaiken? Mahdottomalta yhtälöltähän se tuntuu.”

Länsimaissa luetaan mukavia lehtiä ja kuunnellaan kivaa musiikkia, vaikka kaiken järjen mukaan pitäisi olla vähintäänkin huono omatunto…

”Emmä tiiä. Voi tietysti elää omaa elämäänsä niin, että kuluttaa mahdollisimman vähän ja käyttää ekologisia tuotteita. Ei se tota suurta ongelmaa kuitenkaan ratkaise. Kaikki kunnianhimoiset ja älykkäät ihmiset käyttävät energiansa siihen, miten voi tehdä mahdollisimman paljon rahaa, sen sijaan että mietittäisiin ratkaisuja todellisiin haasteisiin. Tarvittaisiin aika suuri suunnanmuutos”, pohtii Alanko.

Ismo Alanko Säätiöineen keräsi viime keväänä tukikonsertilla rahaa suurteollisuudelle. Siitä huolimatta sikariportaallamme ei ole varaa olla rakentamatta viidettä ydinvoimalaa. Alanko suhtautuu ydinenergiaratkaisuun kriittisesti.

”On edesvastuutonta jättää tänne jälkipolville maaperään kauheita pommeja ydinjätteen muodossa. Ei kuitenkaan yhtään tiedetä, mitä sille tapahtuu pitemmän päälle ja miten sitä voidaan käyttää hyväksi sodankäynnissä tai missä tahansa. Mun mielestä se on helvetin pelottavaa.”

Muutenkin meno kiihtyy maailmalla, ja pääoma jyllää. Pitäisikö tehdä vallankumous?

”Joo, pitäis varmaan”, huokaisee Alanko hetken mietittyään. ”Mutta mä en kyllä oikeen usko noiden joukkojen vallankumouksiin. Se pitäis jälleen kerran tehdä jokaisen ite se vallankumous ja lähtee liikkeelle yksilötasolta. Ainoo uskonto, joka on joka alalla kuitenkin vallalla, on rahan uskonto. Se tunkee vastaan kyllä joka nurkalta ainakin länsimaissa.”

Syyskuun 11. päivän iskut saavat Ismo Alangon pitämään haastattelun pisimmän hiljaisuuden.

”Enhän mä tollaista väkivaltaa voi missään nimessä hyväksyä, mutta jos ajatellaan, millaista politiikkaa ja varsinkin ulkopolitiikkaa Yhdysvallat harjoittaa, niin olihan tollanen jotenkin ennustettavissa. Ei se kuitenkaan mun arkielämääni muuttanut millään tavalla. Mutta kun tollaista tapahtuu Amerikassa, se tietenkin ylittää uutiskynnyksen joka paikassa. Jos saman verran ihmisiä kuolisi jossain muualla, me ei tiedettäis siitä välttämättä mitään. Kai sitä on vaan niin turta tohon mediaan, ettei oikein mikään tunnu missään. Kyllä sitä kuitenkin silloinkin meni nukkumaan niin kuin muinakin päivinä”, toteaa Alanko vaitiolon päätteeksi.

Ismo Alanko on ollut kasvissyöjä jo parikymmentä vuotta. Kaikki alkoi silloisen tyttöystävän esimerkkiä noudattaen. ”Ei mulla ollu mitään idealistisia tai korkealentoisia syitä siihen. Siitä on vaan kehittynyt tapa. Keikkareissuilla pakastevihannekset ja perunat alko joskus käymään hermon päälle, joten aloin syödä myös kalaa. Sitä paitsi pidän kalastamisesta ja pystyn itse vetämään madon koukkuun. Sikaa en pysty tappamaan tai kanaa kuristamaan, joten ne jää kyllä syömättä.”

Maailma on ristiriitainen paikka. Jostain on kuitenkin ammennettava voimaa. Ismo Alanko on kahden lapsen isä, jolle elämä on elämisen arvoista. Moni samanikäinen rockveteraani raahustaa kulman kuppilaan varsin heikossa hapessa ja tulevaisuus tuntuu olevan kaukana takana.

”Mä pidän ihmisistä ja luonnosta ja eläimistä. Ihmiset on rakastettavia, vaikka ne onkin aivan perseestä. Pohjimmiltaan sitä on kuitenkin eläin. Elämän säilyttämisen ja jatkamisen vietti on olemassa, ja sitä suhtautuu positiivisesti asioihin sen takia. Vaikka ihmisten teot on usein kauheita, on ihmisessä paljon hyvää. Kyllä sitä usein liikuttuu ihmisen hyvyydestä. Mä oon helposti liikuttuva ihminen ja koen sen hyvin voimakkaasti, jos jotkut ihmiset on hyviä toisilleen ja pitää huolta toisistaan”, sanoo Ismo Alanko ja hymyilee.

Ismo Alanko Säätiö: Hallanvaara. Poko Rekords.

Timo Forss

Kommentoi Facebookissa

Avatar
  • 9.9.2009

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Kiva, että haluat kommentoida artikkeleita. Muista kuitenkin hyvät käytöstavat ja se, että olet itse vastuussa kirjoituksestasi.