Kirjoittanut jukka vuorio

Kranaatista kaaliin

Lukuaika: < 1 minuutti

Kranaatista kaaliin

Suomen poliisivoimat selvittää parhaillaan, tarvitaanko tulevaisuuden joukkojenhallinnassa avuksi kranaattipistooleita.

Suomen poliisivoimat selvittää parhaillaan, tarvitaanko tulevaisuuden joukkojenhallinnassa avuksi kranaattipistooleita. Kyseiset ampuma-aseet on suunniteltu alkujaan puolustusvoimien käyttöön. Räjähtävien kranaattien lisäksi pistoolilla on mahdollista ampua esimerkiksi väri-, kaasu- ja tainnutusammuksia, joiden käytöstä poliisi on kiinnostunut.

Ylikomisario Seppo Sivula sisäministeriön poliisiosastolta, minkälaisia joukkoja kranaattipistooleilla olisi tarkoitus hallita?

”Kranaattipistooli on voimankäyttöväline, jota on kyselty meidän joukkojenhallintaporukoilta. He taas vastaavat esimerkiksi erilaisten mielenosoitusten valvonnasta, ja muun muassa siitä, että kaikkien oikeus osoittaa mieltään toteutuu.”

Siis mellakkapoliisit ovat kyselleet?

”Meillä ei ole mellakkapoliiseja, on vain joukkojenhallintapoliiseja.”

Mitä eroa niillä on?

”Nimi.”

Miten väkijoukosta voidaan kranaattipistoolilla taltuttaa yksi mahdollisesti rikosta tekevä henkilö ilman, että sivulliset vaarantuvat?

”Voimankäyttövälineen käyttäjä tekee aina viime kädessä päätöksen, voiko välinettä käyttää. Aina käytetään tilannekohtaista harkintaa.”

Mitä jos tuollaisen patukka-ammuksen saa päähänsä, eikö se ole aika vaarallista?

”No se vaara on tietysti olemassa. Mikään voimankäyttöväline, varsinkaan ampuma-ase, ei ole sataprosenttisen turvallinen. Ase on suunniteltu alunperin sotilaskäyttöön, mutta koska sen ammusvalikoima on niin suuri, se soveltuu myös poliisikäyttöön.”

Tarvitaanko näitä kranaattipistooleita Suomessa?

”No, yksi yhteiskunta, jossa nämä ovat käytössä on Iso-Britannia. Siellähän ei poliiseilla yleensä ole muita ampuma-aseita.”

Onko Suomessa ollut mielenosoituksia, joissa kranaattipistooleille olisi ollut käyttöä?

”Ei vielä, mutta emme halua siihen aamuun, kun olisivat tarpeellisia ja meillä ei niitä ole. Yksi poliisin tehtävistä on varautua tulevaisuuteen. Mutta päätöstä kranaattipistoolien hankinnasta ei vielä ole tehty.”

Lue myös Kari Rajamäen haastattelu Poliisin tehtävä.

Jukka Vuorio