Hallittu, kuritettu & parannettu

Lukuaika: 2 minuuttia

Hallittu, kuritettu & parannettu

Kirjailija Gerry Birgit Ilvesheimon uudessa romaanissa lesbot & homokeikarit seikkailevat pitkin natsi-Saksaa.

Lykantropia kertoo todellisen tarinan. Ilvesheimo löysi esikuvan päähenkilölleen kirjoittaessaan artikkelia gender-käsitteen historiasta.

Nimettömäksi jäänyt esikuva syntyi 1800-luvun loppupuolella. Hän oli intersukupuolinen, jonka isä vei leikkaukseen kuusivuotiaana. Pakkoavioliiton ja vuosien vaeltelun jälkeen hän päätyi sodan aikaiseen Lontooseen, jossa kuoli leikkauspöydälle. Sen aiheuttivat edellisen leikkauksen komplikaatiot.

”Uskomaton tarina. Se vain piti kirjoittaa romaaniksi”, sanoo Ilvesheimo.

Ilvesheimo nimesi päähenkilönsä Francescoksi ja myöhäisti tapahtuma-aikaa voidakseen käsitellä kansallissosialismia ja sen suhdetta sukupuoleen ja rotuun. Francesco ei ole erityisen miellyttävä henkilöhahmo vaan muistuttaa Jean Genet’n kirjojen väkivaltaisia ja pelkäämättömiä seikkailijoita.

Francesco ryyppää, lyö, nai ja ajelee nopealla autolla pitkin Eurooppaa. Ihmiset hänen ympärillään katoavat leireille ja sodan jalkoihin.

Vaikka Ilvesheimon löytämä tapausseloste kertoi intersukupuolisista, romaanin Francesco poikkeaa ikäisistään tyttölapsista vain itsepäisen ja poikamaisen käyttäytymisensä ansiosta. Vuosisadan alkuvuosina rodun ja sukupuolen teoriat liittyivät toisiinsa siten, että sukupuolten eron katsottiin olevan suurimmillaan ylemmissä roduissa.

Samaan aikaan saksalainen geenitutkija Richard Goldschmidt teki perhoskokeita, joiden pohjalta hän päätteli rotujen sekoittumisen aiheuttavan epämääräisyyttä sukupuolessa. Natsien käsitykset rodusta ja sukupuolesta eivät siis olleet heidän omaa keksintöään.

Ilvesheimo halusi tutkia totalitarismia, yhteiskuntaa joka pyrkii kitkemään ihmisiltä pois kaiken yksilöllisyyden. ”Se on toivoton yritys. Aina tarvitaan se epätoivottu toinen, likainen aines puhtaan kansanruumiin vastakohdaksi.”

Ylempien rotujen ja luokkien ulkopuolelle jää aina likainen ja epämääräinen joukko, joka kuitenkin uudistaa kulttuuria.

Kirjassa on yksityiskohtia, joissa heitetään päin silmiä historian julmuudet. Kuten se, että Berliinin Valtionoopperan edessä poltettiin kasapäin säädyttöminä pidettyjä kirjoja. Tai miten Brasiliassa pidettiin erityisiä leirejä synnytysikäisiä intiaaninaisia varten ja tuotettiin siten tarvittava työvoima kumiplantaaseille. Plantaaseilta vuoti rahaa sotaa käyvään Eurooppaan.

”Jos vertaa tähän päivään, meillä on tietysti enemmän valinnan mahdollisuuksia. Toisaalta Suomi on helvetin tylsä maa. Pakkovallan tuottama vastarinta on ehkä elävämpää kuin näennäisen tasa-arvoinen, hajuton ja mauton yhteiskunta.”

Romaanissa pelätään natsien urkintakoneistoja ja vankiloita. Ratsioista huolimatta Francesco ja hänen ystävänsä uskaltautuvat salaisiin tapaamispaikkoihin. He järjestävät juhlia, joissa eletään yhtä siveettömästi kuin äänettömästikin. Jazzin harrastajat kokoaavat oman alakulttuurinsa natsien Berliiniin, ja swing-jugendin klubeilla käyvät myös natsiupseerit.

Hitlerin propagandaministeri Goebbels totesi, että saksalaisilla on yksityiselämä vain nukkuessaan. Kaikki muu kuuluu kansalle ja valtiolle. Ilvesheimo kysyykin, kuulummeko myös me yhtä lailla vain taloudelle, ja mitä yksityistä on yhteisöllisen median ja Lex Nokian aikana, kun jokaisesta virtuaalisesta liikkeestämme jää jälki johonkin.

Mutta miksi kirjan keskiössä on natsi-Saksa?

”Suomi taisteli yhdessä Saksan kanssa sodassa, ja myös meillä oltiin innostuneita rodun ja kansan jalostamisesta.”

Ilvesheimo myöntää, että nykyisinkin hellitään samantapaisia käsityksiä sukupuolesta. Intersukupuolisten lasten hoitosuosituksissa näkyy täydellisen ruumiin jalostamisen historia. Jos sukupuoli ei ole lapsen syntyessä selvä, mitataan lapsen sukupuolielin mittanauhalla ja millit ratkaisevat, onko kyse tytöstä vai pojasta. Leikkaus vie useimmiten kyvyn nauttia seksuaalisuudesta ja omasta ruumiista. Voiko olla brutaalimpaa tapaa pakottaa ruumiit kaksijakoiseen sukupuolijärjestelmään?

”Jostain syystä meillä on tarve ajatella sukupuolta kahtena toisensa poissulkevana asiana, ja sitten muokata fyysinen todellisuus vastaamaan ajattelua”, sanoo Ilvesheimo.

Natsien mielestä ylempien rotujen tuli lisääntyä ja täyttää maa. Naiset täyttivät kansalaisvelvollisuutensa synnyttämällä mahdollisimman paljon lapsia.

Lykantropiassa naiset eivät paljon miehiä vilkuile, mutta Ilvesheimo ei silti halua tulla osaksi lesbokirjallisuuden kaanonia.

mainos

”Koko käsite on paholaisen keksintö, Lykantropia on tarina individualistista totalitarismin ja sodan jaloissa, kirja jossa kulttuurin myyttejä kirjoitetaan uudelleen. Oletan, että tekstistä etsitään lähinnä lesboseksikohtaukset.”

Gerry Birgit Ilvesheimo: Lykantropia. WSOY 2009. 290 s.

Akuliina Saarikoski

  • 9.9.2009