Voimakalenteri

Lukuaika: 10 minuuttia

Voimakalenteri

Rientoja helmikuulle!

TOIMINTA

3.2. KINO HERTTA: ANTIFASISTIN ÄÄNI & NO PASARAN! Kulttuurikahvila Hertan ensimmäisessä leffasessiossa nähdään kaksi dokumenttia. Antifasistin ääni (Deti Bakunina -kollektiivi, Venäjä 2008, 76 min.) on dokkari uudesta antifasistisesta liikkeestä Venäjällä. No Pasaran! (Vadim Ligatchev, Venäjä, 2006, 73 min.) kertoo ympäristöprotestikampanjasta puhtaan elinympäristön puolesta metanolin rahtausterminaalia vastaan Azovin kaupungissa kesällä 2003. Esitys Tampereen kahvila Hertassa kello 18, elokuvien jälkeen on avoin keskustelutilaisuus.

5.2. AIKA PISTÄÄ PISTE LEX NOKIALLE, Lex Nokiaksi nimettyä lakiehdotusta vastustavat kansalaiset järjestävät Helsingissä mielenilmauksen. Mielenosoittajat kokoontuvat Asema-aukiolle klo 14.30, josta siirrytään Eduskuntatalolle klo 15 mennessä. Mielenosoittajat vaativat hallituksen lakiehdotuksen sähköisen viestinnän tietosuojalaista hylkäämistä ja hankkeen kuoppaamista lopullisesti. urkintalaki.fi

12.2. POLTTAVA KYSYMYS, paneelikeskustelu ilmastolaista. Keskustelemassa seitsemän kansanedustajaa eri puolueista. Kahvitarjoilu. Helsingin yliopiston Porthaniassa, sali 3, Yliopistonkatu 3, kello 17.30–19.30. Tilaisuuden järjestää Maan ystävät ry. Lisätietoja: kirsi.k.lahti(a)helsinki.fi.

KESKUSTELUT

3.2. MORAALIVARTIO: MAMMONA. Keskustelutilaisuus Karjasillan kirkossa Oulussa kello 18. Ratkaiseeko raha maapallon kohtalon? Kumpi on tärkeämpää, happi vai hiilidioksidi? Aiheesta ovat keskustelemassa Finanssialan Keskusliiton toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi ja piispa Samuel Salmi. Keskustelutilaisuus on tarkoitettu kaikille oululaisille. Aiheiden kirvoittamia mielipiteitä ja kysymyksiä voi lähettää osoitteessa www.oulunseurakunnat.fi/mortaalivartio. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy. Illan teemaan sopivasta musiikista vastaa Aki Louhela. Lastenhoito on järjestetty, joten pienten lasten vanhemmatkin pääsevät osallistumaan. Keskustelun päätteeksi tarjotaan vielä iltateet.

10.2. MORAALIVARTIO: VERIVELJET. Keskustelutilaisuus Karjasillan kirkossa Oulussa kello 18. Illassa puhutaan yhteisöistä, muun muassa urheilujoukkueista ja vanhoillislestadiolaisuudesta. Mitä yhteisö tai joukkue merkitsee siihen kuuluvalle? Paneelissa ovat keskustelemassa AC Oulun päävalmentaja Juha Malinen ja tutkija Heikki Nenonen. Keskustelutilaisuus on tarkoitettu kaikille oululaisille. Aiheiden kirvoittamia mielipiteitä ja kysymyksiä voi lähettää osoitteessa www.oulunseurakunnat.fi/mortaalivartio. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy. Illan teemaan sopivasta musiikista vastaa Aki Louhela. Lastenhoito on järjestetty, joten pienten lasten vanhemmatkin pääsevät osallistumaan. Keskustelun päätteeksi tarjotaan vielä iltateet.

17.2. MORAALIVARTIO: NAISEUS. Keskustelutilaisuus Karjasillan kirkossa Oulussa kello 18. Saako nainen olla nainen, ja mitä se ”naiseus” oikein on? Muun muassa feminismistä, naispappeudesta ja seksuaalisuudesta ovat keskustelemassa esseisti Antti Nylén, kansanedustaja Lyly Rajala sekä pastori ja teologian tohtori Päivi Jussila. Keskustelutilaisuus on tarkoitettu kaikille oululaisille. Aiheiden kirvoittamia mielipiteitä ja kysymyksiä voi lähettää osoitteessa www.oulunseurakunnat.fi/mortaalivartio. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy. Illan teemaan sopivasta musiikista vastaa Aki Louhela. Lastenhoito on järjestetty, joten pienten lasten vanhemmatkin pääsevät osallistumaan. Keskustelun päätteeksi tarjotaan vielä iltateet.

21.2. MITÄ ON KAPITALISMI, MITEN SE MUUTTUU JA VAIKUTTAAKO SE LAINKAAN ELÄMÄÄMME? Avoin keskustelutilaisuus kaikille maailmasta ja sen menosta kiinnostuneille. Alustaa tutkija Jussi Vähämäki. Tampereen kahvila Hertassa kello 15.

24.2. MORAALIVARTIO: HIMO. Keskustelutilaisuus Karjasillan kirkossa Oulussa kello 18. Onko himo syntiä? Hedonimista ja addiktioista saapuvat keskustelemaan viihdeyrittäjä Jussi Ahde, runoilija Heli Slunga ja kirkkoherra Juhani Lavanko. Keskustelutilaisuus on tarkoitettu kaikille oululaisille. Aiheiden kirvoittamia mielipiteitä ja kysymyksiä voi lähettää osoitteessa www.oulunseurakunnat.fi/mortaalivartio. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy. Illan teemaan sopivasta musiikista vastaa Aki Louhela. Lastenhoito on järjestetty, joten pienten lasten vanhemmatkin pääsevät osallistumaan. Keskustelun päätteeksi tarjotaan vielä iltateet.

28.2. MITÄ ON TEHTÄVÄ? LENINISMISTÄ PREKARIAATTIIN JA TAKAISIN. Avoin keskustelutilaisuus, alustaa tutkija Jukka Peltokoski. Tampereen kahvila Hertassa kello 15.

TAPAHTUMA

4.2. HELSINGIN ESITYSTAITEEN KESKUS DEMOILEE Helsingin Kiasma-teatterin lämpiössä kello 17–20. Tapahtumassa myös luento taiteesta ja ruumiillisuudesta osa 1. Sami Santanen luennoi Jacques Lacanista ja hänen ajatuksistaan Kiasman seminaaritilassa kello 18.30.

8.2. SUNNUNTAIPAJA, kaupunkikierroksia & muistipelitapahtumia perheille naperoista mummoihin & vaareihin Annantalon galleriassa & kuvataideluokassa kello 11–14. Paja myös 1.3.

14.2. RUUSUNMARJA-TEEMAPÄIVÄT, teemapäivän tuoksinassa perehdymme asiantuntijan opastuksella & maistiaisten siivittäminä ruusunmarjajauheen terveysvaikutuksiin & monipuoliseen käyttöön. Ruusunmarja-teemapäivät Ruohonjuurissa: Helsingissä kello 11–17, paikalla asiantuntija Siiri Suvalo, Turussa kello 10–16, paikalla keruutuoteneuvoja Sini Martikainen & Tampereella kello 10–16, paikalla asiantuntija Milla Jurva.

Helsinki BONGAA PELIKAPTEENI! -muistipelitapahtumat Annantalon galleriassa, tunnetko muistipelin? Haluaisitko viettää tovin lasten ja ikäihmisten kanssa pelaamalla? Jokaisella kerralla vaihtuva pelikapteeni ohjeistaa pelin. Lopuksi keskustelu kapteenin esille nostamasta aiheesta. 2.2. kello 10 Pelikapteenina tv-toimittaja Mirja Pyykkö. Aiheena Ruudun takana -kirja. Muistikuvia lapsuudesta eläkeikään asti. 16.2. kello 10 Pelikapteenina intendentti Anne Kaarna, Vantaan taidemuseo. Taidemuseo ja ikääntyvien kohtaaminen. 23.2. kello 16. Pelikapteenina aluepoliisi Marko Forss. Näkyvästä poliisitoiminnasta netin Irc-galleriassa. 2.3. kello 10 Pelikapteenina järjestöjohtaja Milla Kalliomaa, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Kylämummi- ja kylävaaritoiminta. 9.3. kello 16 Pelikapteenina psykologi Anja Lyra. Miten perustan eläkeläisten elokuvakerhon? 16.3. klo 16. Pelikapteenina psykologi Pirkko Lahti. Eläkeläisen arki.

LUENNOT & SEMINAARIT

3.2. MUISTETTUJEN HETKIEN VOIMA – Näin luen Proustia, Matti Klinge luennoi Helsingin Annantalon auditoriossa kello 18, luento on osa Mansikkapaikka-näyttelyä. Luennon jälkeen Riitta Heikkinen ja Maila Lyijynen esittelevät Mansikkapaikka-näyttelyn.

4.2. 1800-LUVUN RAHA-AARTEET SUOMESSA, Suomen Muinaismuistoyhdistyksen kuukausikokouksessa Tuukka Talvio esitelmöi, Suomen kansallismuseon auditorio, Mannerheimintie 34, kello 19. Tilaisuus on kaikille avoin & ilmainen. Esitelmä kestää tunnin. POLITIIKKA & SKANDAALIT, Emilia Palonen alustaa aiheesta Mikä karmea rakennus! Skandaalien politiikasta & Juri Mykkänen aiheesta Skandaalit ja rationaalinen politiikka osana skandaalit on tutkijakollegiumin järjestämässä Skandaali – Media, taide, politiikka -luentosarjassa, Helsingin yliopisto, Porthania PIII, Yliopistonkatu 3, kello 16.15, www.helsinki.fi/collegium/events/skandaali.htm.

mainos

9.2. ELETTY MUISTETTU KERROTTU, Seppo Knuuttila luennoi Helsingin Annantalon auditoriossa kello 18, luento on osa Mansikkapaikka-näyttelyä.

13.2. VANHEMMUUDEN KUSTANNUKSET VAAKAKUPISSA, seminaari vanhemmuuden kustannuksista. Mitä vaikutuksia vanhemmuuden kustannuksilla on työelämän tasa-arvolle? Miksi vain osa työnantajista maksaa kustannukset? Miten ratkaista kustannuskysymys parhaalla tavalla? Tervetuloa keskustelemaan teemasta päättäjien ja asiantuntijoiden johdolla, paikalla Stefan Wallin, Vesa Rantahalvari, Rosa Meriläinen, Salla Luomanmäki & Jouko Huttunen. Vanha ylioppilastalon Galleria-salissa, 2. kerros, kello 12–16. Lisätietoja & ilmoittautumiset: sosiaalipoliittinen sihteeri Timo Lehtinen, Suomen ylioppilaskuntien liitto, timo.lehtinen(a)syl.fi.

ELOKUVAT

5.2. KORPPI, Henri-Georges Clouzot’n elokuva Kinokoplan näytöksessä Turun elokuvateatteri ML Media Livissä (ent. Domino) kello 18.

13.2. PALOMA ZAPATA, espanjalainen elokuvaohjaaja vierailee Kino Kaiku -elokuvaklubilla Helsingin Malmitalossa. Illan aikana esitetään ohjaajan lyhytelokuva Soledad – Yksinäisyys. Lyhytelokuvan jälkeen ilta jatkuu täyspitkällä elokuvalla, tällä kertaa Miloš Fromanin teoksella Yksi lensi yli käenpesän vuodelta 1975. Ennen pitkää elokuvaa kuullaan filosofi Juha Olavisen alustus.

19.2. HULLU PIERROT, Jean-Luc Godardin elokuva Kinokoplan näytöksessä Turun elokuvateatteri ML Media Livissä (ent. Domino) kello 18.

27.2. KEN KESEYN IHMEELLINEN ELÄMÄ – painia, beatnikkejä ja psykedeliaa, Juha Olavinen luennoi Ken Keseystä, joka on Yksi lensi yli käenpesän -elokuvan käsikirjoittaja ja kirjailija. Kesey oli kirjallisesti lahjakas urheilijanuorukainen, josta sukeutui hippiliikkeen kantaisä 1960-luvun tyrskyissä. Luento pidetään Helsingin Malmitalon kokoushuoneessa kello 18.

KILPAILU

Suomi FEMMA-GAALA 2009, kotimaisen musiikin palkitsemisjuhla. Femma-raati on valinnut jokaiseen viisi ehdokasta, joista kansa ratkaisee voittajat. Äänestys on avattu osoitteessa: www.femmagaala.fi. Äänestys on auki laskiaistiistaihin 24.2. kello 12 asti & on kaikille maksutonta. Äänestää voi kerran. Femma-gaalan palkintojenjako suoritetaan Helsingin Nosturissa 27.2. kello 20.

KIRJALLISUUS

5.2. EI KÄÄNNY VAAN KÄÄNNETÄÄN. Suomentamisen teemailta Linnunlaulun lukupiirissä keskustelemassa kirjallisuuden taiteilijaprofessori, suomentaja Kersti Juva ja suomentaja Juhani Lindholm. Puhetta johtaa Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton pj, suomentaja Kaijamari Sivill, Helsingin Villa Kivessä, Linnunlauluntie 7, kello 18. Kahvila aukeaa klo 17. TÄMÄNPÄIVÄISET RUNOT, Suomen Lausujain Liiton työryhmä Pirjo Häkkinen, Malla Kuuranne, Susanna Metsistö, Matti Ristinen ja Iiro Kajas lukevat näytteitä vuoden 2008 runoista. Musiikista vastaa Tuija Rantalainen. Esitys Runebergin päivänä kello 19 Helsingin Avoimissa Ovissa.

17.2. KEHRÄYKSIÄ – RAKKAUSRUNOJA & TYKKÄÄMISEN ÄÄNIÄ. Runoa ja puhetta, musiikkia ja lauluja rakkauden ääreltä. Aihe on vanha ja ikiaikainen, mutta näkökulmat ovat uusia. Ihastuksesta, jäähyväisistä, kaipauksesta ja ikuisesta rakkaudesta kehrättyä lankaa. Siitä tehty kirjava takki lämmittää & lohduttaa. Yrjänä Sauroksen runoja Helsingin Avoimissa Ovissa kello 19.

21.2. RUNO & ROCK Perinteinen keskitalven kasapanos runoa ja rokkia, lavalla Esa Hirvonen, Marjo Isopahkala, Juha Kaarsalo, Tapani Fuck Kinnunen, Mika Kivelä, Juha Kulmala, Happea & Mysticaa, juontajana Toney Dee, Turun TVO:lla kello 21.

Tampere TAMPEREEN KIRJAMESSUT 14.–15.2. Tampereen Messu- & Urheilukeskuksessa.

TEATTERI, STAND UP & IMPROVISAATIO

14.2. JP KANGAS & JOUNI KALLIO, Radio 957 Stand up -klubi Tampereen Yo-talolla, ovet kello 17, show kello 19.

24.2. TANGO SIBONEY, suosittu Tango Siboney jälleen Helsingin Avoimissa Ovissa kello 19.

Helsinki KIELLETYT LAULUT, Pirkko Saision ohjaama koskettava, riehakas, hauska ja järkyttäväkin teatteriesitys, joka heittää oman vinon valokiilansa nykyhetken Venäjään ja sen omaperäiseen säädeltyyn ja kontrolloituun demokratiaan. Kielletyt laulut koostuu pääosin Neuvostoliiton vankileireillä syntyneistä runoista, sävellyksistä ja puheenvuoroista, joiden tekijät ovat jääneet tuntemattomiksi. Laulut levisivät suullisena muistotietona koko Neuvostoliittoon ja myöhemmin niitä kuultiin särisevistä magnetofoninauhoista, jollaisia kuuntelemalla neuvostoliittolaiset oppivat tuntemaan myös Vladimir Vysotskin. Esitykset Kaupunginteatterin studio Elsassa, 3.–22.2. kello 19.30.

LIISA IHMEMAASSA, Oranssin Koiran teatteri esitys, ohjaus Kristiina Haapasalo, esitykset 6., 7. & 14.2. kello 19, 8.2. kello 17 & 15.2. kello 15, Narrin näyttämöllä, Hietaniemenkatu 9 C, www.oranssinkoiranteatteri.net.

LIISA LAHOPÄÄMAASSA, Ylioppilasteatterin esitys perustuu löyhästi Lewis Carrollin Liisa ihmemaassa -satuun, jonka nurinkurisuus, pölhömäisyys ja kahjot hahmot inspiroivat Lahopää-versiota. Ylioppilasteatterin Liisa törmää identiteettinsä menettäneeseen supersankari-Irvimieheen, laiskaan Lussu Hatuntekijään ja silkasta kiltteydestä vankilaan joutuneeseen Tittelitähiin, sekä joutuu keskelle ruokasotaa. Lahopäämaata, jossa ei asu ollenkaan lapsia, hallitsee kaalimato Lahopäättäjä, joka välittää vain itsestään. Selviääkö Liisa seikkailusta ehjin hamein? Esityksen vakavampia teemoja ovat aikuiseksi kasvaminen, yksinäisyys ja lasten merkityksen unohtaminen. Ylioppilasteatterilla on lainassa mahtava koreografi Jenni-Elina Lehto, joten esityksessä on puheteatterin lisäksi paljon tanssia. Ohjaus & teksti: Alma Lehmuskallio. Ikäsuositus yli 6-vuotiaille. Ensi-ilta 7.2. kello 18, muut esitykset 12.2.–7.3.

mainos

AINO – TAHDON TÄMÄN RAKKAUDEN, Aino on Virpi Haataisen ohjaama näytelmä suomalaissyntyisestä kirjailijasta Aino Kallaksesta (1878–1956), joka avioitui virolaisen diplomaatin Oskar Kallaksen kanssa. Näytelmä keskittyy ajanjaksoon, jolloin Aino Kallas elää kiihkeää etsikkoaikaa sekä naisena että kirjailijana. Porvarillisen elämänmuodon rikkoo myrskyisä rakkaussuhde Eino Leinoon, joka herättää Ainon tukahtuneen luovuuden. Taustalla riehuu ensimmäinen maailmansota, joka tuo pelkoa ja turvattomuutta, mutta myös valtavan halun elää. Ensi-ilta 10.2. Avoimissa Ovissa kello 19, muut esitykset 12.2.–24.4.

Turku HUMANITAARIO. Olen unelmointi, kaikki mahdollisuudet, kaipuu ylös, vapaus, kohoaminen, kuume ja transsi. Olen organismi, sosiaalinen eläin, biologia, defenssi, välttämätön, kasautuva informaatio, orja ja narri. Mikä on ihminen? Kuka on jumala? Missä matematiikka? Ja aina kun saavun loppuun, olen jälleen alussa ja aloitan kaiken uudestaan. Tuukka Jukolan esitykset Köysiteatterin aulassa 11. & 12.2. & Fluxee-klubilla 7.3.

JONKUN TOISEN TARINA. Esitys on kuvaelma naisesta. Se kertoo mosaiikkimaisen tarinan naisen hajoamisesta & matkasta kohti unelmaa. Millaiseen tarinaan nainen mahtuu? Kenen tarinaa nainen kertoo? Onko unelma liian suuri? Onko rooli liian pieni? Onko katsoja sopiva? Mikä on nopein reitti lähemmäs toista ihmistä? Mikä on unelman hinta? Elsa Ervastin esitykset Köysiteatterissa 18., 20., 21., 22., 24., 26., 27. & 28.2. kello 19.

Vesilahti PERSIKAN TUOKSU, Teatteri Kurjen hillittömän hauska komedia, joka kertoo hirtehisen tarinan siveydestä, menneisyyden haamuista, pöllöistä sekä kohtalokkaista väärinkäsityksistä. Käsikirjoitus ja ohjaus: Timo Järvelä. Esitykset Vesilahden nuorisoseurantalolla 7., 13., 15., 20. & 22.2. & 7., 8., 13., 15. & 21.3., Rautialantie 139. Esitykset perjantaisin & lauantaisin kello 19, sunnuntaisin kello 15.

TANSSI & SIRKUS

Helsinki HELSINGIN XII FLAMENCOFESTIVAALI – flamencoa Pohjolasta 12.–13.2. Gloriassa, Soniquete, Anu Silvennoinen & Tanja Tuurala: Soleá Online, Estados del yo -flamencoteos, Pepita Rohde & Poul Knudsen, www.flamenco.fi.

UNDERNEATH, Riina Saastamoisen teoksessa tanssijoina toimivat Teatterikorkeakoulun kolmannen vuosikurssin tanssinopiskelijat, joille teos on kandidaattiopintojen taiteellinen näyte. Teoksen nimi Underneath viittaa vedenalaiseen maailmaan, pinnan alla ja piilossa olevan elämän dynamiikkaan. Teoksen liikekielen inspiraation lähteinä ovat toimineet veden läheisyydessä esiintyvät muodot ja elementit kuten kivet, aallot, vesikasvillisuus sekä veden eliöt. Ensi-ilta 20.2. kello 19 Stoassa. Muut esitykset 21.–26.2.

FESTARIT

28.2. PSYCHOTROPIC CARAVAN FESTIVAL, Circle, Lord Vicar, Vibravoid & Dark Buddha Rising Helsingin Nosturissa.

Helsinki MUSICA NOVA, New York Is Now, nykymusiikkifestivaali 7.–14.2. dj Spooky, Sami Klemolan & Timothy Pagen nykyooppera Ihmiskunnan rakastajat & muuta ohjelmaa Helsingin gallerioissa, Kiasmassa, Finlandia-talossa, Stoassa & Annantalossa.

KIERTUEET

NAUGHTY WHISPER & PSG 11.2. Helsingin Semifinalissa, keikalla myös Renoise, 13.2. Tampereen Vastavirrassa, myös Renoise & SnoWhite, 18.2. Turun Klubilla, myös Rendez-Vous & 20.2. Ketjureaktori 2009 -tapahtumassa, Helsingissä Harjun Nuorisotalolla.

SAWADU, Pariisista tulevan afrobeat-jazzkolmikko 4.2. Jyväskylän Popparissa, 5.2. Ylivieskan Akustiikassa, 6.2. Porin Palmgren-konservatoriossa, 7.2. Turun Seudun musiikkiopistossa, 8.2. Maarianhaminan Winter Jazzissa, 10.2. Tampereen Klubilla, feat. Kalevi Louhivuori tp, 11.2. Helsingin Juttutuvassa, feat. Kalevi Louhivuori tp, 12.2. Helsingin Harjun nuorisotalolla & 13.2. Mikkelin Artiumissa.

ROCK, POP, METALLI, DANCEHALL

2.2. RISTO, Sunnuntaijamit Oulun 45 Specialissa.

4.2. KRISTIAN ANTTILA & THE CAPITAL BEAT, Svenska Talande Klubben Helsingin Korjaamolla. EPPU NORMAALI Oulun 45 Specialissa.

5.2. 22-PISTEPIRKKO Oulun 45 Specialissa.

6.2. EDU KEHÄKETTUNEN & TOP BILLIN Tampereen Yo-talolla. OBSCURANT, DEATHBOUND & MUTAGEN Jyväskylän Lutakossa. COSMO JONES BEAT MACHINE Oulun 45 Specialissa.

7.2. KUUSUMUN PROFEETTA Jyväskylän Lutakossa.

8.2. LM.C Helsingin Gloriassa.

mainos

10.2. HAPPORADIO, PIN ION & PHOENIX EFFECT Helsingin Gloriassa.

11.2. MIKAEL GABRIEL, GREEDY, FLOWBOYSFAM, DILEMMA, EDDIE B, HOUST+BEATBOX & ISKULAATIKKO, dj:t Homeboy & Kofi Helsingin Gloriassa. VANDAALIT, 70-LUVUN VIHANNEKSET & JS & STRUMMERS Helsingin 6. linjalla.

13.2. DREAMTALE & DOMINA Tampereen Yo-talolla.

14.2. NÖDVÄRN, GIFT GAS ATTACK, ANTI-KONTROL, KUOLEMA & RAMPAGE, Aseistakieltäytyjäliiton tukikeikka Helsingin Rauhanasemalla. PINTANDWEFALL & TUOMAS HENRIK JEESUKSEN KRISTUKSEN BÄNDI Tampereen Yo-talolla.

20.2. MR WILLY’S FUNK SESSION BAND, dj:t Leijonamieli & SamBoogie, Sugar Daddy -funkspektaakkeli Tampereen Yo-talolla.

21.2. FRIDA HYVÖNEN Helsingin Korjaamolla.

25.2. HUSBAND Tampereen Yo-talolla.

26.2. LAULUNTEKIJÄKLUBI Helsingin Gloriassa. MY FIRST BAND Tampereen Yo-talolla.

27.2. FIVE MINUTES FOR MYSELF, dj Malakai, Helsingin seudun Seta esittää Kaappibileet Helsingin Gloriassa. KAUKO RÖYHKÄ & RÄTTÖ & LEHTISALO Tampereen Yo-talolla.

28.2. NOTKEA ROTTA Helsingin Gloriassa. UNLEASHED, BELPHEGOR & DEVIAN Hammer Battalion North Tour 2009 Tampereen Yo-talolla.

TANGO, JAZZ & VIIHDE

3.2. ABOA NOVA I –konsertti yhteistyössä CCA-kuoron kanssa. Aboa Nova on Turun AMK:n Taideakatemian musiikin koulutusohjelman nykymusiikkikonserttien sarja. Jokaisessa konsertissa on vieraana nykysäveltäjä, joka valitsee konserttinsa ohjelmiston yhteistyössä musiikkiakatemian opettajien kanssa ja saapuu Turkuun ohjaamaan omien teostensa harjoituksia. Säveltäjävieras saa myös valita mieleisensä seuran eli toisen nykysäveltäjän teoksen esitettäväksi. Aboa Nova I -konsertissa nautimme säveltäjävieras Uljas Pulkkiksen ja hänen konserttiin valitsemansa toisen säveltäjän espanjalaisen Tomás Luis de Victorianmusiikista. Turun Vanha Akatemiatalo, Rothoviuksenkatu 2, kello 19.

KLUBIT

7.2. OK POP, dj:t Koivu & Miklos Tampereen Yo-talolla.

21.2. PLAUGE PRESENTS OFF THE HOOK: Ringside Soundsyste, Dalion, Herman Prime, Nikola Tesla, Åke Kanaria & Lars Palmas Tampereen Yo-talolla.

GALLERIAT

Helsinki HETKI AIKAA, Elina Liikasen kangas- & korumaalauksia, SANATTOMIA KIRJOJA, Esko Eerolan taiteilijakirjoja & tussimaalauksia & KAIKKI YHTEISET ASIAT, Tuukka Vasaman, Masi Eskolinin & Kaisa Illukan esitysinstallaatio Eeva-Liisa Mannerin runoihin 14.2. asti galleria Laterna Magicassa, ma–pe 11–17, la 11–15.

DIVINE PLEASURES, Panagiotis Balomenosin kaksi erilaista installaatiota, jotka muodostavat näyttelyn kokonaisuuden 15.2. asti galleria Sinnessä, ti–su 11–17.

PUUTARHA, Pia Kousan näyttelyn teokset muodostavat yhdessä tilan, jossa luonto esiintyy kulttuurin rajaamissa kehyksissä merkityksillä latautuneena, 15.2. asti galleria Huudossa Uudenmaankadulla, ti–pe 12–18, la–su 12–16.

JANNE KIISKILÄN veistoksia 15.2. asti galleria Huudossa Viiskulmassa, ti–pe 12–18, la–su 12–16.

mainos

AQUA, Urho Kähkösen maalauksia 22.2. asti kulmaGalleriassa, ma–pe 12–18, la–su 12–16.

NÄIN SYNTYY HYVIÄ VANHEMPIA, Jussi Koitelan videoinstallaatio, teos nostaa perheestä & sen merkityksistä käytävät keskustelut & kamppailut julkiseen kaupunkitilaan, näyttely 27.2. asti galleria Alkovissa, Helsinginkatu 19, näyttely avoinna ympäri vuorokauden.

VIERAILTA MAILTA, Liisa Liljan & Ritva Pohjanheimon maalauksia 27.2. asti Kisällitalo-galleriassa, Nokiantie 2-4, 3. kerros, ma–pe 8–16.

KOURALLINEN TUHKAA, näyttely katsoo Kalevalaa seitsemän taiteilijan silmin, 1849 nykymuotoisena julkaistu kansalliseepos todentuu tähän päivään maalauksina, grafiikkana ja rautaveistoksina 4.–28.2. ANT-galleriassa, ti–pe 12–17, la–su 12–16.

VEIKKA JA SEN VELI – kissojen elämää, Katri Tuulia Pelanderin maalauksia & piirroksia 4.2.–3.3. galleria Indoressa, Castreninkatu 3, ma–pe 11–16, la 11–14, su 12–16.

VIHREÄ KUU & YÖ ON ELÄIN, Eeva-Leena Eklundin & Milla Toivasen maalauksia 6.2.–1.3. Forum Boxissa, ti-pe 11-17, la-su 12-16.

NURKKAKUNTA 2, Koskien Kauneutta, Stefan Bremerin, Jyrki Parantaisen & Jouko Lehtolan teoksia 8.2.–15.3. galleria Krista Mikkolassa.

Pääkaupunkiseutu ONNELLINEN KAUPUNKI, Espoon, Helsingin & Vantaan kaupunkien asukkaat ovat ideoineet Onnellista kaupunkia 4V-hankkeen järjestämässä ideakeräyksessä talven aikana. Ideakeräykseen osallistui kaikenikäisiä kaupunkilaisia. Ajatukset, sarjakuvat, tarinat ja piirrokset on kerätty näyttelyiksi kaikkiin kolmeen kaupunkiin. 4V-hankkeen tavoitteena on tehdä yhteistyössä asukkaiden, vuokrataloyhtiöiden ja kuntien kanssa kaupunkiympäristöstä entistä viihtyisämpi ja turvallisempi. Hanke tukee toimintamuotoja, jotka edistävät kestävää elämäntapaa ja yhteisöllisyyttä.

Näyttely Helsingissä 4.–13.2. kulttuurikeskus Stoan aulassa, Vantalla 4.–27.2. monitoimikeskus Lumossa & 9.–20.3. Länsimäen kirjastossa & 10.2.–2.3. Espoon keskuksen yhteispalvelupisteellä, 4.–26.3. Sellossa, Leppävaaran kirjastossa & 1.–28.4. Entressen kirjastossa, www.4v.fi.

Tampere PARASTA ENNEN, Jarkko Rantasen maalauksia yläkerrassa & HIRMUT VAILLA NIMEÄ, Tyko Elon veistoksia alakerrassa 7.2.–1.3. galleria Rajatilassa, ti–pe 13–18, la–su 12–16.

Turku JÄÄ HYVÄSTI, Ihana Havon & Miss Kompron näyttelyssä maalauksia & veistoksia 22.2. asti galleria Titankikissa, ti-pe 12–18, la-su 12–16.

MUSEOT

Salo MIESTEN HUONE, Jarmo Mäkilän näyttely pääsaleissa & TOSIYSTÄVÄT, Suvi Toivoniemen näyttely studiossa 7.2.–29.3. Salon Taidemuseon Veturitallissa, ti–pe 10–18, la 11–17, su 11–18.

Tampere AN AMERICAN WAY OF SEEING, Alex Katzin suurikokoisia teoksia, joiden selkeät väripinnat tuovat mieleen poptaiteen. Maalausten aiheina on New York ja sen ihmiset, mutta myös Mainen ja Yhdysvaltain itärannikon luonto. 21.2.–31.5. Sara Hildénin taidemuseossa, ti–su 11–18.

VALOKUVAT

Helsinki OPENING, Axel Straschnoyn installaatio 15.2. asti Suomen valokuvataiteen museo museonkaupassa ti–su 11–18. Straschnoy pohtii teoksessaan kirjan olemusta. Voiko kirja elää & luoda jatkuvasti uutta taidetta? Kirjasta on tällä hetkellä olemassa kaksi uniikkia työversiota. Toinen niistä on nyt esillä museon kauppaan rakennetussa installaatiossa mustaan muoviin käärittynä. Kirjaa ei avata vaan Straschnoy esittää sarjan röntgenkuvia. Hän antaa tällä tavalla katsojalle mahdollisuuden kurkistaa kirjan sisälle. Kirjan sisällä piilee yllätys.

HABANEROS – KUVIA HAVANNAN KADUILTA, Heli Kumpulan valokuvia 28.2. asti Arabianrannan kirjastossa, ma–to 10–20, pe–la 10–16.

AFRICAN AWAKES, Manuel Scriman valokuvanäyttely 6.–26.2. Caisan galleriassa, ma–pe 10–18.

MENTAL SNAPSHOTS – Siellä silloin ja täällä nyt, Meri Määtän & Satu Kettusen valokuvateoksia Roomasta, sarja kollaasimaisesti toteutettuja valokuvalaatikoita 3.2.–2.3., Café Redissä, Arkadiankatu 19, ma–pe 8–18.

Voimakalenterissa julkaistaan tietoja tapahtumista, kursseista, teatteri- & tanssiesityksistä, musiikkitapahtumista & näyttelyistä. Seuraava Voima ilmestyy 3.3. ja on jakelussa maaliskuun. Tietoja seuraavaan kalenteriin otetaan maanantaihin 18.2. kello 12 asti voima(a)voima.fi. Voima päättää tietojen julkaisusta.

mainos

Toimittanut: Hannele Huhtala

  • 9.9.2009