Lähimetsästä puistopalstaksi: kaupunkimetsän lyhyt historia.
Kaupunki laajenee ja metsää jää sirpaleiksi lähiöiden tiukkaan syleilyyn. Asukkaat ottavat nämä epäviralliset luonnonmuistomerkit osaksi arkeaan. Lähimetsästä tulee se naapuri, jonka luona käydään kylässä ja jonka kanssa pysähdytään pohtimaan sitä jotakin, minkä olimme jo vähällä menettää. Ja sitten… joku käynnistää moottorisahan.
Kaupunkimetsien historia toistaa itseään tällä kertaa Helsingin Roihuvuoressa. Tapaan alueelle muuttaneen pitkän linjan metsäaktivistin Matti Ikosen Tulisuontiellä, missä hän havaitsi rakennusviraston ilmoituksen puolitoista viikkoa sitten. Juliste kertoo ulkoilijalle uutisen, jota voisi säikähtää: Hiidenkirnujenrinteen metsään on suunniteltu hoitotoimenpiteitä, ja metsurit aloittavat työnsä maastossa pian.
Asiasta on siis ehditty jo päättää, mutta ehkäpä kaikki on kunnossa ja huolellisesti suunniteltua, eikä ole syytä pelätä metsäluonnon puolesta? Ikosen mielestä hoitosuunnitelma uhkaa kuitenkin hänen lähimetsänsä luontoarvoja ja tulevaisuutta. Hänen ja muiden luonnonystävien valppaus ja aktiivisuus on vaikuttanut asioiden kulkuun.
Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri on pyytänyt rakennusvirastoa lykkäämään Hiidenkirnujenrinteen maastotöiden aloittamista, kunnes kaupunginhallitus saa hyväksyttyä uuden luonnonhoidon linjauksen, joka koskee koko kaupungin kaikkia luonnonhoitosuunnitelmia.
Käymme Itäväylän kupeessa sijaitsevaan metsään, joka ihastuttaa runsaspiirteisyydellään. Miten mahtava seikkailumaailma tämä lieneekään lasten mielestä. Pökkelöitä ja maapuita on yllättävän ja ilahduttavan runsaasti.
Mitään huomiotaherättäviä kuivuustuhoalueita ei satu silmään ainakaan nyt keskellä talvea. Nuoret haavat ovat välttyneet hirvien laidunnukselta ja päässeet hyvän kasvun alkuun.
Entä mitä kaikkea huomaamatonta ja harvinaista näillä komeilla raidoilla ja muilla jopa 80-vuotiailla lehtipuilla mahtaakaan kasvaa ja elää? Pohdimme voisiko täältä löytyä vielä joskus raidankääpäripsikkää. Pikkutikan pesimämetsikkökin tästä voisi tulla ennen pitkää.
Minuakin alkaa askarruttaa, että mitä osia tästä rikkaudesta oikein aiotaan raivata pois. Kaadettavia tai säilytettäviä puita ei näytä merkityn maastoon. Hoitosuunnitelmassa käytetty terminologia ei helpota tilanteen hahmottamista.
Mitä esimerkiksi ”suojuspuuhakkuu” mahtaa tarkoittaa täällä harmaaleppälehdossa? Käsite on lainattu siekailematta kuusikoista, joita kasvatetaan yksinomaan puuntuotannon tarpeisiin.
Hiidenkirnujenrinteeseen aiotaan istuttaa metsälehmusta ja vuorijalavaa. Jalopuilla halutaan ”lisätä alueen arvostusta” ja ”rikastuttaa alueen luontoa”. Olemassa olevan puuston poistaminen ja puuntaimien istuttaminen tilalle kuitenkin lähinnä viivästyttäisi metsän suojeluarvon kasvua.
Se olisi valitettavaa etenkin täällä Etelä-Suomessa, missä vanhoja metsiä on jäljellä kovin vähän. Ei kai tätä lehtoa vain aiota hoitaa pelkästään hoitamisen itsensä vuoksi?
”Metsän köyhdyttäminen puistoksi voi johtaa jopa siihen, että koko viheralueesta on helpompi luopua rakennustuotannon hyväksi”, Ikonen pelkää.
Luonnonhoitosuunnitelman mukaan lahopuun jättämisessä maastoon huomioidaan ”maisemalliset näkökohdat niin, ettei parhaille näkymille jätetä risukkoisia alueita ja maapuita lahoamaan”.
Onko kuolleen puuaineksen panettelun tarkoituksena johdatella kaupunkilaiset ”haluamaan” luontoarvojen heikentämistä? Metsän eliöyhteisössä lahopuu lisää lajiston monimuotoisuutta, jonka maallikkokin nykyään tietää arvokkaaksi asiaksi.
Kauneuskäsitteitä on monenlaisia, mutta luonnon monimuotoisuus ei ole makuasia. Olisiko sitä tämän takia helpointa ja viisainta pitää tärkeimpänä lähtökohtana silloin, kun kaupunkimetsien hoitotarvetta arvioidaan?
Entä kuka mittaisi sen murheen, jota lähimetsän runteleminen tunnistamattomaksi tuottaa sen ihmisnaapureille?
_______________
Tarkka snobi
Raidankääpäripsikkä on Euroopan pienikokoisin, puolen millin mittainen kovakuorianen. Se asuu vain ja ainoastaan raidankäävän pilleissä. Raidankäävän kasvupaikkana on raita tai muu lehtipuu. Raidankääpäripsikän olemassaolo lajina huomattiin ensimmäisen kerran vasta 1990-luvulla. Suomesta sitä on löydetty vain muutaman kerran. Tuorein havainto on viime marraskuulta Helsingin Keskuspuistosta.
_______________
Mitä lähimetsäsi virastosuhteille kuuluu?
Helsingin kaupungin rakennusvirasto on eriyttänyt asiantuntijatyönsä ja tuotantopalvelunsa vuoden 2009 alusta lähtien. Rakennusvirasto on nyt asiantuntijaosapuolena, joka ostaa viheralueiden hoitoon ja rakentamiseen liittyvät käytännön työt Helsingin kaupungin rakentamispalvelulta. Järjestely on tehty ”vastaamaan tehokkaammin Helsingissä edessä oleviin mittaviin rakennushankkeisiin”.
Onko tämä huono uutinen kaupungin metsäluonnolle? Olisivatko lähimetsät paremmassa turvassa ympäristöviranomaisten huomassa?
Saan Pekka Saurilta rauhoittelevan vastauksen, että uusi luonnonhoidon linjaus on yritetty saada yhdenmukaiseksi nimenomaan ympäristöhallinnolta tulevan luonnon monimuotoisuuden toimintaohjelman kanssa.
_______________
Maria Haanpää
