Hädän kiljahdus

Lukuaika: < 1 minuutti

Hädän kiljahdus

Voimakalenteri: Turun kaupunki käyttää kulttuurimäärärahojaan taloutensa paikkailuun.

TAPAHTUMA Turun kaupunki käyttää kulttuurimäärärahojaan taloutensa paikkailuun. Ammattikorkeakoulun johto leikkaa vuosi vuodelta Turun taideakatemian rahoitusta, jolloin se hiljalleen kuihtuu pois.

Akatemiaan valittiin taidekoulutuksen johtajaksi taiteen korkeakoulutuksen saanut henkilö. Nyt tilalle yritetään ajaa talousjyrä, joka leikkaa budjetin neljännekseen, lopettaa epämääräisen taidehiippailun ja muuttaa koulun tuottavaksi yksiköksi turkulaisen liike-elämän palvelukseen.

Tätä vuosia seuranneena me opiskelijat emme voineet tyytyä vain katselemaan, kun taideakatemiaa ajetaan alas. Jotain oli tehtävä.

Taideakatemian Yön tarkoitus on vaikuttaa asioiden tilaan taiteen keinoin ja saada turkulaisetkin ymmärtämään, mistä taiteessa on kysymys. Päättäjille tämä tuntuu olevan täysin mahdotonta.

Keksimme idean monitaideteoksesta, joka koostuu taiteen eri alueista ja mukana kulkevasta sanomasta, eli kaupunkilaisten terveisistä päättäjille. Kun virkamiehet eivät tunnu kuuntelevan, muovaamme asian heille vaikka savesta. Teokseen saavat tulla mukaan kaikki, joilla on jotain sanottavaa ja jotka haluavat kokeilla uusia keinoja sen perille saattamiseksi.

Vaikka tapahtuma on hilpeä ja iloinen, se on pikemminkin riemunkiljahdukseksi naamioitu hätähuuto taiteen puolesta. Jos se jossain on uhattuna, niin Turussa. Kirjoitukset on kirjoitettu, adressit kerätty. Kulkue on marssinut läpi kaupungin.

Turun kulttuuritahto näyttää edelleen olevan kulttuurin tuhoaminen. Kaupungissa, jossa taiteilijoilta on viety työtilat ja kaupunginteatterilta avustukset, halutaan nyt lopettaa myös taideopetus. Kuljemme kohti kylmää yhteiskuntaa, josta taide on häädetty ja tehokkuus maksimoitu.

Päämääränä kulttuuripääkaupunki ilman kulttuuria.

Kirjoittaja on Taideakatemian opiskelija & yksi tapahtuman järjestäjistä. Turun taideakatemian Yö on opiskelijoiden järjestämä, avoin & ilmainen tutkimusmatka taiteeseen 19.11. kello 18, jolloin Aurajoen ranta leimahtaa toimintaan. Vanhasta köysitehtaasta muodostuu 400 metriä pitkä hiukkaskiihdytin, jossa taiteen eri lajit törmäävät ihmisiin & toisiinsa.

Piia Hirvensalo

  • 9.9.2009