Lukuaika: 2 minuuttia

Jättiläisten show

Islantilaisilla on huono pelisilmä. Maa päättää jatkaa valaiden tappamista, vaikka todellinen jackpot lepää turistien lompakoissa. Valasturismi on kasvava ansaintakeino ja valaatkin pelastuvat.

Läntisessä islannissa sijaitsee kapea, pitkä niemi, jonka päästä löytyy Stykkisholmurin pieni kylä. Alue on tullut tunnetuksi valassafareistaan.

Pulitamme valasmatkoja tekevälle Eyjaferoir-yhtiölle vajaat sata euroa viiden tunnin meriseikkailusta. Sää on sumuinen, mutta tyyni. Valasalus ei ole mikään lemmenlaiva vaan karu purkki, jota käytetään ilmeisesti kalastukseen. Aluksi ei tapahdu yli tuntiin mitään. Alus puskee sumun sekaan merelle. Saksalaiset turistit alkavat pitkästyä ja lapsille tulee kylmä.

Mutta pian show käynnistyy. Ensin näkyy kaukana mustahkon lahtivalaan selkäkyhmy. Alus ajaa hetken moottorit täysillä sitä kohti ja pysähtyy sitten liukumaan. Merten nopealiikkeiseksi vinttikoiraksi kutsuttu lahtivalas on vielä hetken osittain näkyvissä. Se on yli viisimetrinen. Juuri tätä lajia norjalaiset ja islantilaiset pyytävät edelleen. Sympatiani ovat hetkessä tämän upean eläimen puolella.

Pian kohtaamme uuden ja suuremman ilmestyksen. Runsaat 15- metrinen kaskelotti on noussut pintaan uimaan. Jopa kilometrien syvyydeltä mustekaloja pyytävä  harmaa hammasvalas on hieno näky. Muutaman minuutin kuluttua kaskelotti nostaa pyrstönsä ylös ja sukeltaa hitaasti. Jäljelle jää vaahtoa meren pinnalla. Ennen painumistaan mereen kaskelotin hengityssuihku sekä näkyi että kuului selvästi. Olimmehan siitä vain kymmenen metrin päässä.

Vaikka jo nähtyjen valaitten tapaaminen lämmitti mieltä paljon enemmän kuin kylmää merituulta lievittämään napatut makeat viinipaukut, niin ehdottomin must oli vielä edessä. Stykkisholmur on yksi harvoista paikoista pohjoisella pallonpuoliskolla, missä voi kohdata suurimman koskaan maapallolla eläneen otuksen.

Hitaasti se tulee esiin. Kerrallaan  siitä on näkyvissä vain vaatimaton kymmenen metrin kaistale harmaansinistä selkää. Vaikka pinnan alla jättiläisestä lähtee sumusireenimäinen matala”haukahdusulvonta”, joka vastaa voimakkuudeltaan  kymmeniä dynamiittiräjäytyksiä, niin pinnalla on täysin hiljaista.

Sinivalas tietää kokonsa ja arvonsa, eikä turhaan riehu. Sen strategiset mitat ovat keskimäärin 25 metriä ja 100 000 kiloa. Mahtavat muodot eivät kuitenkaan ole auttaneet valaanpyytäjiä vastaan. Sadan vuoden aikana jättiläisten luku on laskenut noin sadastatuhannesta muutamiin tuhansiin.

Valasturistien määrä on Islannissa kasvanut rajusti. Viime vuonna turisteja oli satatuhatta. Miltei puolet kaikista maahan saapuvista ulkomaisista matkailijoista on kiinnostunut valasretkistä. Valassafarit tuottavat rahaa moninkertaisesti enemmän kuin maan valaanpyynti.

Valastietäjä, tohtori  Ole Lindquist on vetänyt valasretkiä jo useiden vuosien ajan. Hän on myös mukana kansainvälisten ympäristöjärjestöjen toiminnassa valaanpyyntiä vastaan. Hänen mukaansa nykyisessä valanpyynnissä kyse on paljolti sisäpolitiikasta.

”Islannin eri ministeriöt saavat varsin itsenäisesti päättää omista asioistaan. Kalastusministerimme on itse kotoisin kalastus- ja valaanpyyntialueelta ja haluaa varmistaa paikallisen kannatuksensa”, Lindquist kertoo.

Poliitikot saavat tukea yrityksiltä, ja päinvastoin, vaikka monet Islannin suuryrityksistä ovat kiusaantuneita ulkomaisesta arvostelusta ja boikottiuhistakin maan valastuksen takia.

Valaanpyynti nähdään myös kädenojennuksena kalastajille. Aikoinaan kalastus oli ylivoimaisesti Islannin tärkein vientitulojen tuoja, mutta muuttuvassa maailmassa sen merkitys on vähentynyt. 

Lisäksi kalastajat valittavat, että valaat syövät heidän kalansa. Todellisuudessa esimerkiksi sinivalaiden ruokalistalle kuuluvat enimmäkseen pienet planktonäyriäiset.

Islannissa kansalaisjärjestöt ovat melko hiljaa valaanpyynnistä. Kun Sea Shepherd -järjestön aktivisti Paul Watson halusi viime vuonna tulla saarelle valaanpyyntiä häiritsemään, niin Islannin Luonnonsuojeluliitto toivoi vierailun peruuntuvan.

Valaan kohtaaminen omassa ympäristössään on esteettinen ja eettinen  kokemus. Valaita arvostavat islantilaiset sanovat, että jokainen Islantiin saapuva matkailija voi äänestää lompakollaan valaiden puolesta. Tietoisuus valaitten ja delfiinien ekologisesta merkityksestä, monimuotoisesta äänimaailmasta ja käyttäytymisestä lisää jatkossa edelleen niiden suosiota.

Valaiden näkeminen lihamöykkynä on ajan mittaan varmasti väistyvä katsanto Islannissakin. Uskon, toivon.

Riku Cajander

Kommentoi Facebookissa
  • 9.9.2009