Kirjoittanut Oona Juutinen

Afganistanin ainoa tyttöbändi

Lukuaika: < 1 minuutti

Afganistanin ainoa tyttöbändi

”You give me all your love, you give me all your kisses / and then you touch my burka and don’t know who is it.” -Burka Blue

Vuonna 2002 saksalaiset musiikkialan työntekijät järjestivät modernin musiikin kurssin Kabulissa, Afganistanissa. Kurssilla 25-vuotias Nargiz istutettiin rumpujen taakse.

Nargiz ihastui soittamiseen siinä määrin, että päätti perustaa bändin kahden ystävänsä kanssa. Kokoonpano sai nimekseen Burka Band. Yhdessä naiset kirjoittivat kappaleen nimeltä Burka Blue, joka kertoo siitä, miltä burkan käyttäminen tuntuu.

Saksalainen Aka Tak -levy-yhtiö julkaisi kappaleen singlenä vuonna 2003. Siitä tehty remixaus muodostui pian suureksi klubihitiksi. Musiikkivideolla sinisiin burkiin pukeutuneet naiset veivaavat kitaraa ja paukuttavat rumpuja kuin ketkä tahansa muusikot – erona ainoastaan se, ettei naisista näy hiuskarvaakaan.

Haastatteluissa Nargiz on kertonut burkien käytön videolla olleen osittain vitsi, mutta myös tarpeellista bändin jäsenten turvallisuuden vuoksi. Kaikkialla Afganistanissa modernia naista ei vieläkään katsota hyvällä silmällä. Bändin jäsenet saattaisivat joutua vakavaan vaaraan, jos heidän henkilöllisyytensä paljastuisi uskonnollisille fanaatikoille.

Bändi harjoittelikin visusti lukittujen ovien takana. Myös sinkun nauhoitus ja musiikkivideon kuvaukset tehtiin salassa.

Suosionsa huipulla Burka Band soitti yhden keikan Kölnissä, Saksassa. Afganistanissa bändi ei koskaan esiintynyt. Tällä hetkellä yhtye on telakalla – Nargiz soittaisi mielellään yhä, mutta sanoo sen olevan nykyoloissa mahdotonta.

Yhtyeen laulaja, aikaisemmin kääntäjänä toiminut nainen, on muuttanut Pakistaniin voidakseen harrastaa laulamista pelkäämättä turvallisuutensa puolesta.

Nargizin mukaan Afganistanissa on vain noin kymmenen ihmistä, jotka tietävät Burka Bandin jäsenten henkilöllisyyden.

Burka Bluen musiikkivideo YouTubessa http://youtube.com/watch?v=m8fCXUKLQyg

Oona Juutinen