Testin kokeilevimmassa albumissa ruoditaan WTC-tornien romahdusta ja Irakin sotaa kymmenen A3-kokoisen sivun verran.

Pikkuvanha reality-Peppi

Marjane Satrapin Persepolis-sarja on omaelämäkerta tekijän lapsuudesta ja nuoruudesta. Vapaamielisen iranilaisperheen pikkuvanha tytär ei tahdo sopeutua vallankumouksen myötä uskonnolliseksi muuttuneeseen yhteiskuntaan, eikä elämä Euroopassakaan suju suunnitellusti.

Suomeksi sarjaa on julkaistu puoliväliin. Persepolis – iranilainen lapsuuteni -albumissa pikku-Marjane elää sodan ja vallankumouksen keskellä. Sukulaisia ja tuttavia pidätetään ja uskonnollinen poliisi valvoo kaduilla, mutta Marjanen perhe käy salajuhlissa. Rohkea tyttö soittaa suutaan koulussa ja joutuu hankaluuksiin uskonnollisten auktoriteettien kanssa.

Vaikka jatko-osa Persepolis 2 – The Story of a Return sijoittuu tutummille seuduille ja rauhallisempaan yhteiskuntaan, ei juonenkäänteissä edelleenkään pihistellä: Itävaltaan muuttanut teinityttö ryhtyy huumekauppiaaksi ja päätyy kadulle.

Meno jatkuu hurjana myös Marjanen palattua takaisin Iraniin. Päähenkilö sompailee kahden kulttuurin välissä ja omaksuu kummastakin ongelmia. Satrapin piirrosjälki on yksinkertaista mutta ihmishahmot ovat eloisia ja ilmeikkäitä. Kuvat on sommiteltu näyttäviksi ja tasapainoisiksi kokonaisuuksiksi. Tekstit selittävät kuvia ja vievät tarinaa eteenpäin.

Marjane Satrapi: Persepolis. Iranilainen lapsuuteni. Otava 2004.

Marjane Satrapi: Persepolis 2. The Story of a Return. Pantheon 2005.

Sankaritoimittaja maailman kriiseissä

Yhdysvaltalainen toimittaja Joe Sacco matkustaa 1900-luvun lopun kriisipesäkkeissä ja tekee reportaaseja tavallisten ihmisten arjesta. Palestiina-albumin pääosassa on Sacco itse ja matkustamisen yksityiskohdista kerrotaan lähes yhtä paljon kuin haastateltujen ihmisten kohtaloista. Enempää lukija ei kestäisikään, sillä pakolaisleirin todellisuus on mutaista ja ankeaa, ja sitä vielä kuorrutetaan kidutuskertomuksilla, joihin verrattuna kauhufiktio on lastenohjelmaa.

Uusin albumi on hilpeämpi. War’s Endin tähtenä on Bosnian sodan veteraani, taiteilija-muusikko Soba, jonka persoonallisuus loistaa mustavalkokuvienkin läpi. Riehakkaan juhlimisen välillä ehditään kertoilla sotakokemuksia ja pohtia siviilielämän mahdollisuuksia.

Soban ajatukset ovat ihanan inhimillisen ristiriitaisia tyyliin osaako sitä ihminen enää elääkään jos ei miinakentille pääse.

Sacco yhdistää sujuvasti realismia karrikatyyreihin: maisemat ja ihmisten asennot jäljittelevät todellisuutta, mutta henkilöiden kasvoja on liioiteltu roimasti. Tarkka piirrosjälki, yksityiskohtainen viivoitus ja ihmisten huikeat perspektiivit tuovat mieleen Robert Crumbin työt.

Vaikka kuvissa on vahvoja tunnelmia ja tärkeitä yksityiskohtia, reportteri tahtoo selittää kuvansa. Välillä kuvan ja tekstin päällekkäisyys häiritsee.

Joe Sacco: Palestiina. WSOY 2003.

Joe Sacco: War’s End. Profiles from Bosnia 1995–96. Drawn & Quarterly 2005.

Olemattomien tornien varjossa

Underground-piirtäjä Art Spiegelman tuli kuuluisaksi sarjakuvaromaanillaan Maus, jossa kerrotaan naivististen hiirihahmojen avulla juutalaisten kokemuksista toisessa maailmansodassa. Rankan, todellisuuteen perustuvan aiheen käsittely sarjakuvassa oli uutta, varsinkin kun piirroksissa ei pyritty realismiin.

Spiegelman etsii sarjakuvailmaisun rajoja myös uudessa In the Shadow of No Towers -albumissaan. Testin kokeilevimmassa albumissa ruoditaan WTC-tornien romahdusta ja Irakin sotaa kymmenen A3-kokoisen sivun verran. Spiegelman revittelee yhdysvaltalaisen yhteiskunnan ja oman mielensä ristiriitaisuuksia.

Suuret sivut ovat näyttäviä. Tarina vilisee viittauksia vanhoihin sanomalehtisarjakuviin, joita esitellään kirjan lopussa, ja Spiegelmanin aiempaan tuotantoon. Spiegelman yhdistelee kuvia eri lähteistä ja luo niille uusia merkityksiä.

Art Spiegelman: In the Shadow of No Towers. Pantheon 2004.

Suomi-neidon helmoissa

Kotimaiset sotasarjakuvat nojaavat vielä taisteluihin ja isänmaallisuuden vetovoimaan. Ryhmätyönä syntyneet uutuudet ovat ammattimaista työtä mutta eivät tavoita piirtäjä-käsikirjoittajien intohimoista ilmaisua. Persoonat eivät nouse esiin, eikä tapahtumissa, saati ihmisissä, ole sisäistä ristiriitaisuutta. Suomalaisten väitetty synkkämielisyys ei ainakaan sotasarjakuvissa näy.

Korkeajännitys-sarjan lottatarina Neidot kansan urhokkaan esittelee naisten roolia jatkosodan rintamalla. Arvas ja Lehtolainen ovat tehneet taustatyön huolella ja asiaa olisi riittänyt pidempäänkin tarinaan. Nyt eteenpäin mennään pikakelauksella. Vaikka naiset ovat pääosassa, ei tarinassa kyseenalaisteta kotimaista sotakaanonia rohkeista, sisukkaista ja oikeamielisistä suomalaistaistelijoista.

Kokkolan taistelusta Krimin sodassa kertova Engelsmannit tulevat! on testin myönteisin yllättäjä. Sota on melkein kuin huviretki.

Engelsmannien hyökkäys torjutaan menestyksellisesti, omille ei käy kuinkaan ja sotavankienkin hyvinvoinnista huolehditaan. Taistelujen jälkeen juhlitaan iloisesti yhdessä. Vaikka välillä tavoitellaankin synkkää ja vakavaa sävyä, letkeät kuvat pitävät tunnelman hilpeänä.

Paula Arvas, Leena Lehtolainen ja Petri Hiltunen: Neidot kansan urhokkaan. Egmont 2005.

Ville Ranta, Mika Lietzen: Engelsmannit tulevat! Don L. Inspirations 2004.

Mia Vistilä