Boliviassa jatkuu teatteri kokapensaiden hävittämisestä.

PATSAAN JÄTTILÄINEN kannattelee päänsä päällä maapalloa. Lämpötila bolivialaisen Chimorén kylän keskusaukiolla hipoo 40:ää astetta, ja kosteus väreilee ilmassa. Maapallon päälle kaartuu 12 tähteä. Ne ovat EU-lipun tähdet. Umpiköyhän Chimorén keskusaukiolle aiotaan unionin tuella rakentaa jättiläispatsaan kaveriksi suihkulähde, palkata hortonomi keritsemään koristepensaita ja asfaltoida aukiota reunustavat kadut.

Myös Yhdysvallat ja YK syytävät Chimorélle avustuksia, koska kunta on sitoutunut taisteluun kokaiinin raaka-aineena käytettävän kokapensaan kasvatusta vastaan.

Chimorén vuosittaisilla vaihtoehtoisen kehityksen markkinoilla kansainvälisten avustusjärjestöjen edustajat julistavat näyttävillä messutiskeillään banaaninviljelyn ilosanomaa.

Kyläläinen Celso Villcarani Colque jakaa nelivärisiä tuottajayhdistyksensä lappusia. Hän puhuu appelsiineista ja ananaksista, joita chimorelaiset saattavat kansainvälisen tuen turvin viljellä kokapensaan sijasta.

Pieni tivaaminen saa kuitenkin julkisivun rakoilemaan. ”Oikeasti jatkamme kaikki kokanviljelyä. Olemme näissä projekteissa mukana vain rahan takia”, Colque myöntää. Chimorén kylässä kasvatetaan kokopensaita liki joka pihassa ja maapalstalla, ja kaikki tietävät sen. Myös ulkomaisten avustusjärjestöjen edustajat.

KOKAPENSAIDEN HÄVITYS ja vaihtoehtoisten viljelykasvien tukeminen kuulostaa kannatettavalta ajatukselta Yhdysvaltojen ja EU:n poliittisessa liturgiassa. Elias Garcían mailla pienessä Valle Hermosan kylässä näyttää toiselta. Kuivalta. García on seurannut Bolivian hallituksen ohjeita ja kylvänyt pelloilleen kokan sijasta appelsiini-, mandariini- ja mangopuita sekä riisiä.

Hedelmäpuita on vaikea tunnistaa, sillä ne ovat kuivuneet pystyyn risukoksi tuottamatta ainuttakaan hedelmää. Riisi on kasvanut vyötärönkorkuiseksi, kun se hyvillä mailla kasvaa reilusti yli miehen mittaiseksi. García on saanut valtiolta vaihtoehtoiseen viljelyynsä tukea vain 15 prosenttia taimien hinnasta.

”Ei täällä ole vaihtoehtoa kokanviljelylle”, García puuskahtaa.

Kokapensas on tropiikin oma kasvi. Se tuottaa satoa neljästi vuodessa ja kasvaa ilman myrkkyjä, teknologiaa tai muokkausta. Lehtien keruuseen menee pari päivää ja kuivaukseen yksi, sitten tuote on valmis.

García arvioi tienaavansa hehtaarilla kokaa 60 000 bolivianoa (6 700 euroa) vuodessa, kun hehtaari appelsiinia tuottaa vain 400 bolivianoa (44 euroa) vuodessa. Pitääkseen viisilapsisen perheensä leivässä García jatkaa kokapensaiden viljelyä isompien viljelykasvien varjossa. Yhtenäisiä kokapalstoja ei enää kannata pitää, koska armeija näkisi ne tiedusteluhelikoptereiden tai satelliittikuvien avulla.

”Toisin kuin rikkaissa maissa ajatellaan, en minä ole hullu tai huumeriippuvainen, vaikka olen pureskellut kokanlehtiä koko elämäni”, García sanoo. ”Kokanlehti on pyhä lehti. Kun ei ole muuta ruokaa, pureskelemme sitä, jotta jaksamme tehdä työtä.”

JULIO ACARAPI CHOQUI katselee synkkänä ja vaitonaisena peltoaan. Bolivian armeijan kokantorjuntajoukot tulivat aamuviideltä ja repivät juurineen irti joka ainoan kokapensaan. Eikä vain kokapensaita, vaan myös appelsiinipuut, joiden sekaan Choqui oli kokapensaitaan kätkenyt. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta. Armeija on vieraillut Choquin pelloilla jo kahdesti aiemmin.

Choquin kasvot ovat uurteiset, ja hän näyttää vähintään 50-vuotiaalta. Hänen vaimonsa Ana María Arancibia Caceres on huomattavan lyhyt, vain 130-senttinen ja kulkee selkä kumarassa. Intiaaninainen kantaa kävellessään pientä lasta, ja kaksi muuta pyörii jaloissa. Selviää, että hän on vasta 33-vuotias ja hänen aviomiehensä vuotta nuorempi. Ravinnon puute ja raskas elämä viidakossa ovat jättäneet jälkensä.

Julio Acarapi Choquin puheesta on vaikea saada selvää, koska hänen kielensä on turta kokanlehtien pureskelusta. ”Kitkemisissä ei ole taukoa, eikä hallitus anna rahaa. Millä minä nyt maksan lasten ripuli- ja keuhkokuumelääkkeet?”

Sotilaat jättivät irti repimänsä kokapensaat maahan lojumaan, ja pariskunta alkaa kerätä niitä kasoihin. Lehtien myynnistä saa rahaa, mutta kuluu vuosi ennen kuin uudet taimet ovat kasvaneet samaan korkeuteen kuin aamulla kitketyt.

Pariskunnan pellot ovat huonojen teiden ja pitkien polkujen takana. Sieltä ei kannata ryhtyä raahaamaan raskaita ananaksia tai banaaneja toreille. Bolivia on sisämaavaltio, joten maailmanmarkkinoilla se ei pysty kilpailemaan banaanivaltioiden kanssa.

Julio Acarapi Choquilla ei ole vaihtoehtoja. Revittyjen kokapensaiden tilalle täytyy kylvää uusia.

KOKAPENSAIDEN VILJELY on laitonta, mutta siitä ei rankaista muuten kuin kasvien hävityksellä. Chimorén alueella tuotetuista kokanlehdistä osa menee paikalliseen kulutukseen. Lehdet sisältävät paljon vitamiineja ja hivenaineita ja auttavat lisäksi kestämään rasitusta, joten intiaanit pureskelevat niitä valtavia määriä. Osa sadosta menee kokaiinin valmistukseen. Kaikesta, mikä liittyy kokaiiniin, saa rangaistuksia kovimmasta päästä.

22-vuotias perulaistyttö María Angelica Portilla Salazar istuu viimeisiä päiviään Chimorén tutkintavankilassa. Sen jälkeen häntä ja hänen ystäviään odottaa kahden vuoden tuomio Santa Cruzin vankilassa. Määränpää pelottaa María Angelicaa. ”Siellä on kokaiinin valmistajien ja salakuljettajien lisäksi oikeita rikollisia. Väkivallasta tuomitut voivat käydä käsiksi ja jopa tappaa toisia vankeja.”

Perussa yliopistossa lääkekemiaa opiskeleva María Angelica tuli viiden ystävättärensä kanssa vierailemaan Bolivian pääkaupunkiin La Paziin, koska halusi tutustua naapurimaahansa.

La Pazissa paikallinen pariskunta teki tytöille tarjouksen, josta he eivät voineet kieltäytyä. Jos jokainen kuljettaisi kilon pussin kokaiinia Etelä-Bolivian suureen kaupunkiin Santa Cruziin, he saisivat 250 dollaria kukin. Poliisi ratsasi koirien kanssa bussin, jolla tytöt matkustivat. María Angelica pyörtyi, kun huumekoira innostui hänen repustaan.

CHIMORÉN ASUKKAAT hymyilevät vähän. Kylänraitilla ihmiset istuvat apaattisina pensaiden varjossa ja hikoilevat. Syynä on tukahduttavan kuuma ilmasto, johon chimorelaisetkaan eivät ole tottuneet. Vielä 1940-luvulla viidakkoalanko oli harvaan asuttu, ja siellä kulki vain muutamia polkuja. Asutus sai alkunsa, kun ylempänä loppui työ. Viileämmästä ilmastosta tulleet uudisasukkaat viljelivät kokapensasta, ainoaa tuottavaa kasvia karuissa oloissa.

Vuonna 1985 Bolivian presidentiksi kolmannen kerran valittu Victor Paz Estenssoro päätti kehittää maataan uusliberalismin oppien mukaan. Hän sulki ylätasangon valtion kaivoksia, jotka olivat kannattamattomia. Seurasi muuttoaalto. Kaivostyöläiset muuttivat muihin suuriin kaupunkeihin, kaivosalueiden maalaiset laskeutuivat viidakkoon raivaamaan peltoja. Estenssoro myös lähensi Bolivian suhteita Yhdysvaltoihin ja sitoutui kokaiinin vastaiseen sotaan.

Ei ole yllätys, että intiaanien sosialistinen liike MAS (Movimiento al Socialismo) on syntynyt kokanviljelyalueella. Jokaisen tropiikin kunnan pormestari on MAS:n miehiä ja kylissä puolueen tunnuksia on maalattu talojen seiniin. Liike oli johtava voima syksyn 2003 mielenosoituksissa, jotka lopulta syöksivät presidentti Gonzalo Sánchez de Lozadan vallasta. Seuraavissa vaaleissa mas saattaa hyvinkin olla Bolivian suurin puolue.

SOTAA KOKAIININTUOTANTOA vastaan on mahdotonta voittaa, koska tuotanto seuraa markkinoiden lakeja. Mitä enemmän armeija kitkee kokapensaita, sitä korkeammaksi kokanlehtien hinta nousee. Ja koska kokan kitkeminen juurineen lisää köyhyyttä, houkutus jatkaa hinnoissaan olevan kasvin viljelyä kasvaa. Nykyinen hallitus jatkaa taistelua kokaa vastaan, koska muuten dollarihanat Yhdysvalloista tyrehtyisivät. Yhdysvaltojen Boliviaan syytämät rahat eivät kuitenkaan mene vaihtoehtoisten viljelymenetelmien kehittämiseen vaan armeijan ja poliisin vahvistamiseen.

Chimorén ihmisoikeuskeskuksessa työskentelevä tohtori Ligia Velásguez Castaños epäilee, ettei Yhdysvaltojen perimmäisenä tavoitteena ole hävittää kokaiinintuotantoa.

Yksi keino tähän olisi laillistaa ja teollistaa kokanviljely. Bolivia saisi mittavat vientitulot jalostamalla kokanlehdistä lääkkeitä. Nyt maa ostaa puudutuslääkkeensä ulkomailta. Lailliset kokapellot tuottaisivat viidakon asukkaille riittävän elintason, ja mas:lla on tropiikissa niin suuri luottamus ja vahva organisaatio, että kokanviljelijät voisivat keskenään pitää kokaiinin tuotannon kurissa. Yhdysvaltojen suurlähetystö ja sitä kautta Bolivian hallitus eivät kuitenkaan ole ehdotukselle lämmenneet.

”Jos Bolivia laillistaisi kokanviljelyn, se ei enää olisi niin riippuvainen Yhdysvalloista kuten nyt. Bolivia sijaitsee strategisesti hyvällä paikalla, keskellä Etelä-Amerikkaa. Yhdysvallat haluaa jonkin syyn, jotta voi pitää alueen kontrollissaan”, Ligia Velásguez Castaños sanoo.

Antti Kivimäki