Eliaksen syntymäpäivää ei juhlita tavanomaisilla lastenkutsuilla, vaan ystävien ja sukulaisten kesken.
TOGOLAINEN LAWSONIN PERHE on kutsunut meidät kotiinsa juhlimaan Elias-poikansa kolmivuotispäivää. Eliaksen syntymäpäivää ei juhlita tavanomaisilla lastenkutsuilla, vaan ystävien ja sukulaisten kesken. Päivän mittaan asunto täyttyy eloisasta porukasta. Suurin osa vieraista on kotoisin Togosta. Siemailemme viskiä ja olutta maltillisesti ja puhumme politiikkaa, ruodimme paavin kuolemaa ja Togon tulevia presidentinvaaleja. Välillä voimallistakin puhetta täplittää raikuva nauru. ”Naurua ja hauskanpitoa yhdessä, tätä me haluamme suomalaisille tuoda, opettaakin. Ilo tekee ihmiselle hyvää!” Georges Mensah sanoo.
Illan tullen stereoista virtaa togolainen musiikki ja osa vieraista vilauttaa tanssitaitojaan. Perinteeseen kuuluu, että naiset tanssivat ensin ja houkuttelevat miehet liittymään seuraansa.
Yksi vieraista ihmettelee, miksi Suomessa synttärijuhlissa tarjotaan ainoastaan kahvia ja kakkua, ja sitten vieraat lähtevät aika pian kotiin. Togossa perheenjäsenen syntymäpäivää vietetään aamusta iltaan ja syödään perinteisiä ruokia.
Varsinkin maan eteläisillä rannikkoalueilla syödään paljon kalaa, esimerkiksi tuoretta tai kuivattua ja savustettua doevaa. Perinneruokaa ovat myös makea maissipuuro ablo ja maapähkinöistä, tomaatista, palmupähkinäkermasta ja okrasta valmistetut kastikkeet.
Syntymäpäiväkakku tuli togolaiseen juhlapöytään luultavasti vasta itsenäistymisen, vuoden 1960, jälkeen ja varakkaissa perheissä palmuviina on vaihdettu länsimaisiinväkijuomiin. Arkiruokaa on fufu, maissipuuro, se tarjoillaan kastikkeiden ja kalan kera. Tomaatista ja mausteista tehty kastike voidaan myös sekoittaa puuron sekaan, reippaan punertavaksi puuromassaksi. Etelä-Togossa käytetään suhteellisen vähän lihaa, vauraammissa perheissä saatetaan paistaa kanaa. Ruoka popsitaan sormin ja maaseudun kylissä on tavallista, että koko perhe syö samalta isolta lautaselta.
VIIDEN JA PUOLEN miljoonan asukkaan Togo on viime aikoina mainittu muutaman kerran suomalaisessakin mediassa. Maata diktaattorina 38 vuotta hallinnut presidentti Gnassingbé Eyademá kuoli helmikuussa, ja hänen poikansa Faure Gnassingbé otti presidentin tehtävän hoitaakseen. Opposition ja kansainvälisen yhteisön painostuksen myötä Gnassingbe nuorempi kuitenkin taipui eroamaan ja pitämään vaalit. Vaalipäiväksi määrättiin huhtikuun 24. päivä. Opposition yhteinen ehdokas on 74-vuotias Bob Akitan, eläkkeellä oleva kaivosinsinööri.
Suomessa asuu 30–50 togolaista, heistä osa on poliittisia pakolaisia. He ovat perustaneet ihmisoikeusryhmän, se pyrkii kiinnittämään huomiota Togon tilanteeseen. He suhtautuvat varauksellisesti vaalien järjestämiseen näin nopeasti, oppositio väläytteli vaaliboikottiakin. Kovimman arvostelun kohteena on Ranska, oppositio toivoo EU:n avulla saavansa kuriin Ranskan jatkuvan sekaantumisen Togon politiikkaan. ”Emme tietenkään halua katkaista kaikkia suhteita Ranskaan, mutta haluamme todellista itsenäisyyttä ja vapautta.”
Pahimmassa tapauksessa Togoa uhkaa sisällissota, joka voi olla yhtä verinen kuin Liberiassa käyty sota. Ystävämme haluavat varmistaa, ettei Eurooppa ainakaan voi väittää olleensa tietämätön tilanteesta. He vaativat EU:lta tiukkoja otteita ja pitävät myös suomalaisia EU-politiikasta vastuullisina.
Hortense Lawson puuhaa keittiössä. Kaksivuotias Manuela-tytär on sidottu värikkäällä kankaalla äidin vyötärölle ja hän nukahtaa pian. Pari naisvierasta auttaa keittiössä, Jacob-isä syöttää syntymäpäiväsankaria ja vanhin poika Joel jutustelee vieraiden kanssa. Hortense Lawson opastaa meitä valmistamaan herkullisia togolaisia ruokia, joissa on mukana hitunen Afrikan aurinkoa.
Deuku desi -palmukermakastike
400 g palmupähkinäkermaa (palm nut cream)
1,5 l kiehuvaa vettä
1 sipuli lohkoina
noin 4 cm pala tuoretta inkivääriä
1 dl paseerattua tomaattia
3 tl mustapippuria
2 vihannesliemikuutiota
2 prk herkkusieniä (380 g/prk)
20 kpl okria
Laita palmupähkinäkerma kattilaan, lisää litra kiehuvaa vettä ja keitä keskilämmöllä noin tunti. Soseuta sauvasekoittimella sipuli ja inkivääri ja kaada seos kattilaan, lisää paseeratut tomaatit, mustapippuri ja kasvisliemikuutiot. Leikkaa okrista päät ja puolita okrat. Huuhtele herkkusienet. Noin tunnin kiehumisen jälkeen punainen öljy nousee pintaan, poista se lusikalla. Lisää okrat, keitä viisi minuuttia, lisää herkkusienet ja keitä vielä kymmenen minuuttia. Tarjoile maissipuuron, riisin, kuskusin tai perunoiden kera.
Maissipuuro
5 dl vettä
3 dl karkeaa maissijauhoa
1 tl suolaa
Kaada kiehuva vesi kulhoon ja lisää vähitellen maissijauhot. Sekoita tarmokkaasti 5–10 minuuttia, kunnes taikina on jähmettynyt. Käännä kulho ylösalaisin ja irrota puuro varoen.
Kylmä tomaattikastike
1 pieni pyöreä punainen chili (paprikan muotoinen)
1/2 sipuli
2–3 tomaattia
Soseuta ainekset sauvasekoittimella, lisää suolaa maun mukaan.
Susanne Ådahl