Melissa P. oli 16, kun hänen kirjansa julkaistiin.
MILJOONAPAINOS ITALIASSA ja toinen mokoma 30 muussa maassa. Sellainen on Sata harjanvetoa ennen nukkumaanmenoa -teoksen myyntitulos. Kirjaa on markkinoitu nuoren sisilialaistytön seksuaalisina tunnustuksina. Melissa P. oli 16, kun hänen kirjansa julkaistiin.
ENNEN KIRJAN LUKEMISTA ajattelin teoksen nimen olevan hupaisa muunnelma ikivanhasta neuvosta, jonka mukaan hienojen tyttöjen on harjattava tukkaansa sata kertaa aamuin illoin. Ajattelin, että Melissa P. vain käyttelisi hiusharjan kahvaosaa.
Ja kyllähän kirjan Melissa masturboi. Ei tosin hiusharjalla, eivätkä hänen kokeilunsa jää itsetyydytykseen.
KIRJAN ALUSSA Melissa on 15 ja neitsyt. Hän rakastuu komeaan, muutamaa vuotta itseään vanhempaan poikaan. Poika osoittautuu viiden tähden persereiäksi. Tosin rehelliseksi sellaiseksi. Poika ei lupaa tytölle rakkautta. Suhde on seksuaalista hyväksikäyttöä alusta loppuun.
Melissan menetettyä neitsyytensä kirja jatkuu koko joukolla mainstream-pornoelokuvien kliseitä. 16-vuotissyntymäpäivänsä Melissa viettää kontillaan lattialla, sidotuin silmin, ja ottaa suihin viideltä pojalta, jotka napsuttelevat hänelle käskevästi sormiaan.
Sitten seuraa tirkistelyä, transvestiitteja ja homoja, lesboseksiä ja runsain mitoin kovakouraisia yhdyntöjä. Panokokemustensa välissä Melissa itkee ja on onneton. Hän viettelee yksityisopettajansa ja tapaa seksichatin kautta naimisissa olevan miehen. Tyttö halveksii miestä, mutta harrastaa silti tämän kanssa joitakin kertoja seksiä. Viimeisellä kerralla Melissa on pukeutunut lateksiasuun ja työntää piikkikorkonsa miehen pyllyyn. Lopussa hän löytää ihanan poikaystävän.
Hei, Melissa. Oletko tosiaan tehnyt kaiken, mitä kirjassa kuvaat?
”Kaikki kirjan tapahtumat ovat tosia, mutta kun kirjoittaa omiin kokemuksiinsa pohjautuen, on tietenkin luonnollista muuttaa olosuhteita. Mielikuvitus on keskeistä kirjoittamisessa.”
Puhunko minä nyt kirjan Melissa p:n kanssa?
”Et. Kirjan Melissa on minun alter egoni. Vaikka tapahtumat ovat tosipohjaisia, kirjan henkilöhahmo käyttäytyy eri tavalla kuin minä. Arkeeni kuului paljon muutakin kuin mitä olen tarinassa kuvannut. Jos olisin kirjoittanut perheestäni, koulusta ja niin edelleen, olisi kirjasta tullut sukupolvikuvaus eli nuortenkirja. Halusin kirjoittaa yleismaailmallisen teoksen, joka kylmänviileästi valottaa yhtä ihmistä tietyssä todellisuudessa.”
Miksi kirjoitit kirjan?
”Olen aina haaveksinut kirjailijan ammatista. Kirjoitin romaanikäsikirjoituksia jo yhdeksän kymmenen vanhana. Minulle tämä kirja on vain yksi muiden kirjoittamieni joukossa, mutta tulin tarjonneeksi sitä kustantajalle, koska olin jo 16-vuotias. Yhdeksänvuotiaana olisi ollut aika vaikea saada tekstejä julkaistuksi.”
Vanhempasi kai tajusivat, että olit kokenut sen, mistä kirjoitit? Puhuitteko te siitä?
”Puhuin äitini kanssa. Ei siinä mitään, koska en ollut aikaisemminkaan salannut äidiltä asioitani.”
Hän siis tiesi puuhistasi?
”Ei kaikkea, minä salasin jotakin, mutta hän tiesi, että minulla on poikaystäviä, eikä se haitannut häntä.”
Poikaystävät ja ryhmäseksi viiden pojan kanssa ovat aikamoisen eri asia.
”Niin, niistä asioista äidilläni ei ollut tietoa. Kun sitten kerroin hänelle, hän ei arvostellut minua eikä missään nimessä syyttänyt minua.”
Kuinka äitisi sitten suhtautui? Minulle tuli kirjaa lukiessani sellainen tunne, että tarinan taustalla on paljon surua.
”Äiti oli kyllä surullinen, koska hän näki minun tuskani, mutta hän murehti enemmän siitä, miten minä oikeasti voin kuin seksuaalisista kokemuksistani, jotka voi jättää omaan arvoonsa.”
Tervettä sinänsä, mutta miten kokemasi tuska ja seksikokemuksesi sitten liittyivät toisiinsa?
”Minusta tuntuu, että tuollaisessa kaukaisessa loukossa asuvalle, siis pikkukaupunkilaiselle… tuota noin… se on yksi tapa viihdyttää itseään. Kaikki on jo tehty 1960- ja 70-luvuilla, joten ei jää kovinkaan paljon uutta tekemistä… Huumeetkaan eivät enää ole muotia.”
Tapa viihdyttää itseään?
”Niin, se on tapa paeta pikkukaupungin ahdistavaa ilmapiiriä. Pienessä kylässä on eristynyt olo, maailma on jossakin toisaalla. Täällä Italiassa satanistisia lahkoja syntyy juuri pikkukyliin. Niissä nuorilla ei ole mitään tekemistä ja he etsiytyvät ääri-ilmiöiden pariin.”
Eikö kavereiden kanssa voi viettää aikaa vaikka jonkun kotona?
”Ei. En ole seuraa kaipaava ihminen. Olen vähän sulkeutunut tyyppi.”
Sinulla ei siis ole kovin paljon ystäviä?
”Ei ole, koska en halua sitä. Ei siksi, että olisin ulkopuolinen tai en pystyisi puhumaan ihmisten kanssa. Viihdyn vain parhaiten yksin.”
Ehkäpä sinä myös siksi hait seksikokemuksia, joiden keskellä olit kuitenkin yksin?
”Kyllä.”
Mitä ajattelet pornosta?
”Porno on kiehtovaa. Se on taidemuoto, jolla on omat perinteensä. Kun minulta kysytään, onko kirjani eroottinen vai pornografinen, vastaan että pornografinen. Ja naiset, jotka väittävät, etteivät kiihotu pornosta, ovat tekopyhiä. Sellainen on biologisesti mahdotonta.”
Valtava joukko lukijoistasi on todella nuoria. Kävin kotisivuillasi ja luin, kuinka 12-vuotias tyttö oli lukenut kirjan kolme kertaa ja piti sitä aivan ihanana. Mitä ajattelet siitä, jos pikkutytöt alkavat jäljitellä sinua?
”Jos joku päättää matkia jotakuta, koska pitää tätä itseään siistimpänä tyyppinä, kyse on siitä, ettei ihminen voi hyvin. Jos ihminen on varma itsestään ja tietää, mitä tahtoo elämältään, hänelle ei tule edes mieleen apinoida muita. Niinpä ne, jotka sanovat matkivansa minua… Jos he eivät tietäisi minusta, he tekisivät joka tapauksessa valintoja, jotka ovat… onnettomia.”
Suurin osa murrosikäisistä ei kuitenkaan ole kovin tasapainoisia…
”Ei tällä asialla ole mitään tekemistä tasapainoisuuden kanssa! Minä olen aina ollut hyvin tasapainoinen! Ekstremeseksin harrastaminen ei ole mikään merkki tasapainottomuudesta… Ihminen joko nauttii sellaisesta tai sitten, niin kuin minun tapauksessani, ihmisellä on huolia, jotka hän yrittää tukahduttaa.”
Kuinka tavallista mielestäsi on, että Melissan ikäisillä tytöillä on noin rajuja seksikokemuksia?
”Minun luokallani oli 13 tyttöä ja arvelisin, että kuusi oli kokeillut vastaavia juttuja.”
Oletko tullut ajatelleeksi, että kirjassasi vallitsee melko ilmeinen madonna-huora-ajattelu?
”En ole. Mutta kaiketi jokaisessa naisessa on vähän huoraa ja vähän madonnaa. Jos on vain toista noista kahdesta, ihminen on väkisinkin ikävystyttävä. Minun ihannenaiseni on hutsuprinsessa, hutsua ja prinsessaa sopivassa suhteessa.”
Miten ne saa sovitettua toisiinsa?
”Jos elää elämäänsä iloiten ja leikillisesti, ne sopivat hyvin yhteen. Jos ihminen on syyllisyydentuntoinen ja kovin nuori, niin kuin minä, siitä voi tulla hankalaa. Kun aikuistuu, oppii tasapainottamaan asioita. Minä kannatan naisia, jotka ovat vahvoja ja määrätietoisia ja käyttävät hyväkseen ruumistaan ja älyään.”
Kirjan miehet ovat hekin kaksijakoisia. Roberto esimerkiksi on enkelinkiharatukkainen opiskelija ja pitää puheita globaalin oikeudenmukaisuuden puolesta, mutta sängyssä hän muuttuu patakonservatiiviksi sadistiksi. Orgasmin saatuaan hän muuttuu taas poliittisesti korrektiksi aktivistiksi. Ja palaa tyttöystävänsä luo paneskeltuaan Melissaa.
”Kyllä, sellaista se täällä meillä päin on! Miehet ylläpitävät silkoista julkisivua vaimojensa ja perheidensä edessä ja toteuttavat pimeää puoltaan rakastajattariensa kanssa. Kaikki tietävät tilanteen, mutta vaikenevat. Kaikki on hyvin, kunnes 16-vuotias tyttö avaa suunsa.”
Tarkoitatko sitä, että se on oikein perinne? Että äitisikin teki aikoinaan samaa kuin sinä?
”Ei ei ei. Tämä on kokonaan 2000-luvun ilmiö ja perustuu täysin internetiin. Jos nettiä ei olisi, en minäkään olisi tehnyt mitään kokeiluistani. Löysin kaikki seksipartnerini netistä. Joka ikisen.”
Se on aika kiinnostavaa.
”Niin. Voisin tehdä kaiken sen uudestaan, mutta toisenlaisella asenteella. Iloisena, ilman syyllisyyttä.”
Sinun kirjassasi minua vaivaa henkilöhahmojen tarve nöyryyttää muita. Esimerkiksi se, että Melissa päättää päästä eroon neitsyydestään Danielen luona, vaikka tämä kohtelee aina häntä huonosti. Melissa kuulee pojan puhuvan puhelimessa kaverilleen jotenkin tähän tapaan: ”Joo, se seisoo sängyn vieressä ja odottaa. Nussin sitä ja kerron sitten sulle kaiken.” Minulle tuli halu huutaa, että LÄHDE NYT HELVETISSÄ POIS SIELTÄ.
(Nauraa.) ”Minulla on aina ollut kauheasti syyllisyydentunteita… Minusta tuntui, että minun oli otettava hänet huomioon. Samaa ajattelin niistä muistakin. Minä vain olin. Muut päättivät, mitä tapahtui. Toivon, että olen nyt päässyt siitä. Luulen, etten enää anna ohjailla itseäni niin paljon.”
Sitä minäkin toivon! Oli muuten aika kiinnostavaa, että Melissan menneisyys ei vaivannut sitä rakastavaa poikaystävää, jonka hän lopussa löysi. Olisi hienoa, jos niin kävisi oikeasti. Ovatko sisilialaiset miehet tosiaan niin suvaitsevaisia?
(Nauraa.) ”Eivät! Tuon minä keksin ihan vain rauhoitellakseni vanhempiani. Sitten kävikin niin, että kirjan ilmestyttyä tapasin hänet ihan oikeasti.”
Miten selviydyt nyt niistä asioista, jotka olivat sinulle aiemmin vaikeita?
”Kolmessa vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon. Kivuliaat asiat ovat helpottaneet. Asun nykyään Roomassa, suurkaupungissa riittää tekemistä. Ja poikaystäväni auttaa minua. Ja kirjani on ollut niin suuri menestys, että se on tuonut paljon uutta elämääni, haastatteluja ja ulkomaanmatkoja. Seuraava kirjani ilmestyy nyt toukokuussa.”
Kirjoittaja haastatteli Melissa Panarelloa italiaksi ja kirjoitti artikkelin ruotsiksi. Tekstin on suomentanut Tarja Lipponen. Melissa Panarello vierailee Helsingissä 4.–5. huhtikuuta, jolloin hänen kirjansa Sata harjanvetoa ennen nukkumaanmenoa ilmestyy suomeksi Loki-Kirjojen kustantamana.
Barbro Björkfelt
