Kanadalainen yrittäjä törmäsi ulkomaalaisviraston käänteiskäytäntöön.

KANADALAINEN Karie Hiebert tuli opiskelemaan Suomeen vuonna 1996, kolme vuotta myöhemmin hän jäi tänne asumaan pysyvästi. ”Tapasin täällä paljon taiteilijoita ja Helsingissä oli hauskaa. Vuonna 2000 satuin yhteen oikeiden tyyppien kanssa ja he kannustivat minua toteuttamaan ideoitani. Ensin yritys oli internetissä toimiva levykauppa, myöhemmin siitä on tullut levy-yhtiö.”

Firma oli aluksi pieni, eikä se tuottanut voittoa. Turvatakseen toimeentulonsa Hiebert aloitti vuonna 2000 työt IT-alan firmassa. Hän liittyi yksityisen palvelusektorin asiantuntijatehtävissä työskentelevien ammattiliittoon (ERTO) ja kannusti työkavereitaan tekemään samoin. Kun Hiebert kolmensadan muun työntekijän kanssa irtisanottiin vuonna 2003, häntä odotti yllätys.

ERTO:n mukaan hänellä oli oikeus ansiosidonnaiseen, kuten muillakin liiton jäsenillä. Hiebert meni KELA:n maahanmuuttajien työnvälistystoimistoon ilmoittautumaan työnhakijaksi. Siellä selvisi, että hänen viisumistatuksensa ei ollut riittävä, vaikka sen asuinvuosien perusteella olisi pitänyt olla. Hiebertin lakimiehen mukaan on erikoista, että status ei ollut toista kertaa haettaessa noussut kuten normaalisti.

2004 VOIMAAN TULLEEN lain mukaan yritysten johtajilla ei tarvitse olla työlupaa. Ulkomaalaisvirasto (UVI) kuitenkin halusi selvityksen Hiebertin yrityksen tuottavuudesta. UVI mietti päätöstään vuoden. Sinä aikana Hiebert eli vanhoilla säästöillään. ”Heidän taulukkonsa olivat sellaiset, että vain yritys, joka pystyy maksamaan työntekijöilleen Nokia-luokan palkkoja, olisi tarpeeksi tuottava.” Tämän takia Hiebertille ei annettu lupaa jäädä maahan.

Hiebertin yhtiöllä on mennyt viime aikoina hyvin. Hän on tehnyt useita levytyssopimuksia ja hänen artistinsa ovat saaneet hyvää palautetta. ”Pian olisin tilanteessa, jossa minun tarvitsisi palkata lisätyövoimaa.”

”Kuuluin liittoon, maksoin jäsenmaksut ja palkastani 30 prosenttia veroja. Kun minä sitten tarvitsisin apua, minua kehotetaan lähtemään maasta, aivan kuin minulla ei olisi mitään siteitä tähän maahan.”

”IHMISET TÄÄLLÄ PUHUVAT ’meidän maasta’ ja ’meidän sosiaaliturvajärjestelmästä’. Se on minusta todella loukkaavaa, sillä he jättävät kokonaan huomioimatta, että minäkin olen maksanut veroni ja liiton jäsenmaksut.”

”Jotkut kysyvät, miksi en mene naimisiin. Eikö Suomen pitänyt olla tasa-arvon ja feminismin luvattu maa?”

Vaikeista asioista ei ole ollut helppo puhua suomalaisten kanssa. ”Kun kerron tästä tavallisille ihmisille, vastauksena on täysi hiljaisuus.”

Hiebertin lakijuttu on vielä kesken. Hän palaa maaliskuun alussa Torontoon hoitamaan firman liikeasioita.

”Neuvoisin muita ulkomaisia aloittamaan yrityksen Suomessa vasta saatuaan lopullisen oleskeluluvan. Liittoon ei myöskään kannata liittyä ja odottaa saavansa sen kautta korvauksia.”

”Toki haluaisin rohkaista muitakin perustamaan yrityksen, mutta ehkä sekannattaisi jossain muussa maassa kuin Suomessa.”

”OLEN SIJOITTANUT tähän yritykseen varojani, eikä yritystä voi noin vain siirtää toiselle puolelle maailmaa. Minusta tuntuu kuin minut ryöstettäisiin rahoistani ja oikeuksistani.

Vielä vuonna 2002, kun Hiebert oli palkkatöissä, hän oli Ylen Aamu-tv:ssä puhumassa siitä, miten helppoa Suomessa on olla ulkomaalainen yrittäjä. Nyt hän pakkaa laukkujaan ja jää Kanadaan odottamaan oikeuskäsittelyn tulosta.

Anna-Reetta Korhonen