Kirjoittanut Jari Tamminen

Sivarista poliisin uusi paras ystävä

Lukuaika: < 1 minuutti

Sivarista poliisin uusi paras ystävä

Poliisi on kyselyjen perusteella edelleen yksi Suomen arvostetuimmista ammateista, mutta hakijoiden määrä poliisikouluun on laskenut huomattavasti.

POLIISI on kyselyjen perusteella edelleen yksi Suomen arvostetuimmista ammateista, mutta hakijoiden määrä poliisikouluun on laskenut huomattavasti. Vuonna 2000 poliisikouluun haki 2 283, vuonna 2004 enää 1 544.

Hakijoiden määrä saattaa kääntyä kasvuun uuden lainsäädännön seurauksena. Poliisikouluun voi pyrkiä, vaikkei olekaan käynyt reservi- tai aliupseerikoulua. Itse asiassa edes varusmiespalvelu ei ole tarpeen. Vastaisuudessa ovet aukeavat myös siviilipalvelusmiehille. Muutoksen taustalle ei kuitenkaan ole hakijoiden vähäisyys, vaan eduskunnan perustuslakivaliokunta.

Varsinkin lyhyemmän asepalveluksen suorittaneiden odotetaan hakevan poliisiksi. Ylitarkastaja Jouko Pohjoismäki Poliisikoulun valintayksiköstä ei sen sijaan usko sivarien juurikaan hakeutuvan poliisikoulutukseen.

POLIISILLA on sisäasiainministeriön tutkimuksen mukaan ollut merkittäviä ongelmia erityisesti rekrytoida talousrikostutkijoita, eikä avoimiinkaan virkoihin ole riittänyt hakijoita. Ministeriö esittää nyt talousrikostutkinnan näkyvyyden ja rekrytoinnin lisäämistä poliisin peruskoulutuksessa.

Alikersantin natsoista tuskin on talousrikosten selvittämisessä ratkaisevaa hyötyä, ja poliisi saattaisikin tehdä viisaasti houkutellessaan näihin tehtäviin myös sivareita.

Asenne armeijaa käymättömän soveltumattomuudesta yhteiskuntaan tai peräti sen lainvartijaksi saattaa olla pahasti aikaansa elänyt.

JOHN WEBSTERIN käsikirjoittama ja ohjaama Sen edestään löytää -dokumenttielokuva kuvaa Salon poliisin arkea yhdysvaltalaisen Lain nimessä -sarjan tapaan. Vaikka aihetta käsitellään Websterin dokumentissa lähes silkkihansikkain, eikä todellisia konfliktitilanteita esitetä, antaa elokuva lohdullisen, vartiointiliikkeiden henkilöstöä mieluisamman, kuvan poliiseista.

Hakuaika poliisin perustutkintokoulutukseen jatkuu 14.5. saakka. Sen edestään löytää -poliisidokumentti elokuvateattereissa 4.3. alkaen.

Jari Tamminen