Varikset ja harakat kantelevat huomaamattoman näköisinä risuja tulevaan pesäänsä.
VIHERPEIPOT JUPISEVAT PUISTOPUISSA. Tiaisten titityy raikaa. Varikset ja harakat kantelevat huomaamattoman näköisinä risuja tulevaan pesäänsä. Jossakin havaitaan pian ensimmäinen kiuru, ellei sitä ole jo havaittu. Hangella saattaa pian tallustella jäykkäkoipinen hämähäkki.
Yhtä kevään merkkiä kannattaa silti etsiä lähikaupan vihanneshyllyltä. Pussiin pakattujen purjojen, fenkoleiden ja salaattien sisällä näkyy yhä useammin pieniä mustia sääskiä. Ne ovat harsosääskiä – monelle kaupunkilaiselle ensimmäinen kevään airut.
Eräänä kevätpäivänä, kun aurinko paistoi siniseltä taivaalta, innostuin tutkimaan tienvarren mäntyjä. Mikä lupaus kesäisestä runsaudesta siellä olikaan. Joku oli muninut neulasen kylkeen pienen helminauhan valkoisia munia. Ottaisinko mukaan ja kasvattaisin? Oksan kärjessä oli pihkakääriäisen äkämä. Äkämä oli edelliskesältä, mutta sen sisällä uinui pieni hämähäkki. Eräällä oksalla istui päivän yllätys; kovakuoriainen oli kouristanut koipensa oksan ympärille ja kökötti paikallaan kuin patsas.
Vein koppiaisen sisään ja päätin tutkia sitä lähemmin. Otus virkosi ja lähti köpöttelemään. Köpöttelevää hyönteistä ei voi tutkia, joten minun oli pakko eliminoida se. Useimmat hyönteisharrastajat pitävät pakastamista luonnollisimpana tapana ottaa hyönteiseltä henki pois, joten panin otuksen filmipurkkiin ja filmipurkin pakastimeen.
Kymmenen minuutin kuluttua kuoriainen makasi purkin pohjalla koivet sykkyrässä. Leikkasin pienen lapun, panin siihen pisaran liimaa, asetin kuoriaisen liimapisaran päälle, seivästin lapun hyönteisneulalla ja kaivoin kirjan esiin. Sain sille nimeksi Hydrothassa marginella; lehtikuoriaisten heimoon kuuluva yleinen laji, joka elää rentukalla. Mitä se teki männyn oksalla, jäässä kuin kalikka, on minulle arvoitus, sillä lähin rentukkaoja oli matkan päässä.
Toinen arvoitus seurasi, kun aterian jälkeen halusin vielä ihastella löytöäni. Lappu oli tyhjä. Kuoriainen oli poissa. Lapun keskellä oli vain läpinäkyvä liimarihma muistona kuoriaisesta. Mitä ihmettä?
Mutta ihmettelylle ei ollut oikeasti sijaa. Tajusin heti, että kuoriainen oli ollut täynnä pakkasnestettä kuin pakkasukko – juurihan olin tuonut sen pakkasesta sisään. Pieni vierailu pakastimessa ei ollut edes kirpaissut sitä. Kaiketi se vain kummasteli kevätsään oikullisuutta. No, nyt se oli lähempänä rentukoita kuin aikaisemmin, sillä niitä kasvaa takapihalla.
Jani Kaaro
